13.5.2023 Ajoneuvot Alpine A290_β kertoo miltä Renault 5 tulee näyttämään muskeloituna – jo ensi vuonna Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vihdoin (lähes) konkretiaa Alpinelta: konseptin ulkokuoresta 85 % kerrotaan jo vastaavan tulevaa tuotantomallia. Sisätiloissa auton keskelle sijoitettu ohjauspyörä kuitenkin viestittää, että tällä retrosähkösportilla on vielä matkaa maan pinnalle. Renaultsport jäi historiaan muutama kuukausi sitten nähdyn Megane RS Ultimen myötä. Alpine vastaa siis jatkossa kaikista Renaultin urheilupuolen toiminnoista, alkaen uudistuneen Clion Esprit Alpine -tyylipaketista, päättyen Formula 1 -radalle. Ensimmäinen varsinainen esimerkki Renaultsportin korvaavasta Alpine-autosta on tämä jännittävä konsepti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAlaviiva betaEi takerruta liikaa outoon nimivalintaan, mutta kyllä sille merkityskin aukeaa (jos aukeaa). β eli beta tarkoittaa Alpinen mukaan sitä, että kyseessä on tuotantomallia edeltävä välimalli. A290 puolestaan tulee merkin tavallisen mallimerkintätavan mukaisesti niin, että A:n perässä on kolme numeroa. Numero 2 tarkoittaa tässä tapauksessa kuulemma B-segmentin autoa.A290_β on yksi kolmesta Alpinen tulevasta peruspilarista. Niitä on ennakoitu aiemminkin, mutta ei vielä kertaakaan aiemmin läheskään näin laajasti. Nyt siis puhutaan vuoden päässä tuotantomallista olevasta konseptista.Show carissa kuljettaja istuu keskellä, kuten McLaren F1:ssä. Ohjaamossa on runsaasti hiilikuitua ja paljon hallintalaitteita katossa.A290_β:ssä on omat show car -elementtinsä sekä tuotantomallia ajatellen vakavasti otettava puolensa. Kuten tuli todettua, Alpinen mukaan peräti 85 prosenttia auton korista on tulevaa tuotantomallia vastaavassa kuosissa.Kori verhoutuu vastasatanutta lumikerrosta heijastelevaan puhtaanvalkoiseen, mukana on Alpinen tunnusvärit Ranskan lipusta ja ajo- sekä lisävaloissa on ruksit, jotka muistuttavat tarkoituksella menneiden vuosikymmenten ralliautojen teipatuista lyhdyistä.TuplaretrotAlpine A290 tulee olemaan Renault 5:n sporttisempi sisarmalli. Vahvasti retrohengessä toteutettava edullinen sähköauto Renault 5 lanseerataan markkinoille niin ikään vuonna 2024 kilpailemaan samoista asiakkaista muun muassa Fiat 500e:n kanssa. Vastaavasti Alpine A290 on samanhenkinen vastine Abarth 500e:lle. Tulevat ranskalaiset ovat tosin 40 senttiä italialaiskilpailijoitaan pidempiä ja neliovisia, vaikkakin takaovet erittäin hyvin häivytettyinä.A290 eroaa Renault 5:stä suoraan ulkonäöllisillä yksityiskohdillaan, kuten esimerkiksi muskelikorisarjoillaan ja suuremmilla hengitysteillään. Korissa on nähtävillä selkeitä viittauksia muun muassa keskimoottoriseen Renault 5 Turboon, jota valmistettiin vuosina 1980 - 86. Tässä vaiheessa A290:n tekniikasta tiedetään ainakin sen verran, että autossa on kaksi etuakselille sijoitettavaa sähkömoottoria, joiden vääntöä jaetaan torque vectoring -järjestelmän kautta mutkassa aina ulkokaarteelle.Ajotiloja on kolme: "märkä", "kuiva" ja "täysillä". Show carissa on lisäksi muun muassa varikkoalueen nopeudenrajoitinpainike. Ainakin yhden villin painikkeen on määrä päätyä ihan tuotantoautoon asti. Tämä Overtake-painike ei avaa takasiipeä, mutta irroittaa sähkömoottoreilta ulos 10 sekunnin ajan ekstramäärän pippuria.Lähde ja kuvat: Alpine/Renault Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: Ford F-550 Super Dutyn verran Martin itseluottamusta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 19.4.2025 Ajatuksia autoista Kiitos lupauksista Jaguar, nyt teidän pitää enää lunastaa ne 20.4.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: autonrassuun lähes terapiamainen vaikutus 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous