19.11.2021 Ajoneuvot Mazda CX-50 – atleettisempi crossover jää Atlantin taa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mazda aikoo vyöryttää markkinoille monta uutuuskatumaasturia aivan lähivuosina. Uutuustulvan aloittaja, Pohjois-Amerikkaan suunnattu CX-50, on selkeästi maasturimainen. Se on myös ensimmäinen Mazdan ja Toyotan yhteistehtaassa USA:ssa valmistettava Mazda-malli. CX-50 asettuu toki yleisestikin varsin kilpailtuun luokkaan, mutta nyt tuntuu, että kilpailuasetelmaa riittää Mazdalla jo omasta takaa. CX-30 ja CX-5 asettuvat kooltaan jokseenkin lähelle uutuutta, ja toki myös muotoilu liippaa tarkoituksellisesti läheltä. Mainittuja crossovereita hienoisesti suuremman CX-50:n kuorissa näkyy Kodo -muotokielen viimeisin sovellutus. CX-50 on muotoiltu esimerkiksi CX-5:een verrattuna maastoautomaisen atleettiseksi, ja muistuttaa varsinkin keulastaan sähkömalli MX-30:a. Maavara on jonkin verran CX-5:tä korkeampi. Ulkokuoreen on tuotu korostetun maastohenkisiä elementtejä, joista osa riippuu tietysti varustelusta. Tässä vaiheessa meillä on kuvia ainoastaan tasokkaimmin varustelluista ensiesittelymalleista, joissa näemme tyypillisiä maastohenkisyydestä kertovia aspekteja ulkovärissä ja konepellin maalausyksityiskohdissa, rengastuksessa, taakkatelineessä sekä totta kai asianmukaisissa seikkailumuoveissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tuoreen yhteistyön hedelmää Uutuusmallin merkittävyyttä lisää tieto sen valmistuspaikasta. CX-50 on siis ensimmäinen Mazda Toyota Manufacturing plantilla Alabaman Huntsvillessä valmistettava Mazda-malli. Huntsville on yksi USA:n avaruusteknologian pääkaupungeista, ja se näkyy yhteistehtaan nimistössä. Toyota nimittäin tuottaa Corolla Crossia kuulentoteemaisella Apollo-tuotantolinjalla, kun taas rinnakkaisella, avaruussukkulasta inspiroituneella Discovery-linjalla valmistuvat pian uudet CX-50:t. Yhteinen tehdas kertoo paljon japanilaisvalmistajien uuden yhteistyön laajuudesta. Sisällä ei koeta kulttuurishokkeja, vaan tunnelma on peruslaadukas. CX-50 saa alkuvaiheessa keulalleen Mazdan oman 2,5-litraisen Skyactiv -bensiinimoottorin. Sen kohdalla vaihtoehdoiksi tarjoillaan perusversiona ahtamatonta ja väkevämpää ahdettua versiota. Moottorista voima välittyy kuusiportaiselle automaatille, ja CX-50 on aina nelivetoinen. Uutuudessa on Intelligent Drive Select function (Mi-Drive). Se on Mazdan uusi ajoavustinjärjestelmä, joka mukauttaa autoa erilaisiin ajo-olosuhteisiin ja käyttötarkoituksiin. Tuonnempana CX-50 -mallisto laajenee Apollo-puolelle, sillä luvassa on Toyotalta lainattu täyshybridivoimalinja. Kaikkia yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu, mutta Apollo- ja Discovery-linjat jakavat muutakin nouhauta keskenään. Lisää uutta ja syventyvää yhteistyötä Mainittu uutuustulva tuo crossover-/suv -malleja niin Eurooppaan kuin Pohjois-Amerikkaan. Mallimerkintälogiikka korotettujen mallien kohdalla vaihtuu pysyvästi kymmenlukuihin, kun Eurooppa tulee saamaan CX-60:n ja suuremman CX-80:n. CX-5 on toistaiseksi suurin meikäläisillä markkinoilla myytävä Mazda-crossover, mutta tähän on tulossa uusien mallien myötä muutos. Isompaa kokoa kompensoidaan niiden kohdalla lataushybridivoimalinjoilla. Pohjoisamerikkalaiset tulevat saamaan – ainakin mallimerkintöjen perusteella – pykälää isommat mallit. CX-70 ja CX-90 saavat keulilleen japanilaisvalmistajan uudet aluevaltaukset, nimittäin rivi-6 -bensiinimoottorit. Kaupunkiautojen maailmasta kerrottakoon vielä, että ennakkotietojen mukaan tuleva Mazda2 tehdään yhteistyössä Toyotan kanssa, mahdollisesti logonvaihdon keinoin. Kuten tiedämme, tällä hetkellä asetelma on Pohjois-Amerikassa toisinpäin, kun Toyota Yarista valmistetaan Meksikossa uudelleenbrändättynä Mazda2:na. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Mazda, Autocar Kuvat: Mazda Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta ”Mä elän vieläkin!” – Mazda patentoi jälleen wankel-tekniikkaa Koeajo: pehmoilijan päivitykset – Mazda CX-5 Koeajo: Muodikkaasti korkeampi Mazda CX-30 Kurotus ylöspäin: Mazda 3 tavoittelee premiumia, mutta raikkaalla reseptillä Maistiainen: Mazda MX-5 2.0 – Kun hyvästä viritetään vieläkin parempi Mazda julkaisi CX-9-maasturin – saapuuko sen turbomoottori Eurooppaan? Lisää aasialaisia logonvaihdoksia: onko Mazda 2 tulevaisuudessa Toyota Yaris? Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 2.9.2026 Esittely Konttiperäinen Polestar 4 SUV – nyt muoto seuraa tarkoitusta 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja