28.3.2020 Ajoneuvot Autotehtaat ja korona: linjat seisovat Euroopassa, vuorotyö jatkuu jo Kiinassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alihankkijoiden ja autotehtaiden uudelleenkäynnistyminen Kiinassa kertoo osaltaan siitä, milloin Euroopassakin voidaan jälleen leimata autonvalmistajien kellokortteja. Euroopan asettautuessa syvään koronasulkuun ovat mantereella toimivat autotehtaat ajaneet käytännössä kaiken toimintansa alas. Viimeisten tuotannon keskeyttäjien joukossa olivat Jaguar Land Roverin tehtaat Isossa-Britanniassa ja Volvon Ruotsin toiminnot. Kunnianhimoisimmissa suunnitelmissa tehtaiden uudelleenkäynnistämisiä on povailtu jo ensi viikolle, joskin maakohtainen tautitilanne, viranomaiset ja ammattiliitot varmasti monimutkaistavat tilannetta. Fiat Chrysler Automobilesin alkuperäisten suunnitelmien mukaan osan tuotannosta piti jatkua jo 27.3., mutta nyttemmin kyse on huhtikuun ensimmäisistä päivistä. Tilanne riippuu Italian virustilanteen kehittymisestä eri puolilla maata, mutta Fiatin työntekijät saavat 80% palkkakorvausta valtion kautta. Myös Volvo suunnittelee Belgian tehtaan käynnistämistä ensi viikon lopussa. Volkswagen on kiirehtinyt tehokkaampia koronatoimia myös kotimaassaan Saksassa, sillä yhtiö menettää nykyisellään noin kaksi miljardia euroa viikossa kiinteinä kuluina. – Emme saa tällä hetkellä liikevaihtoa muualta, kuin Kiinasta, kommentoi Saksan viruslinjaa turhan löyhänä pitävä Volkswagenin pääjohtaja Herbert Diess. Volkswagen jatkoi Euroopan tehtaidensa sulkua ainakin huhtikuun 9. päivään saakka. Useat autovalmistajat varautuvat synkeään odotteluun hakemalla ulkopuolista rahoitusta kassansa turvaksi. Esimerkiksi Toyota on hakenut 9 miljardin dollarin, FCA yli 3 miljardin dollarin ja Ford yli 13 miljardin dollarin lisärahoitusta. Myös Mercedes-Benzin emoyhtiö Daimler etsii 11 miljardin lisäpakettia pohjansa vankistamiseksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Aasia herää Helmikuun ja maaliskuun alun ajan suljettuna ollut Kiinan ja muiden Aasian maiden teollisuus on kuitenkin heräilemässä täyteen tehoonsa. Volvo on käynnistänyt neljä tuotantolaitostaan Kiinassa uudelleen. Toyotan Kiinan tehtailla on siirrytty suurelta osin takaisin kaksivuorotyöhön. Japanilaisvalmistaja arvioi samalla, että se ei joudu muuttamaan Kiinan myyntitavoitteitaan kuluvalle vuodelle, sillä työnteon myötä myös asiakkaat ovat palanneet liikkeisiin. Myös Volvo ja Daimler ovat raportoineet, että elämä Kiinassa alkaa palautua normaaleille raiteilleen useiden viikkojen jälkeen. – Joka päivä tulee enemmän asiakkaita myymälöihin. Kysyntä on heräilemässä, mikä saa meidät optimistisiksi, kommentoi Daimlerin toimitusjohtaja Ola Källenius. Näillä näkymin Kiinan Hubein maakunta purkaa Wuhanin kaupungin liikkumisrajoitukset 8. huhtikuuta. Lähteet: Automotive News, Financial Times Kuva: FCA Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista