28.9.2025

Ajatuksia autoista: sähkömoottori parantaa ja pahentaa halpisautoja

Kuva Eetu Kokkonen
Nissan Micra

Sähköistäminen muuttaa ehkä radikaaleimmin kaikkein halvimpia autoja. Suurin osa muutoksista on positiivisia.

Kollegani Aake Kinnusen Ajatuksia autoista -jutussa muutaman kuukauden takaa nostettiin esille autoalan pomojen huoli eurooppalaisen pikkuauton tulevaisuudesta. Tiukentuvat vaatimukset erilaisten saastelaitteiden ja turvallisuustekniikan suhteen on kovaa vauhtia tekemässä eurooppalaisen pikkuauton valmistamisesta kannattamatonta.

Uusiakin pikkuautoja toki vielä esitellään. Ne ovat yhä useammin tosin täyssähköautoja. Tämä tarkoittaa pikkuautojen kannalta jopa yllättävän paljon muutoksia, joista iso osa on myönteisiä – mutta harvemmassa olevat negatiiviset muutokset sitäkin vakavampia.

Lähdetään tarkastelemaan tilannetta hampurilaismallin avulla. Eli aloitetaan hyvistä asioista ja koukataan huonojen asioiden kautta takaisin hyviin puoliin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Helppo sähköistää, mutta hintavasti

Ensinnäkin sähköautot soveltuvat erinomaisesti sähköistettäviksi. Käytännössä mitä pienemmästä autosta on kyse, sitä harvemmin sillä ajetaan pitkiä ajomatkoja. Kyllä, poikkeuksiakin tähän löytyy ja kovimmat konkarit kiertävät Renault Twingoilla ympäri Eurooppaa pitäen pikkuautoaan samalla matkailuautona. Mutta isossa kuvassa pikkuautot ovat ennen kaikkea kaupunkiautoja.

Lyhyet ajomatkat puolestaan tarkoittaa, että kookkaiden, kalliiden ja paljon mineraaleja sitovien korkeajänniteakkujen sijaan pärjätään pienemmilläkin. Sama pätee oikeastaan koko sähkövoimalinjan skaalaamiseen: korkeammille latausnopeuksillekaan ei ole samanlainen tarve kuin isompien ja arvokkaampien autojen kohdalla.

Entä sitten se huonompi puoli? Jos pikkuautojen valmistamisessa autonvalmistajat ovat muutenkin kovassa paineessa kannattamattoman korkean hinnan pelossa, sähköautot eivät varsinaisesti helpota tilannetta. Esimerkiksi vastikään ensikoeajettu Nissan Micra kustantaa täyssähköisenä karkeasti kolmanneksen – euroiksi puettuna noin 10 000 euroa – enemmän kuin edeltävä polttomoottorinen sukupolvi.

Siinä missä ennen pienten autojen myyntivolyymia on saatu puskettua ylös noin 15 000 ja 20 000 euron väliin painetulla alkaen-hinnoilla, voi jopa 30 000 euroa lähentelevät lähtöhinnat olla kuluttajien vaikeasti hyväksyttävissä.

Pärisijää parempi

Mutta sitten taas. Vaikka autojen hinta on aiempaa korkeampi, pikkuautot myös ovat jälleen kerran huomattavasti aiempaa parempia. Muutenkin automaailman kehitys tuntuu viime vuosikymmenen aikana olleen kovinta juuri pikkuautojen kohdalla. B-segmentin kaupunkiautoista, kuten Toyota Yariksesta, Ford Fiestasta ja Fiat 500:sta on vuosien saatossa kuoriutunut pidemmillekin roadtripeille oikein mukavasti taipuvia käyttöautoja.

Sähkömoottori tuo kuitenkin puuttuvan palasen monen pikkauton palettiin. Pikkuautojen noin litraiset, pahimmillaan vapaasti hengittävät moottorit ovat harvoin kovin tykättäviä. Suoraan sanottuna usea voimalinja on ollut pikemminkin rasittava, kuin edes siedettävä.

Sähkövoimalinjan kanssa tätä ongelmaa ei ole. Siinä missä edustusauton sähköistys neutralisoi kauniisti hyrisevän isomman polttomoottorin tuomaa arvokkuutta pois, niin pikkuautoista yliviivataan pikkumoottorin rasittava puhdittomuus ja karkeus.

Juttua muokattu 29.09.2025 klo 08:14: poistettu jutun loppuun päätyneet duplikaattiosuudet.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentit (3)

  • RISTO KOSONEN

    Mitä ihmeen sekoilua tämä artikkeli! Asiat kahteen kertaankin, aivan kuin tekoälyllä tehtyä älyttömyyttä?

  • TIMO TURKULA

    Turbottomat pikkumoottorit ovat tosiaan olleet usein aika nuhaisia ja karkeita, mutta ei passaa yleistää: Pikkuautoissa on ollut varsin hienostuneitakin polttomoottoreita, esim. VW-konsernin 1.2 TSI 77 kW (105 hv) esim. VW Polossa ja Skoda Fabiassa. Saksalainen Auto, motor und sport ylisti kyseistä moottoria luokassaan ominaisuuksiltaan luokkansa mukavimmaksi. Moottorissa oli aluksi jakoketjuvikoja, mutta ne korjattiin.

    Kone on todella hienostunut käynniltään, vääntävä ja tehokas. Meillä kokemusta Skoda Fabia -farmarista liki 150 000 kilometrin verran. Ei vikoja, turbokone on kokoisekseen yllättävän hiljainen, sitkeä ja tehokas. Ajettiin Saksan reissu laivalla Saksaan ja siellä Hampurin ja Volfsburgin kautta Stuttgartiin ja sieltä Syltin kautta Tanskaan ja Ruotsin läpi Suomeen, 4 000 km. Ei valittamista. Tehtaan mukaan huippunopeus 193 km/h, kiihtyvyys nollasta sataseen 10, 3 sekuntia. Käytännössä tehoa jopa enemmän kuin tehdas ilmoittaa.

    Miksi jutussa asiat kahteen kertaan?

  • JOUNI JÄRVINEN

    Helppo sähköistää… otsikon jälkeen aivan huikea lause: ”Ensinnäkin sähköautot soveltuvat erinomaisesti sähköistettäviksi.”
    Ja aivan outoa kolesylinteristen turbojen dissausta??

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat