Ajatuksia autoista: Toyota GR86 ja yksinkertaiset asiat

Yksinkertainen ei tarkoita sitä, että sen tekeminen olisi helppoa. Tämän on autoteollisuus viime aikoina paremmin kuin hyvin todistanut. Trendi tuntuu olevan pikemminkin tehdä asioita turhaan äärettömän monimutkaisesti.

Pitkään ajamisen hauskuudesta vastasivat pienet brittiroadsterit. Niiden lähes sukupuuttoon asti edennyttä katoa tuli paikkaamaan 1980-luvun lopulla Mazda MX-5. Puritanisteille oli toki vielä Lotus.

Sitten reilu 10 vuotta sitten Subaru ja Toyota päättivät tehdä yhteistyössä takavetoisen ja kohtuuhintaisen pikkusportin. Sittemmin myös Alpine on tullut samoille apajille 252-heppaisella A110:llä sekä sen kireämmällä ja 292-hevosvoimaisella S-versiolla. Toivo ajamisen hauskuuden säilymisestä elää – ilman että autosta tarvitsee maksaa asunnon verran.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pojasta polvi paranee

Ehkä se oli vain japanilaista varovaisuutta, mutta sekä Subaru BRZ että Toyota GT86 olivat niiden potentiaaliin nähden hieman vaatimattomilla voimavaroilla (200 hv) varustettuja. Toki lukuisat virityspajat olivat nopeasti tarjoamassa lääkettä tähän puutteeseen.

Onneksi kilpailu on siis kiristinyt, ja myös Japanissa on reagoitu tähän. Toisen sukupolven – ja nimensä GR86:een vaihtanut – Toyotan pikkusportti on nyt 234-heppaisena aika lailla sellainen auto kuin millainen sen kuuluukin olla. Sukupolvenvaihdoksessa auton painosta putosi myös muutama kilo; vaaka heilahtaa nyt ajokunnossa noin 1300 kiloon. Painopiste on myös aiempaa matalammalla.

Yksinkertainen on usein aidon synonyymi

Aloitetaan ohjaamosta. Se on sopivan yksinkertainen. Mittaristo on nykyään digitaalinen, mutta vielä riittävän selkeä. Näyttöön saa keskelle ison kierroslukumittarin. Se riittää. Hallintalaitteet ovat kaikkiaan selkeät ja hyvin kuljettajan ulottuvissa.

Sitten tulevat istuimet. Ne ovat yksinkertaiset ilman tuhanteen eri suuntaan vääntymistä. Ne tukevat hyvin ja pitävät kuskin paikallaan. Kuski tuntee olevansa yhtä auton kanssa.

Sitten on moottori. 2,4-litrainen bokserinelonen. Sopivan yksinkertainen ilman sähköboostia. Vastaisku riittää, turboa ei kaivata. Maksimiteho 234 hv löytyy 7000 kierroksen kohdalta. Maksimivääntöä varten on kierrokset nostettava 3700:een. Ja kone tykkää, kun sitä kierrätetään.

Ja lopuksi se ajokokemus. Aito. Hauska. Yksinkertainen. Ja ne vähäiset avustimetkin voi kytkeä tarvittaessa joko osittain tai kokonaan pois.

Kaikki tuntuu yksinkertaisesti oikealta. Siksi on ihmeteltävä, miksi se on niin vaikeaa tehdä yksinkertaisesti hyviä autoja?

Yksinkertainen tarkoittaa sopeutumista

On yksinkertaisuudessa tietysti myös ne vähemmän mukavat puolensa. Esimerkiksi jousitus, joka on sen verran napakka, että arkiajossa se saattaisi käydä pidemmän päälle rasittamaan – ainakin vähän. Toisaalta se napakkuus tarkoittaa sitä, että kuski tuntee tien sekä peffassaan että kämmenissään. GR86:n kori on 50 prosenttia jäykempi kuin mitä GT86 oli.

Sama tarkkuus koskee myös ohjausta. Se ei ole liian suora eli ei vielä neuroottinen mutta kuitenkin selkeästi ajamista pitävän kuskin käteen tehty. Tehostusta on sitäkin sopivasti. Rattia joutuu kääntämään, mutta ei hampaat irvessä.

Parasta on kuitenkin vaihteiston hämmentäminen käsin, kolmen polkimen käyttö ja näistä etenkin kaasun annostelu. Tehoa on sen verran, että GR86 liikkuu ripeästi. Se ei ole salamannopea, ja hyvä niin. Kuski ehtii nauttia ilman että ajokortti on heti vaarassa.

Ja autolla on myös helppo pitää hauskaa. Provosoida. Irrottaa perä pieniin luistoihin. Ajaa. Ajamisen iloa ilman ylimääräisiä suodattimia.

Kaikki tämä tekee GR86:lla ajamisesta mukavan analogisen kokemuksen. Se on nykyisenä digiaikana paljon. Yksinkertaisesti ihanaa. Harmi vain, että GR86:aa ei tuoda lainkaan Suomeen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy