20.2.2023 Liikenne Autoliitto: matka-aika keskeinen syy valita kulkutapa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Teiden paikoittain heikentynyt ajettavuus voi pakottaa laskemaan sallittuja ajonopeuksia. Taajamissa suhteellisesti eniten matka-aikaan vaikuttavat liittymät, joissa syntyy usein pitkiä viiveitä. Teiden kunto vaikuttaa niiden ajettavuuteen – ja matka-aikoihin. Tiestön korjausvelka on monen teiden kunnon haasteen taustalla: korjausrahaa ei ole riittämiin. Liikenteen sujuvuutta esimerkiksi kaupunkiseutujen pääväylillä on mahdollista parantaa erilaisin liikenteen hallinnan keinoin. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen on kiteyttänyt osuvasti, että ”matka-aika on aivan keskeinen syy ihmisille valita auto liikkumistavaksi, autoiluhan ei ole itseisarvo vaan henkilöauto on arjen mahdollistaja.” Moottori käsitteli aihetta aiemmin otsikolla Nopeusrajoituksia alemmas, kuinka käy matka-aikojen? Autoilun riesana ovat kuopat, railot, painumat, reunojen murtumat, rokonarpiset sillankannet sekä keskeneräiset kunnostukset ja tieviivoitusten puutteet. Näin kevään edistyessä paljastuvat roudan ja talven jättämät jäljet. Teiden heikentynyt ajettavuus voi pakottaa laskemaan sallittuja ajonopeuksia tietyillä tieosuuksilla. Artikkelissa kerrotaan Autoliiton laskelmasta, että nopeuksien laskiessa kymmenellä prosentilla 60 km/h–120 km/h teillä, matkoihin kuluisi vuodessa yhteensä reilut 46 miljoonaa tuntia enemmän eli yli 25 000 henkilötyövuotta. Tämä on laskettu vuoden 2019 liikennemäärillä ja oletuksella, että toteutunut nopeus on nopeusrajoituksen mukainen. Artikkelissa liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Autoalan Tiedotuskeskuksesta tuo esiin, että liikenteen sujuvuus on keskiössä ihmisten arjen liikkumisvalinnoissa, kulkutavoista reitteihin ja liikkumisen ajankohdista liikkumisen kustannuksiin. Kalenojan mukaan liikenteen sujuvuutta kaupunkiseutujen pääväylillä on mahdollista parantaa merkittävästi erilaisin liikenteen hallinnan keinoin. Taajamissa suhteellisesti eniten matka-aikaan vaikuttavat liittymät, joissa syntyy usein pitkiä viiveitä. Kalenoja luettelee keinoja, joita ovat esimerkiksi alueellista kysyntätilannetta ennakoiva liikennevalo-ohjaus. Sen avulla on arvioitu voitavan vähentää liikenteen viiveitä jopa 10–30 prosentilla, mikä vähentäisi merkittävästi pysähdyksiä ja kiihdytyksiä ja siten myös polttoaineenkulutusta ja päästöjä. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Autoliitto a:1:{i:0;s:6:"130398";} Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 21.8.2026 Autoilu Ilman lisärahaa kehnokuntoisten teiden määrä kasvaa – mutta käyvätkö Miljoonasateen riimit toteen? 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja