Koeajo: Mazda MX-30 on pirteä ja erilainen sähköauto, mutta hymy hyytyy nopeasti

Mazda MX-30 on persoonallinen auto, mutta vanhanaikainen sähkötekniikka harmittaa. Hyvää: laatuvaikutelma, ajettavuus, hankintahinta. Huonoa: tilankäyttö, ahtaus, toimintamatka, hidas lataus.

Mazdalla on hyvä meno: japanilaisvalmistaja tähtää automaailman arvoasteikossa korkeammalle, ja tekee sen omia teitä kulkien. Liikenteessä puhdaslinjaiset ja raikkaasti muotoillut japanilaiset erottuvat, ja ohjauspyörän takaa niissä nauttii selkeistä sisätiloista, jotka kikkailun sijaan panostavat raikkaaseen muotokieleen ja ihmisläheiseen tekniikkaan. Omaleimaisuus näkyy myös moottorikehityksessä, eikä kaikkia yhtiön halu pitäytyä ahtamattomissa bensiinimoottoreissa miellytä. Sähkövoimalinjassa sen sijaan harvemmin on moitittavaa, joten sähköinen Mazda MX-30 kuulostaa mainiolta idealta.

Tilatehottomuutta

Teoria ei tällä kertaa kohtaa käytäntöä. Mazda MX-30 myydään Euroopassa vain täyssähköautona, mutta auto on tehty vanhalle perusrakenteelle: Japanissa MX-30 liikkuu nelisylinterisen bensiinimoottorin ympärille tehdyn kevythybridin voimin. Kyse on Mazda 3:n ja CX-30:n perusrakenteen päälle tehdystä sähköautosta.

Moottoritilasta löytääkin enemmän hukkatilaa kuin tekniikkaa: pieneen paketoitu suurtehoelektroniikka ja sähkömoottori vievät noin kolmanneksen tilasta, johon hyvinkin mahtuisi vaikka V6 vaihteistoineen. Etutavaratilaa ei silti ole tarjolla.

MX-30 panostaa tilan sijaan fiilikseen: auton ulkonäössä on mukavasti karismaa, ja sisätiloissa tutut mazdamaisuudet saavat piristettä korkkipinnoista. Se sopii erinomaisesti koeajoautoon valittuun vaaleaan kangasverhoiluun – ja kerrankin koeajoauto edusti hinnat alkaen -mallia.

Turhaa digiloikkaa edustaa osin kosketusnäytöllä tehty ilmastointi: suuresta koosta huolimatta näyttö ei tuo lisäarvoa, ja osa toiminnoista vieläpä tuplataan näytön ympäriltä löytyvillä näppäimillä.

Kaupunkiauton tilat perheautossa

Etuistuinten viihtyvyys ei ulotu takaistuimelle: vaikka MX-30 jakaa akselivälin crossovermalli CX-30:n kanssa, on autoon onnistuttu loihtimaan jo keskimittaiselle ahtaat takatilat. Käynti takaistuimelle käy BMW i3:sta ja Mazda RX-8 -urheiluautosta tutun kaapparioven kautta.

Tämä on epäkäytännöllinen ratkaisu ahtaissa paikoissa: takaovi aukeaa vain etuoven ollessa avoinna, joten auton viereltä ei pääse kulkemaan etu- tai takakautta pois. Myös etuistuinten kippaus on hankalaa. Kuskin istuinta pitää ajaa käsin sähkösäädöillä pois tieltä – apukuljettajan istuin taittuu mekaanisesti, mutta ei palaudu alkuperäiseen asentoon.

Siis kaupunkiauton tilat perheauton mitoissa. Kaupunkiautona Mazdaa puolestaan rasittaa superautoluokasta lainattu takanäkymättömyys: kevyen liikenteen huomiointi risteyksissä on vaikeaa.

Ahdistusta myös toimintamatkassa

Valitettavasti myös Mazdan sähkötekniikka edustaa takavuosia. Ajoakun teoreettinen kapasiteetti on 35,5 kilowattituntia, mikä WLTP-mittauksessa riittää 200 kilometrin ajomatkaan. Syksyisessä kelissä pääkaupunkipyörityksessä noin 175 kilometriä tuntu realistisemmalta.

Moottoritiematka Mazdalla kariutui ongelmiin, mutta sitä ennen ajettu viidentoista kilometrin testimatka lämpimällä autolla 120 km/h -nopeudella taittui 26,1 kWh/100 km -keskikulutuksella, mikä vihjaisi toimintamatkan jäävän reiluun 120 kilometriin.

Ongelma johtui pikalatauksesta: enimmäistehoksi luvataan 50 kilowattia, mutta puolen tunnin lataus Pohjois-Tapiolan ABC:llä jätti keskitehon 16 kilowattiin. Ongelma toistui toisena päivänä. Toinen pikalaturi ruokki Mazdaa sentään 36 kilowatin teholla – tällä teholla lisämatkaa karttuu noin 100 kilometriä tunnissa.

Mazdan peruslataus tapahtuu yksivaihelaturin 6,6 kilowatin teholla, jolla täyslataukseen menee viitisen tuntia. Kotipihassa latausnopeus voi rajoittua virran vuoksi puoleen, tällöin latausaika kasvaa luonnollisesti noin kymmeneen tuntiin.

Ohjauspyörän takaa mainio

Vanhanaikainen sähkötekniikka harmittaa: isommalla akulla ja alhaisemmalla kulutuksella Mazda olisi mainio coupén korvike. Ajettavuudeltaan se on polttomoottorisisarten kaltainen eli helposti omaksuttava ja korkeatasoinen – jousitusmukavuus saattaa sähköversiossa olla jopa polttomoottorimalleja parempi. Nykyisellään se on persoonallinen auto, joka kenties löytää markkinoilta oman, mutta hyvin pienen lokeronsa.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen