24.7.2023 Ajoneuvot Buick suututti Opel Insignian – saksalaisvalmistajan suunnittelema Regal-haamumalli jatkaa tuotantotaivaltaan Kiinassa hurjistuneen näköisenä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Opel lopetti General Motors -taipaleensa jo kuusi vuotta sitten, eikä Insigniaakaan ole valmistettu enää vähään aikaan. GM voi siis tehdä Opel-perinnölleen mitä haluaa. Moottori on käsitellyt Opel Insignian maailmankiertuetta jo aiemmin juttusarjassa Nimi muutettu. Riippuen maanosasta ja ratin sijoittelusta saksalaisvalmistajan lippulaiva tunnettiin myös Buickina, Chevroletina, Holdenina ja Vauxhallina.Opel valmisti Insigniaa Rüsselsheimissa kahdessa eri sukupolvessa, Opelin tapaan nimettynä Insignia A:na ja -B:nä. Jälkimmäinen eli B-Insignia oli tuotannossa Opelina ja Vauxhallina vuodesta 2017 viime vuoden loppuun asti. Auto oli viimeinen GM-ajan tuote Opelin mallistossa, sillä silloinen PSA Peugeot-Citroënhan osti merkin nimenomaan vuonna 2017 ja sittemmin se päätyi PSA:n mukana Stellantis -jättikonserniin.Buick Regal ennenInsignia B oli siis Opelin viimeinen muisto General Motorsista, mutta myös General Motorsin viimeinen muisto Opelista. Buick Regalin nimellä nykyään ainoastaan sedanina myytävä D-segmenttiläinen on myynnissä ainoastaan Kiinassa, mutta tuoreesta faceliftistä päätellen vielä hyvän aikaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyUusi ilme päälleliimattunaRegalin faceliftin tarkoitus on tietenkin tuoda ikääntyvään sedaniin merkin tuorein ilme, joka nähtiin aikanaan villissä Wildcat -konseptissa ja nyttemmin tuotantoautoista esimerkiksi Encore GX -crossoverissa. Uusi ilme sisältää 124 vuotta vanhan autobrändin uusimman logon, uudet valot sekä ennakkoluuloja uhmaavan keulailmeen.Buick Regal jälkeenSAIC-GM -yhteisyritys on nykyisin Buick Regalin ainoa valmistaja. Tämän myötä myös auton facelift on toteutettu Kiinassa. Muutokset koskevat vain keulaa, sillä kyljet ovat täysin entisellään ja perässäkin uutta on vain mainittu logo. Buickin uusi ilme on siis liimattu vanhan tutun mallin päälle.Buickin myynnistä peräti 80 prosenttia tapahtuu nykyään Kiinassa, joten merkin kannattaa panostaa sikäläisille markkinoille.Vielä ei ole selvää, puuttuuko SAIC-GM esimerkiksi Regalin moottoripalettiin, mutta on vähintäänkin epätodennäköistä, että Opelilta perittyihin nelisylinterisiin tai Regal GS:n tapauksessa 3,6-litraiseen V6:een lähdettäisiin kajoamaan.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Buick, Motor1, Auto Home Kuvat: Buick via Auto Home Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle