Koeajo: Volvo EX30 Single Core – Ennakkoluulojen vanki

Volvo EX 30 on ollut kevään odotetuin ja turhauttavin sähköautouutuus.

Ensin Volvo EX 30 aiheutti valtavan ennakkoinnostuksen olemalla ensimmäinen sähköautoksi suunniteltu Volvo ja vieläpä hinnaltaan edullinen. Suomalaisetkin tilasivat näkemättä niitä toista tuhatta uskoen uutukaisen täyttävän Volvolle ominaiset hyveet ajoasennosta, istuimista, helppokäyttöisyydestä ja laadukkuudesta. Moiset odotukset kokivat kuitenkin kolauksen, ensimmäiset koeajokommentit eivät olleet mairittelevia edes ensin esitellyistä kalleimmista versioista.

Nyt olemme saaneet vihdoin koeajoon hinnaston halvimman perusmallin. Kollegoiden vuodatuksien jälkeen ennakko-odotukseni eivät olleet korkealla, mutta silloinhan onkin mahdollisuus yllättyä iloisesti. Ainakin Volvo uskoo tuotteeseensa, aloitushintaa on nostettu toista tonnia kilpailijoiden laskiessa hintojaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilava pikkuauto

EX30 on Volvon pienin malli, tarkoitus ei ole ollutkaan olla perheauto, vaan pikkuauto. Siinä luokassa tilaa on kelvollisesti, takapenkin jalkatilat näyttävät kapoisilta, mutta niin vaan aikuinenkin mahtuu sinne istumaan jalat koukussa tosin. Sikäli moitteissa on perää, että vaikkapa Volkswagen ID.3:een on saatu paremmat tilat samoihin ulkomittoihin.

Kuitenkin eniten harmittaa korkean lattian tuoma ajoasento ja istuimen laimea muotoilu. Kannattiko Volvon pilata maineensa erinomaisesta istuinergonomiasta. Istuinten verhoilu on kierrätysmateriaalia, joka muovimaisuudestaan huolimatta on oikeastaan miellyttävä istua ja katsoa, lika ei kuitenkaan irtoa helposti.

Tavaratila on selkeän muotoisena helppo lastata, osan johdoista ja tarvikkeista saa sullottua etutavaratilaan.

Keskinäytön ehdoilla

Pelkistetty sisäilme on kyllä skandinaavisen tyylikäs, mutta käytettävyys on jäänyt kauas tutumpien Volvojen intuitiivisestä logiikasta. Nappulathan ovat enimmäkseen hävinneet jo kilpailijoistakin, mutta Volvo on poistanut myös mittariston. Kojelautaan on jäänyt vain ilmastoinnin suuttimet.

Kaikkea hallitaan keskinäytön kautta, myös esimerkiksi valojen kytkemistä, sivupeilien säätöjä ja hanskalokeron kantta. Mittariston tiedot näkyvät näytön yläosassa melko vaatimattoman kokoisina, varsinkin varoitukset lukulaseja vaativalla fontilla.

Vaikka toimintojen etsiminen ja valikoiden selailu ei vielä muuten turhauttaisikaan, ärsytyskynnys ylittyy tarkkaavaisuusvahdin aloittaessa varoituspiippauksensa. Katseen jumittuminen jo pariksi sekunniksi näyttöruudun saloihin aiheuttaa huomautuksen kiinnittää huomio liikenteeseen. Äänivaroituksia tulee sen verran taajaan, että niihin lakkaa kiinnittämästä huomiota, se ei kai liene niiden tarkoitus. Volvo on näköjään harhautumassa periaatteistaan äärimmäisen turvallisuuden polulta.

Ratin oikeanpuoleinen viiksi on vaihteenvalitsin, lisäksi siitä kytketään vakionopeudensäädin vetämällä vaihde D:lle toisen kerran. Sinänsä kätevää, kunhan sen keksii. Ikkunannostimet ovat keskikyynärnojassa, Volkswagen ID:n tapaan nappuloita on vain kaksi erillisellä valinnalla eteen tai taakse.

Ripeä liikkeissään

Halvimman EX30:n moottori on takana, tehoa on pikkuautolle kunnioitettavat 200 kW ja suoritusarvot vastaavasti erittäin ripeät, luistonestolle on käyttöä kesäkelilläkin. Ajonvakautus puuttuu peliin pienellä viiveellä, mutta sitten sitäkin innokkaammin.

Perusmallin 49 kWh:n rautafosfaattiakku (LFP) on edullisempi valmistaa ja paremmin latausta kestävä kuin isompi 65 kWh nikkelimangaanikoboltti-akku (NMC). Energiatiheys on LFP:llä kuitenkin huonompi, joten akun koosta riippumatta auton paino on kutakuinkin samoissa lukemissa. Talveen NMC kuitenkin sopinee paremmin ilmalämpöpumppunsa ansiosta, kylmyys nostaa kulutusta vähemmän. Kesäkelissä keskikulutus 17 kWh/100km vastaa ilmoitettua normikulutusta, sillä toimintamatkaksi 49 kWh:n akku riittää 280 kilometriin, talvella 200:kin voi tehdä tiukkaa. Pikalataustehoksi ilmoitetaan 130 kW, mutta kokeiltaessa 90 kW jäi maksimiksi lämpimälläkin akulla.

Ajettavuudeltaan uutuus ei tunnu Volvolta. Neliskanttisen ohjauspyörän tarkoitus jää hämäräksi, ohjaus on turhan keveäksi ja tunnottomaksi tehostettu. Jousitus ja iskunvaimennuskaan eivät houkuttele teholukemaa vastaavaan urheilulliseen ajoon, mutta kyyti on mukavaa ja äänetöntä.