22.3.2024 Ajoneuvot Maistiainen: Mercedes-Benz EQV – vahvasti digitalisoitunut Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedeksen sähköinen tila-auto EQV on alusta asti edustanut premium-luokkaa. Nyt se saa lisää käyttömukavuutta ja varustelua, jotka ovat tuttuja saksalaismerkin muista uutuusmalleista. Samana aamuna ajetun V-sarjan dieselversion jälkeen sähköisen EQV:n ohjaimiin siirtyminen on helppoa, sillä kaikki hallintalaitteet toimivat samalla tavalla ”starttinappia” ja ohjauspyörän vierelle viikseen sijoitettua vaihteenvalitsinta myöten. Erityisesti pidemmille matkoille lähdettäessä kannattaa malttaa sen verran, että suunnittelee reitin navigaattorin avulla ennen matkaan lähtöä. Sen dynaaminen reittisuunnittelu nimittäin ottaa nyt huomioon sääennusteen ja siten sään vaikutuksen toimintamatkaan, ja laskee valmiin reitin latauspaikkoineen valmiiksi.Näyttöön tulee myös valmis ehdotus, paljonko akkuja kannattaa milläkin latauspysähdyksellä ladata ja montako minuuttia lataus silloin kestää. Luonnollisesti järjestelmä näyttää myös kyseisillä latausasemilla sekä latauspisteiden kokonaismäärän että vapaana olevien pisteiden määrän. Erityisesti vieraassa ympäristössä liikuttaessa nämä ominaisuudet vähentävät tarvittavan ennakkosuunnittelun määrää. Lisäetuna vielä se, että kun uuden toisen sukupolven MBUX-järjestelmästä valitsee akuston esilämmityksen, lämmitetään akusto aina automaattisesti ennen latauspisteelle saapumista. Näin latausaika lyhenee selvästi, kun virtaa voidaan ottaa vastaan noin kaksikertaisella teholla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRiittävä suorituskyky150 kilowatin teholla 2600 kilogrammaa painavan auton suorituskyky ei ole urheiluautomainen, mutta kiihtyvyys tuntuu silti yllättävän ripeältä. Nollasta sataan arvoksi luvataan 12,1 sekuntia ja huippunopeudeksi 160 kilometriä tunnissa. Sekä kaupunkinopeuksilla että moottoritien rampeilla kiihtyvyyttä on reilusti, vaikkei kuljettaja painaisikaan ”sukkaa syyläriin” niin että oikeanpuoleinen mittari näyttää 100 prosenttia suorituskyvystä olevan käytössä. Ilmajousituksella varustetun koeajoauton kyyti oli ylellistä, joskin hidastetöyssyjen ylitykset saavat aikaan ylimääräisen heilahduksen, joka tuo mieleen amerikkalaistyylisen jousituksen toiminnan. Suuri massa tuntuu ajossa, mutta myös se että lattian alle sijoitettu akusto pitää painopisteen varsin alhaalla. Moottorin teho on ennallaan, samoin luvattu 354 kilometrin toimintamatka.Sekä V-sarjan diesel- että sähköversio ovat saaneet vanhojen pyöreiden mittarien tilalle uuden yhtenäisen näyttökokonaisuuden ja sen mukana MBUX-käyttöjärjestelmän toisen sukupolven version, joka on luettavuudeltaan selkeä ja esittää tiedot edeltäjäänsä paremmin jäsenneltynä. Toki ominaisuuksia on niin paljon, että niihin perehtyminen ja sujuva käyttö edellyttävät lyhyttä koeajoa pidemmän tutustumisen.Muita uutuusvarusteita ovat mm. aktiivinen hätäpysäytysavustin ja risteyksiinajotoiminnollinen aktiivinen jarrutusavustin. Myös Hey Mercedes -puheavustin ja Mercedes me -sovellus ovat ominaisuuksiltaan aiempaa monipuolisempia. Kahdella taaimmaisella penkkirivillä matkustajia miellyttää se, että nyt vakiovarustukseen kuuluu liukuovi molemmin puolin autoa. EQV on saatavilla sekä keskipitkänä että pitkänä versiona.Teksti: Janne Huhtala; Kuvat: Janne Huhtala ja Mercedes Lue lisää Kaikki artikkelit 17.7.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA – johtotähti palaa kärkeen 16.7.2025 Ajoneuvot Harvinainen Mercedes-Benz 300 SEL löytyi ladosta – entisöitiin 12 vuoden urakalla 4.7.2025 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz CLA – Vantaalta Kuusamoon lataamatta 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston 5.6.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-AMG E 53 – Arvaamattoman Mukava Giesi 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 30.4.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-AMG GLE 53e SUV – hienostunut hirviö Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 17.7.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA – johtotähti palaa kärkeen 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 16.7.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Renault Boreal on Dacia Bigsterin parempi puolisko niille markkinoille, joilla ei tykätä halpamerkeistä 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon