Koeajo: Renault Espace – pioneeri irrottelee

Uusi Renault Espace tähtää tila-auton ja katumaasturin yhdistelmään, muttei osu ihan maaliin. Hyvää: Persoonallisuus, moottorin ja vaihteiston toiminta. Huonoa: Pääntila takana, jousituksen pintakovuus.

Renault Espace oli 1980-luvun puolivälissä yksi ensimmäisistä tila-autoista. Samaa kaavaa – bussimainen ulkonäkö ja runsaasti väljyyttä matkustajille – noudatettiin aina edelliseen, vuosina 2002–2014 tehtyyn kolmanteen sukupolveen asti.

Sitten tapahtui jotain jännempää. Renault hylkäsi tutun konseptinsa, muotoili korin farmarimaisen matalaksi ja istutti sen katumaasturimaisen alustan päälle. Alun perin tämä ilmestys esiteltiin jo syksyllä 2014, mutta myynti Suomessa alkoi vasta tänä keväänä.

Ulkoa radikaalimpi

Pitkä viive meille saapumisessa ei ole vanhentanut uuden Espacen muotoja: auto näyttää persoonalliselta ja poikkeavalta – lähes radikaalilta. Aiemmasta poiketen tuotannossa on vain yksi koripituus, johon on sentään pakattu tutut seitsemän istuinpaikkaa.

Mallisto on muutenkin ytimekäs – kaksi versiota, jotka jakavat saman tekniikan ja miltei identtisen varustelun. Koeajamamme 4Control-malli on se kalliimpi: höysteenä nelipyöräohjaus, säädettävä iskunvaimennus sekä 19-tuumaiset kevytmetallivanteet.

Sisälläkin on lennokkaita muotoja, mutta käytettävyys on nyky-Rellujen tapaan pidetty mielessä. Ajoasento on hyvä, arkea haittaavia kummallisuuksia ei juuri löydy ja mittaristoa sekä kojelaudan laajaa kosketusnäyttöä voi muokata hengästyttävän monella tavalla.

Sisustuksen moni yksityiskohta on identtinen merkin pienempien mallien kanssa, mutta sähköinen, loogisesti toimiva automaattivaihteiston valitsin, sen alta löytyvä laaja säilytystila sekä sähköisesti esiin ponnahtava ”hansikaslaatikko” ovat tuoreita Espace-lisiä.

Osittain mukava

Taajama-ajo on vaivattomuuden ylistys. Nelipyöräohjauksen ansiosta pienet ja kevyet ratin liikkeet riittävät, ja voimalinja – sadan hevosvoiman litrateholla ryyditetty pikkudiesel yhdistettynä kaksoiskytkinvaihteistoon – pelaa täyteläisesti ja nykimättä.

Maantiellä tunnelma vähän latistuu. Ohituksiin poljettaessa voimaa ei enää olekaan samaan malliin, ja jousitus välittää tien pienet epätasaisuudet paljon selvemmin läpi kuin vaikkapa pikkuveli Renault Talismanissa – tuntuvasti korkeammista renkaista huolimatta.

Näin, vaikka ajoasetuksista yrittäisi naputella autoon miten mukavaa luonnetta tahansa. Isot heitot kyllä ylittyvät hienosti, mutta kun rengasäänet ja myös tuulen suhinat ylittävät mukavuuskynnyksen, odotusarvot miellyttävästä matka-autosta eivät aivan täyty.

Hämmästyttävät tilat

Espacen muunneltavuus on kohdallaan. Hankalat irrotettavat erillisistuimet on vaihdettu nykyaikaisiin, erikseen säädettäviin kiinteisiin penkkeihin, jotka kaatuvat yksitellen lattiatasoon tavaratilassa olevista sähkönappuloista.

Pääntukineen päivineen.

Kolmannen istuinrivin tiloissa on otettu aiempaan Grand Espaceen nähden takapakkia, sillä tilaa näillä kahdella paikalla on enää vajaakasvuisille. Tavaratilaa ei ole seitsemän hengen kuormalla häävisti, mutta peräpenkit kumoamalla kontti kasvaa todella suureksi.

Normaalia nykytila-autotekstiä – aina siihen asti, kun istumme keskiriville. 190-senttisen testaajan pää ottaa nimittäin reunapaikalla istuttaessa pahasti kattoon, ainakin koeajoauton lisävarusteisen avattavan panoraamakaton tapauksessa.

Tämä, jos mikä, jättää sanattomaksi. Mutta ehkä se on ollut uuden Espacen ohjenuoranakin.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Antti Hentinen