20.6.2017 Ajoneuvot Koeajo: Kia Picanto 1.2 ISG EX – Pikantti pikkuinen piristyi Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa A-segmentissä mainiosti pärjäävä Kia Picanto siirtyy kolmanteen sukupolveensa lähinnä sisäisellä kasvulla. Hyvää: asenne, hinnoittelu Huonoa: sivutuuliherkkyys, puhditon moottori Kolmannen sukupolven Kia Picanto malttaa pitää automalleja usein vaivaavan pakkokasvun kurissa, sillä parempia sisätiloja ja aikuisempaa ajokäytöstä on haettu vain venyttämällä akseliväliä 15 millimetrillä. Samalla balanssi on muuttunut niin, että lyhentyneen etuylityksen vastapainoksi takaylitys on kasvanut, jättäen matkustamon lisäksi tavaratilalle 55 litraa aiempaa isomman kolon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Terävämmällä tyylillä Picanton hiukan pyöreät ulkomuodot ovat vaihtuneet päättäväisempään terävyyteen, jota hallitsee Kian tiikerikeula. Valittavana on myös kuusi uutta ulkoväriä, kasvattaen määrän 11:een. Malliston pirteimpänä koreilee syksyllä saapuva GT Line -varustelu, joka tuo kaupunkiautolle näyttävää sporttisuutta. Sisällä matkustamossa Picanto jatkaa terävästi, sillä pirteä muotoilu sekä värien ja kuvioiden käyttö jättävät jälkeensä muun muassa turhan vakavan isoveli-Rion. Suurimmalle osalle ostajista riittänee jo vakiovarusteinen viihdejärjestelmä, joka retrolookista huolimatta taitaa Bluetoothin jalon taidon jo LX-perusvarustelusta alkaen. EX:ssä on puolestaan luvassa kuljettajan meikkipeili, jonka valon luvataan olevan yhden markkinoiden parhaimmista. Turvavarusteista kiinnostuneille löytyy automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, jonka saa lisäpakettina jo perustasosta alkaen. Ajoasentoa etsivien koeajajien kannattaa pitää Picanton suhteen mielessä, että kuljettajan istuimen korkeussäätö tulee varusteeksi vasta EX-tasosta alkaen. Säädön kanssa ainakin keskimittainen kuljettaja löytää kuitenkin hyvät edellytykset ajamiseen, tunnelman ollessa kaupunkiautomaisen avoin. Takana tilaa on kiitettävästi auton kokoon nähden ja 255 litran tavaratilakin on jo sangen käyttökelpoinen. Puuskissa paimennettava Ajettaessa Picantossa kiinnittyy huomio sen turhan kevyeeseen ohjaukseen, joka kuitenkin rauhoittuu hiukan maantienopeuksiin kiihdyttäessä. Vaihteensiirtoa voi luonnehtia rouskuvaksi. Pehmeänpuoleinen jousitus ei heilu turhia jälkiliikkeitä, sopien kaupunkiautolle hyvin. Maantiellä huomio kiinnittyy kohtuullisen melutason lisäksi sivutuuliherkkyyteen, sillä puuskittaisessa tuulessa Picantoa täytyy hiukan paimentaa omalla kaistalla pysyäkseen. Kolmesta moottorivaihtoehdosta koeajossa oli keskimmäinen, eli 1,2-litrainen vapaasti hengittävä bensiinimoottori. 84 hevosvoiman ilmoitetusta tehosta huolimatta moottoria vaivaa samansuuntainen aneemisuus kuin pienempää 67 hevosvoiman 1,0-litraista vaparia. Syksyllä saapuva 1.0 T-GDI-bensiiniturbo (100 hv) lieneekin sopiva ratkaisu ripeämpää ohituskiihtyvyyttä kaipaaville. Hyvin hinnoiteltu A-segmentin pikkuautoksi Kia Picanto hoitaa homman tasavarmasti kotiin ja mukana on hippanen luokalta toivottavaa pirteyttä. Kun vielä huomioi, että tulokkaalla on takanaan Kian pitkä takuu ja hankintahinnan lisäksi myös käyttökulut pysynevät kurissa, ei ole vaikea ennustaa suosion jatkumista. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Kia Picanto 1.2 ISG EX Hinta alkaen 14 490 € Koeajetun auton hinta varusteineen 15 772 € Moottori Bensiinimoottori 1 248 cm³, 4 sylinteriä, 5-v. manuaalivaihteisto, etuveto Teho 62 kW (84 hv), 6000 r/min Vääntö 124 Nm (4000 r/min) Vääntö 124 Nm (4000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 12,0 s Huippunopeus 173 km/h Kulutus l/ 100 km 5,8 (kaup.) / 3,7 (maant.) / NEDC-kulutus 4,5 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 104 g/km Mitat pituus 3595 mm, leveys 1595 mm, korkeus 1485 mm, akseliväli 2400 mm Tavaratila: 255 l Omamassa: 920 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 7 vuotta / 150 000 km, ensimmäiset 3 vuotta ilman kilometrirajaa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.1.2026 Ajoneuvot Tilava, käsivaihteinen perhefarmari ei ole kadonnut mihinkään – 29 390 euron Kia K4 Sportswagon haastaa touring sportsit ja variantit hintakilpailuun 23.1.2026 Sähköautot Latausta sähköautoille Helsingissä hyvin, arvioi kolmannes asukkaista 23.1.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Taycan 4 – sähkö ja ajohanskat sopivat samaan autoon 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 22.1.2026 Uutinen Mazda luottaa yhteistyöhön – omaa sähköautoa lykätty 2029 saakka 22.1.2026 Uutinen Uusi Renault Clio ennakkomyynnissä – edullisimmillaan 22 990 euroa, hybridinä 5 000 euroa enemmän 22.1.2026 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq 50 Selection – miltä maistuu karvalakki? 21.1.2026 Koeajo Koeajo: Audi Q5 Sportback e-Hybrid Quattro – komee munakulho Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.1.2026 Lentokoneet Päivän kuva: toista päivää liikenteessä - lentokone ei voisi olla juuri tätä A321neo:a uunituoreempi 24.1.2026 Ajoneuvot Tilava, käsivaihteinen perhefarmari ei ole kadonnut mihinkään - 29 390 euron Kia K4 Sportswagon haastaa touring sportsit ja variantit hintakilpailuun 24.1.2026 Laivat Nyt jo kolme maailman suurinta risteilyalusta samanaikaisesti rakenteilla Turun telakalla - luovutetaan Royal Caribbeanille 2026, 2027 ja 2028 24.1.2026 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: CF Moto 800 MT-X – kiinalainen yllätti positiivisesti 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt