Liikenne Liikennepolitiikka Uutinen 21.8.2023
Liikenneministeri: taksialan valvontaa kohennettava
Hallitusohjelmassa linjataan, että kuluttajien luottamusta taksiliikenteeseen on syytä vahvistaa.
Taksitoiminnan valvontaa tulee kehittää, jotta taksiasiakkaat voivat kokea taksien käytön turvalliseksi, linjasi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) vastikään liikenneministeriön tiedotustilaisuudessa.
– Taksiliikenne keskusteluttaa aina. Tulemme kohdistamaan taksiliikenteeseen täsmäiskuja, Ranne totesi.
– Selvittelemme vahvasti sitä, millä tavalla niin yrittäjien kuin asiakkaiden ja koko palvelualan toimintaa voidaan tehdä turvallisemmaksi ja kuinka saadaan parhaat palvelut irti, Ranne totesi.
Ministerin mukaan taksialan toiminnassa tarkastellaan koulutus- ja pätevyysvaatimuksia, valvontaa sekä viranomaisyhteistyötä.
Ongelmia ollut jo kauan
Taksialan käytännöt ovat jo pitkään herättäneet asiakkaissa närää, pelkojakin kuten Moottori on aiemmin uutisoinut esimerkiksi otsikoilla Taksialaa huolettaa: pahoin karissut luottamus syytä palauttaa ja Taksien villi hinnoittelu korpeaa – mikä ratkaisuksi?
Ryöstöhintoja ja epäselviä hinnastoja
Taksiasiakkaita korpeavat etenkin ikävät yllätykset eli ryöstöhintaiset kyydit ja epäselvästi näkyvillä olevat hinnat. Ongelma on havaittu valvontaiskuissakin kuten Moottori kirjoitti otsikolla Taksien kyytien hinta oltava selkeästi nähtävissä – valvontaiskut paljastaneet puutteita.
Jos kuluttaja haluaa varmistua siitä, ettei taksitolpalta tai lennosta taksikyytiä ottaessaan sorru ylihintaisen taksin kyytiin, tulisi hänellä jo ennen taksiin käymistä olla tulevan ajoreitin kyytihinnasta realistinen ennakkokäsitys – ja/tai mahdollisuus sopia kyytihinta pitävästi ennen liikkeelle lähtöä. Etenkin kiiretilanteissa harvempi kuluttaja kuitenkaan haluaa järjestää taksitolpalla kyytihintojen huutokauppaa.
Taksit osana hallitusohjelmaa
Petteri Orpon (kok) hallituksen ohjelmassa on kirjauksia myös taksialan käytäntöjen kohentamiseksi.
Hallitusohjelmassa linjataan, että ”vahvistetaan kuluttajien luottamusta taksiliikenteeseen.”
Hallitusohjelmassa todetaan edelleen, että: ”Toteutetaan lainsäädäntöhanke, jolla edistetään taksien saatavuutta, huomioidaan eri asiakasryhmät koko maassa, tehostetaan taksiliikenteen valvontaa ja kitketään harmaata taloutta. Selvitetään Kela-kuljetusten omavastuuosuuden perinnän siirtämistä asiakkaalta Kelan tehtäväksi.”