Koeajo: luksusta lapsiperheelle – Ford S-Max Vignale

Myös Ford S-Max hienostelee nyt Vignale-tunnuksin. Hyvää: tilat, ajettavuus, premium-kilpailijoiden puute. Huonoa: totuttelua vaativat etuistuimet.

Vignale-luksuskonseptin – joka sisältää paitsi auton ylellisen varustelun, myös henkilökohtaisemman palvelun merkkiliikkeessä – saa nyt jo kolmeen Fordin malliin: ylemmän keskiluokan Mondeoon, tila-auto S-Maxiin sekä tuoreimpana katumaasturi Edgeen.

Viimeksi mainittua odotellessa otimme tuntumat keskimmäisestä eli Ford S-Max:sta, joka onkin tietyssä mielessä kolmikon mielenkiintoisin tapaus.

Omassa luokassaan

Tähän mennessä Vignalea on kritisoitu siitä, että vaikka autojen ominaisuudet olisivat kuinka hyvät ja varusteluparannukset minkälaisia, Fordin mainetta ei yksinkertaisesti ole koettu riittävän vahvaksi kuuluisia saksalaisia premium-kilpailijoita vastaan.

Ford Mondeo Vignalen tehtävä ei olekaan ollut helppo, sillä se joutuu haastamaan luokan ikoniset Audi A4:n, BMW 3-sarjan ja Mercedes-Benz C:n. Tässä autokategoriassa pelataan myös imagolla ja tunteella, ja siinä tuo kolmikko on vahvoilla.

Samat brändit tulevat eittämättä vastaan juuri kauppoihin tulleella Ford Edge Vignalella, sillä premium-luokassa etenkin maasturitarjonta on moninaista.

Sen sijaan S-Max Vignalella ei moisia kilpailuesteitä ole. Yksikään edellä mainituista merkeistä ei tarjoa valikoimassaan isoa, seitsenpaikkaista tila-autoa, joten Ford saa temmeltää tällä pelikentällä kaikessa rauhassa – nykyisin autonvalmistajalle erittäin harvinainen etuoikeus.

Hienon näköinen

Ford S-Max Vignalen tunnelma on selvästi perusversiota loisteliaampi, kunhan osaa katsoa oikeista paikoista. Ulkonäköä on höystetty erinäköisillä puskureilla, helmoilla, vanteilla ja maskilla, ja isot Vignale-tekstit pyrkivät osaltaan viemään mielikuvaa pois perheautomaailmasta. Ulkovärivalikoimakin on Vignale-omistajille uniikki.

Hankintahinta, joka on tässä koeajetussa versiossa noin 8 700 euroa vastaavaa Titanium Business -mallia kalliimpi, puolestaan pistää jo miettimään.

Muutama moite

Oven avaus paljastaa hienon ja trendikkään nahkaverhoilun, ja samaa materiaalia on riittänyt myös kojelaudan päälle sekä oviverhoiluihin. Arkimaailma paistaa kuitenkin väistämättä läpi tiettyjen osien tuntumissa ja muotoiluissa.

Ensi-istuminenkin hieman hätkähdyttää, sillä Vignalen hieronnalla varustetut etuistuimet ovat poikkeuksellisen tyköistuvaa sorttia. Keskinäytössä olevaa todella monipuolista istuinten sähkösäätöpaneelia on sörkittävä pitkään, ennen kuin kroppa tottuu.

Kokemustemme perusteella voi sanoa, että vakioistuin on vähintään yhtä mukava, vaikka näyttääkin selvästi vaatimattomammalta.

S-Maxin sisätilat ovat luksuspainoksessakin toimivat. Kolme erillistä takaistuinta muuntuvat monipuolisesti eri käyttötarkoituksiin, kuten kolmannen rivin kaksi lattiaan taittuvaa (lasten)istuintakin. Perheenpään päänsäryksi jää vain hienon sisustuksen puhtaanapito.

Kuljettajan tila-auto

Vignalea tarjotaan vain kaikkein tehokkaimpien S-Max -moottorivaihtoehtojen yhteyteen. Koeajamamme 180 hevosvoiman dieselin potku riittää Suomen olosuhteisiin erittäin hyvin, ja kuusivaihteinen automaatti toimii loistavasti.

Vastamelujärjestelmällä tuunattu äänimaailma on asiaankuuluvan hienostunut, ja tuplalasit ynnä muut äänieristysparannukset tekevät matkanteosta hiljaista.

Juuri nämä jipot ovat Vignalen kaikkein kouriintuntuvinta antia.

Vauhdikkaampaa hienostelua havitteleville on kaupan saman moottorin 210-hevosvoimainen versio sekä 240-heppainen kaksilitrainen bensaturbo. Neliveto on kuitenkin tarjolla vain tämän 180 hv -koneen yhteyteen.

Yksi S-Maxin parhaista puolista on eittämättä ajettavuus, ja nimenomaan tilatarjontaan suhteutettuna. Ajotuntuma on kaiken aikaa sopivan vaivaton, mutta silti liukkaallakin aktiivinen – usein unohtaa tyystin ajavansa tämän luokan autoa.

Perheelleen satsaavalle

Emme siis voi moittia häntä, joka S-Max Vignaleen rahansa satsaa. Kuten jutun alussa mainittiin, auton, ja varsinkin uuden sellaisen, hankinnassa tunteet ovat usein etusijalla. Ja premium-luokassa jos missä pieni turhamaisuus on enemmän kuin sallittua.

Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen