19.3.2023 Ajoneuvot Autoala huolissaan – kauppa on hyytynyt ja autokannan sähköistymiskehitys suorastaan pysähtynyt Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ladattavien autojen kauppa kävi vielä vuosi sitten kuumana. Nyt on toisin, autokannan sähköistymiskehitys on autoalan mukaan suorastaan pysähtynyt. Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa sekä Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio esittivät huolensa siitä, että autoalan ennusteet ja tämän hetken tunnusluvut autokaupan ja autokannan kehittymisen näyttävät huolestuttavilta. Luvut näyttävät huolestuttavilta koko autoalan kannalta, mutta myös liikenteen päästötavoitteiden toteutumisen kannalta. Rissa ja Kallio esittivät huolensa auto- ja liikennealan liikennepoliittisessa vaalipaneelissa perjantaina. Yksi merkittävä asia autokannan kehittymisen kannalta on autojen keski-ikä sekä romutusikä. Nämä luvut laskevat Suomessa koko ajan tällä hetkellä. – Suomessa autot romutetaan 22 vuotiaana, kun Ruotsissa ja Norjassa romutusikä on 18 vuotta, siinä meillä on kirimistä, Pekka Rissa sanoo. – Joka puolella autojen kierrätykseentuloikä nousee, mutta meillä valitettavasti kaula verrokkimaihin pysyy koko ajan, Tero Kallio jatkaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tämän vuoden ennusteet muuttuivat rajusti Autokaupan tämän hetkinen heikko tila verottaa myös autokannan uudistumistahtia. Autokauppa on tällä hetkellä todella alamaissa. Kun uudet autot eivät käy kaupaksi, autokanta ei uusiudu eikä vanhoja autoja poistu autokannasta. – 2000-luvun alussa ennen finanssikriisiä meillä rekisteröitiin noin 140 000–145 000 uutta henkilöautoa joka vuosi. Näillä luvuilla Suomen autokanta ei enää vanhene. Kun vähän mennään noista luvuista yli, autokanta alkaa nuortua. Finanssikriisin jälkeen meidän ensirekisteröinnit ovat olleet keskimäärin 114 000 autoa vuodessa ja nyt kaksi viimeistä vuotta ovat olleet 98 000 ja 82 000 autoa. Juuri meidän ennusteryhmän kanssa ennustetta muutimme, tämän vuodelle ennustetta jouduimme pudottamaan 82 000 autoon, Pekka Rissa sanoo. Autoalan ennuste on muuttunut rajusti kahdessa kuukaudessa, sillä vielä tammikuussa autoala ennusti, että tänä vuonna Suomessa rekisteröitäisi 98 000 henkilöautoa. Tilauskannassa enää 17 prosenttia ladattavia Ladattavien autojen osuus uusista ensirekisteröitävistä autoista on ensirekisteröintitilastojen valossa noin 40 prosenttia. Luku kuulostaa korkealta, mutta tämäkään ei kerro kuitenkaan koko totuutta autoalan ja autokannan tilasta. Kallio ja Rissa korostavat, että lukua ei pidä tuijottaa liikaa, sillä täyssähköautojen osuus koko autokannasta on vielä pientä. Jos ensirekisteröityjen autojen osuudesta 40 prosenttia on ladattavia autoja, tämä tarkoittaa sitä, että nämä autot on tilattu noin vuosi sitten. Kun katsotaan tämän hetken autoalan asiakastilauksia koko Suomen osalta ja kaikkien maahantuojien osalta, autojen sähköistymiskehitys on Tero Kallion mukaan suorastaan pysähtymässä. – Me olemme aika huolissamme tällä hetkellä. Rekisteröinnit, joissa vielä helmikuussa oli 30 prosenttia täyssähköautoja, näiden autojen tilaukset on tehty viime kevään, silloin, kun korot oli alhaalla, sähkön hinta oli alhaalla, inflaatio oli alhaalla ja polttoaineen hinta oli korkealla, Kallio sanoo. Nyt kun edellä mainitut kuluttajien ostokäyttäytymiseen vaikuttavat tekijät ovat täysin erilaiset, uusien autojen ja varsinkin täyssähköautojen myynti on hyytynyt. – Valitettavasti tilauskannassa ladattavien autojen osuus on viimeiset kuusi viikkoa ollut 17 prosenttia tilatuista autoista, Pekka Rissa sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kannustimet vaikuttavat Rissa ja Kallio ovat molemmat sitä mieltä, että erilaiset kannustimet, kuten romutuspalkkio sekä sähköautojen hankintatuki vaikuttavat siihen, kuinka uudet autot käyvät kaupaksi ja vanhat päätyvät romutukseen – ja kuinka autokanta uusiutuu ja myös päästötavoitteet toteutuvat. Kallion mukaan esimerkiksi romutuspalkkio on toiminut menneinä vuosina hyvin. Rissa puolestaan uskoo, että sähköautojen hankintatuki on vaikuttanut siihen, että sähköauto on ollut houkuttelevampi hankinta. Myös Ruotsissa ja Norjassa hankintatukien poistaminen on vaikuttanut siten, että ladattavien autojen myynti on pienentynyt. – Päästötavoitteet karkaavat ilman muuta. Hankintakannustimien myötä autoalan oma ennuste ladattavien hybridien ja täyssähköautojen on vieläkin korkeampi kuin valtion virallinen tavoite. Autoalan ennuste tulee ropisemaan alaspäin näillä luvuilla, mitä meillä on käsillä, Pekka Rissa sanoo. Jos uusien autojen rekisteröintiluvut jäävät pysyvästi 80 000–90 000 autoon vuodessa, Tero Kallion mukaan luvut on väistämätöntä, että myös muut tahot, kuten hallitus, tutkimuslaitokset, liikenne- ja viestintäministeriö, joutuvat päivittämään ennusteitaan. – Näillä luvuilla ei ole mahdollista, että päästään lähes miljoonaan ladattavaan autoon vuoteen 2030 mennessä, vaikka millaiset hankintatuet olisi, Kallio sanoo. Kallion mukaan autojen sähköistyminen vaikuttaa suoraan liikenteen päästöihin ja sitä kautta jakeluvelvoitteeseen, joka puolestaan vaikuttaa suoraan polttoaineen hintaan – sitä nostavasti. – Mitä enemmän meillä on sähköautoja, sitä alempi on jakeluvelvoite, sitä vähemmän polttoaineen hintaa täytyy jakeluvelvoitteen kautta korottaa. Merkittävä rikkaan sähköautoilijan hankintakannustin on polttomoottoriautoilijan paras kannustin, Kallio kiteyttää hieman provokatiivisesti. Autoalan mukaan hankintatukien sekä kierrätyspalkkion lisäksi muita toimenpiteitä autojen kierron nopeuttamiseksi on myös autoveron alentaminen. Lisäksi autojen liikennesähkö tulisi saada mukaan jakeluvelvoitteeseen. Autoala haluaa myös, että työsuhdeautojen verokannusteita täydennettäisi esimerkiksi siten, että nolla- ja vähäpäästöisten autojen verotusarvosta tehtäisi tulevina vuosina verohuojennuksia. Autoala haluaa myös, että kotilatauslaitteiden hankintaa tuettaisi niin yksityistalouksien kuin taloyhtiöidenkin kohdalla. Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Liikennepolitiikka Helsinki on päivittänyt ajoneuvo- ja kuljetushankintojensa ympäristökriteerit – jatkossa lähes kaiken on liikuttava sähköllä 19.9.2026 Koeajo Koeajo: Škoda Epiq on valmistajansa iskulauseen veroinen tuote 18.9.2026 Sähköautot Kuka saa korjata käytetyn sähköauton ajoakkuja – ja koska akku muuttuu jätteeksi? 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 17.9.2026 Sähköautot Uusi Audi A2 e-tron -sähköautomalli markkinoille 16.9.2026 Sähköautot Toisinto 76 vuoden takaa – Volkswagenin ID.Polot luovutettiin omistajilleen Senaatintorilla 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?