11.5.2018 Ajoneuvot Audi: 2025 myymme noin 800000 sähköistettyä autoa vuosittain Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Audi kertoi sijoittajille "Audi.Vorsprung.2025"-strategiapaketistaan vuosittaisen yhtiökokouksensa yhteydessä. Viikon murheista huolimatta Audilla katseet ovat jo tulevassa. Yhtiö esitteli kuluneella viikolla sijoittajille "Audi.Vorsprung.2025"-nimellä kulkevaa strategiapakettia, jossa Audi kertoo tavoitteistaan tulevien teknologioiden osalta.Vuonna 2025 merkki aikoo myydä 800 000 sähköistettyä tai uuden energian autoa vuosittain. Käytännössä tavoitteeseen päästään yli 20 sähköistetyn mallin voimin, eli jokaisesta mallisarjasta nähtäneen sähköistetty malliversio siihen mennessä. Audin mukaan täyssähköautot vastaisivat suurimmasta osasta myyntimäärää, lataushybridien ollessa vähemmistö. Noin 800 000 auton vuosimyynti on myös kolmasosa Audin koko myynnistä. 2020-luvun loppupuolella Audi aikoo saada myös tehtaansa hiilidioksidineutraaleiksi ja digitalisaatio on tulossa voimakkaammin osaksi myös auton valmistamista.Ensimmäisenä sähköautona nähdään vielä tänä vuonna saapuva Audi e-tron, jota seuraa e-tron Sportback vuonna 2019. Audin mukaan sen e-tron on myös ensimmäinen automalli, jota voidaan ladata Ionity-latauspisteverkoston pikalatureilla täydellä 150 kilowatin teholla. Mallin akusto riittää puolestaan 400 kilometrin ajamiseen WLTP-syklillä mitattuna.Audi e-tron prototyyppi.2020 vuorossa on Audi Sportin vastuulle jätetty Audi e-tron GT ja samana vuonna tulee myös kompaktiluokan sähkömalli. Mallivalikoiman kasvattamisen taustalla on Modular Electric Toolkit (MEB) -yhteisrakenne, mutta lisäksi Audi kehittää Porschen kanssa erillistä premium-versiota sähköisestä pohjarakenteesta.Miljardien investointeja varten Audi on monien muiden autovalmistajien tavoin kiristänyt vyötään karsimalla kulurakenteita ja etsimällä uusia tulonlähteitä. Vuoteen 2025 mennessä yhtiö arvioi käyttävänsä 40 miljardia euroa sähköiseen liikkuvuuteen, autonomiseen ajamiseen ja digitalisaatioon. Toisaalta digitalisaation arvioidaan tuottavan miljardi euroa vuodessa jo 2025. Jatkossa esimerkiksi kuljettaja-avustimia ja muita ominaisuuksia voi ostaa jälkikäteen hiukan Teslan Autopilotin tavoin.Frankfurtin autonäyttelyssä nähty autonominen konseptiauto Audi Aicon päässee liikenteeseen pilottiautojen voimin vuonna 2021, jolloin myös Audin "Vorsprung durch Technik" -motto täyttää 50 vuotta. Juhlinnan tuoksinnassa nähdäänkin tuotantoversio Aiconista. Pilottiohjelman jälkeen tavoitteena on saada autonominen taksikiila sarjatuotantoon vuoden 2025 tietämillä.– Kunnianhimomme on aina ollut ja tulee aina olemaan edistys tekniikan kautta. Tavoitteemme on liikkuvuuden vallankumous, linjasi pääjohtaja Rupert Stadler.Lähde ja kuvat: AudiMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 21.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: autoilun tähänastinen historia kolmena Cadillacina - 1-sylinterinen, 16-sylinterinen ja 0-sylinterinen 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: jokunen oivallus villistä lännestä eli siis tuning-osastolta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 21.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: autoilun tähänastinen historia kolmena Cadillacina - 1-sylinterinen, 16-sylinterinen ja 0-sylinterinen 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous