21.5.2016

Poliisin tehovalvonnassa murheena mopojen kunto

järki mukaan mopoillessa

Mopojen kunto ja virittäminen sekä jalkakäytävällä pyöräileminen olivat poliisin yleisimpien havaintojen joukossa tehovalvontaviikolla.

Poliisin viime viikkoinen tehovalvonta kohdistettiin erityisesti jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja mopoilijoiden liikennekäyttäytymiseen. Samalla tarkkailtiin myös risteysalueella olevia ajoneuvoja, tavoitteena erityisesti suojateiden liikenneturvallisuuden parantaminen.

Suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohittaminen pysähtymättä aiheutti toimenpiteitä 38 kertaa ja 53 kertaa valvonnassa huomattiin esteettömän kulun antamatta jättäminen suojatiellä olevalle tai sille aikovalle.

Erityisesti valvonnassa korostuivat kuitenkin mopoilijoiden ja polkupyöräilijöiden rikkomukset. Fillarilla aiheutettiin liikennerikkomus 852 kertaa, yleisimmin liittyen jalkakäytävällä ajamiseen. Mopoja tarkastettiin puolestaan 851, joista lähes kolmanneksessa todettiin rikkomus.

– Mopojen virityksiin ja kuntoon on poliisin tarpeen kiinnittää kesän aikana edelleenkin huomiota. Myös kaupunkikeskustojen polkupyöräliikenne vaatii edelleenkin valvojan huomiota, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sanoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso myös:

Lähde: Poliisi, kuvituskuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva

Luetuimmat