11.5.2017

Vakuutusyhtiö: Nelivetoisilla autoilla suurempi onnettomuusriski

Vakuutusyhtiö Folksam ei epäile tekniikkaa, vaan epäilee syypään löytyvän ratin takaa.

Ruotsalaisen vakuutusyhtiö Folksamin häkellyttävä tuore tutkimustulos on, että liukkaalla tai lumisella alustalla nelivetoisella henkilöautolla ajaminen kasvattaa henkilövahinkoihin johtavien onnettomuuksien riskiä noin 20–30 prosenttia.

– Voimme varmuudella sanoa, että onnettomuusriski kasvaa. Pysyvän ja automaattisen neliveto-ominaisuuden tai keskisuurten ja suurten autojen välillä ei havaittu eroa, toteaa Folksamin liikennetutkija Matteo Rizzi.

Folksamin aiemman tutkimuksen mukaan nelivetoisten onnettomuusriski oli samalla tasolla kaksivetoisten autojen kanssa, olosuhteista riippumatta. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että nelivetoisten autojen onnettomuustiheys lisääntyi liukkaalla 15–41 prosenttia sekä yhden ajoneuvon onnettomuuksissa että kohtaamisonnettomuuksissa verrattuna kaksivetoisiin autoihin. Kuivalla tai märällä alustalla ei autotyyppien välillä havaittu eroa.

Lisäksi tulosten mukaan nelivetoisten autojen tilannenopeus oli talviolosuhteissa tapahtuneissa onnettomuuksissa jopa 10% korkeampi, kun taas kuivalla ja märällä alustalla erot jäivät pieniksi.

– Tulokset viittaavat siihen, että nelivetoiset onnistuvat ”naamioimaan” liukkaat ajo-olosuhteet. Nelivetoisten parempi ote tienpinnasta kiihdytyksessä johtaa siihen, että kuljettaja ei sopeuta vauhtia ajo-olosuhteiden mukaan. Jarrutustilanteessa ajovauhti on usein suurempi, joten myös jarrutusmatka on pidempi. Nelivetoinen ei jarruta kaksivetoista yhtään tehokkaammin, Rizzi kiteyttää.

Folksam kävi tutkimuksessaan läpi noin 35 000 Ruotsin poliisin raportoimaa onnettomuutta vuodesta 2003 alkaen. Kaikissa autoissa oli ajonvakautusjärjestelmä joko vakio- tai lisävarusteena. Aineiston perusteella erityisesti seuraavat autot olivat usein onnettomuudessa:

  • Audi A4 01-, A6 98-
  • Skoda Octavia 05-
  • Subaru Legacy/Outback 09-
  • Volvo XC60 08-, XC90 02-, V70/XC70/S80 00-
  • VW Passat 97-
  • Nissan Qashqai 07-

Folksam arvioi talven 2016 testeissä, että nelivetoisilla autoilla on liukkaalla renkaista riippuen jopa kolminkertainen etu- ja takavetoisiin verrattuna. Vakuutusyhtiö arvioi, että nelivetoisten parempi selviytyminen tapahtuu tavallisempien ajotilanteiden turvallisuuden kustannuksella.

– Pyrimme kaikin tavoin vähentämään asiakkaidemme onnettomuusriskiä. Siksi olemme sitä mieltä, ettei nelivetoa kannata hankkia, ellei siihen ole erityistä syytä esimerkiksi haastavien maasto-olosuhteiden tai vastaavien takia, Rizzi linjaa.

Folksamin tutkimusraportti esitellään kokonaisuudessaan kesäkuun alussa osana Detroitin kansainvälistä autoturvallisuuskonferenssia. Raportin tuloksiin voi kuitenkin tutustua jo nyt osoitteessa https://folksam.fi/testeja-hyvia-neuvoja/liikenteessa/onnettomuusriski-kasvaa-nelivetoisilla-autoilla-ajettaessa

Lähde: Folksam Kuva: Lauri Ahtiainen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat