Koeajo: Kia Niro – erottuu joukosta edukseen

Päältä ja sisältä rohkeasti uudistunut Kia Niro on saatavana kolmella voimalinjalla, nyt ajovuorossa ensimmäisenä maahan saatu perushybridi, ensiesittelyssä ulkomailla kokeilimme jo lataushybridin ja täyssähköversion. Hyvää runsaat tilat, taloudellisuus, vähäpäästöisyys, varusteluvaihtoehdot, pitkä takuu. Huonoa nelivedon puute, yhden polkimen ajo, takavilkut alhaalla puskurissa.

Kia Niro erottuu kompaktien katumaasturien joukosta niin muotoilultaan kuin ominaisuuksiltaankin. Ne, joille keulan ja perän omintakeiset muodot eivät riitä, voivat tilata autonsa tehostevärisellä c-pilarin peittävällä koripaneelilla aina katonrajasta takalokariin asti. Vihreässä testiautossa muovipala on musta. Sen sisällä kulkee ilmakanava takalasille. Tyylittelyn tiimellyksessä takavilkuille ei ole löytynyt muuta paikkaa, kuin piilotettuna alas puskuriin kuralle alttiina.

Niron asemointi Kian mallistossa on ahdas niin koon kuin hinnankin puolesta Xceedin ja Sportagen välissä. Yllättäen Niron uudistuessaan saamat lisäsentit kurottavat sen sisätilat kutakuinkin Sportagen kokoiseksi, isoveli vetää kuitenkin pidemmän korren tavaratilan koollaan, teholukemillaan ja nelivetomahdollisuudellaan.

Runsaat sisätilat

Kia Niro on ulkomittoihinsa nähden sangen tilava. Pitkän kuljettajan taakse sopii toinen hujoppi istumaan niin polvi- kuin pääntilankin puolesta. Muotoilematon takaistuin helpottaa jopa kolmen matkaajan sovittautumista. Etuistuimessa muotoja voisi olla runsaammin, sivutukea jää kaipaamaan.

Tavaratila on riittävä perhekäyttöön. Pohjan saa kahdelle korkeudelle, ala-asento maksimoi tilan ja ylempi asettuu samalle tasolle kaadetun selkänojan kanssa. Lataushybridiversiossa akku täyttää tilan välipohjan alla ja kokonaistilavuus jää pienemmäksi. Tavaroiden peittona on vain kangaskaistale, mutta eihän hattuhyllyllä mitään kesähattua kummempaa kuulu säilyttääkään.

Niron ohjaamo on mullistettu perusteellisesti. Tosin Kian muita uutuuksia, EV6:tta ja Sportagea ajaneille se on jo tuttu. Kojelautaa hallitsee leveä lasipinta, joka koostuu kahdesta näyttöruudusta. Niiden grafiikka on tarkkaa ja toiminnot helppoja. Kiiltävä pinta jatkuu myös keskikonsoliin. Järjestelmiä käytetään ratin nappuloiden ja kosketusnäytön lisäksi kaksitoimisesta nappulapaneelista. Selkeydestä huolimatta se aiheuttaa virhepainalluksia.

Testiauto on kuorrutettu kalleimmalla Premium luxury –varustelulla jäähdytettyine nahkaistuimineen ja Harman Kardon –hifeineen. Hyvät tilat ja oiva hybriditekniikka kuuluvat kuitenkin jo ”hinnat alkaen 32000€” –malliin.

Nuuka voimalinja

Tutuinta uudessa Nirossa on hybridivoimalinja. Se koostuu turboahdetusta 1,6-litraisesta bensiinimoottorista, pienestä akustosta, sähkömoottorista ja kuusivaihteisesta kaksoiskytkinvaihteistosta yhteisteholtaan 141 hevosvoimaa, kuten ennenkin. Teholukema on vaisumpi kuin lataushybridi- (183 hv) ja sähköversioissa (204 hv), mutta painoakin on vähiten, 1400 kiloa. Suorituskyky on vallan riittävä, tehoa ei kaipaa lisää.

Vasta viimeisiä hevosia esiin houkutellessa moottorin ääni kantautuu korviin häiritsevänä. Sekä melutaso että jousitusmukavuus pysyvät miellyttävinä kaikilla nopeuksilla ja pinnoilla. Ajettavuuteen ei ole haettu sporttisuutta. Ohjaus on kevyt pyöritellä taajamassa, mutkaisella tiellä se voisi olla tuhdimpikin tunnoltaan.

Hybridijärjestelmä toimii aiempaa pihimmin ja huomaamattomammin, kiihtyvyyslukemakin on parantunut.  Parannettavaa on jarrutusenergian talteenotossa, sen tasoa on kyllä helppo säätää ratin puolista, mutta yhden polkimen ajo vaatii erinomaisen herkkää kaasujalkaa.

Joka tapauksessa Niro on yksi taloudellisimmista vaihtoehdoista luokassaan. Kikkailemalla sähköllä pääsee jopa seitsemän kilometriä. Syrjäteillä nysväämällä on mahdollista saavuttaa 3 l/100km haamuluku eikä moottoritienopeudellakaan ylity 7 l/100km. Lopputankkauksen mukaan koeajon keskikulutukseksi jäi 4,3 l/100km.

Teksti ja kuvat Petri Munukka