30.5.2026 Huutokauppahelmet DB9, Aston Martin DB9, Corvetten, Chevrolet Corvetten moottorilla ja (muilla) salaisilla aseilla Teksti Benjamin Helander Kuva Bring a Trailer Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ilmeisesti juuri tämä oli lopputulos Q:n projektille, joka nähtiin vilaukselta elokuvassa 007 Spectre. Aston Martinin DB-mallisarjan autoja on valmistettu jo 78 vuoden ajan. DB tulee tunnetusti sir David Brownin nimikirjaimista, traktoritehtailija kun osti Aston Martinin itselleen 1940-luvun loppupuolella, ja näin syntyi Aston Martin sellaisena kuin sen tunnemme. Kuten Aston Martinit yleensä, erityisesti DB-mallit vuosikymmenien varrelta on voitu tiiviisti yhdistää 007-elokuvasarjaan. Tämä käsitys kumpuaa tietysti aivan erityisesti "Kultasormi" DB5:stä, joka on toistuvasti nähty valkokankaalla 1960-luvun ensiesiintymisensä jälkeenkin. James Bond on nähty lisäksi eri sukupolvien DBS:n sekä myös DB10:n ratissa. Vuonna 2003 lanseerattu DB9 oli ensimmäinen Aston Martinin omalle VH-alustalle tehty malli, ja vuoteen 2016 valmistettuna toistaiseksi pisimpään tuotettu DB-mallisarjan jäsen. DB9:n noin 13-vuotiselle tuotantokaarelle osui yhteensä neljän 007-elokuvan ensi-ilta, mutta vain yhdessä niistä nähdään DB9, eikä sitäkään ajossa, vaan Q:n laboratoriossa laitettavana. Tuo elokuva oli 007 Spectre vuodelta 2015. Tämänkertaisena Huutokauppahelmenä näemmekin mahdollisesti juuri tämän Q:n toteuttaman lopputuloksen. Amerikkalaiselta kuulostaminen on kaikki piiloaseetkin varjoonsa jättävä peiteominaisuus, jonka Q on tähän keksinyt. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Aston Martin DB9 "LS3-powered" vm. 2006 - Bring a Trailer Yhdysvaltalaisen Bring a Trailer -huutokauppayhtiön listaama Aston Martin DB9 huutokaupattiin sunnuntaina 24. toukokuuta Tampa Bay'ssa, Floridassa. Vasarahinnaksi yksilölle muodostui taktiset 57 007 dollaria. Euroiksi muutettuna se olisi juuri tämänhetkisellä vaihtokurssilla 48 985 euroa ja 55 senttiä. Autolla oli myyntihetkellään ajettu 4 500 mailia eli reilut 7 200 kilometriä, mutta tähän on laskettu vain mailit auton nykyisellä tekniikalla. Rungon kokonaismailit eivät olleet tiedossa. Aston Martinhan ei nimennyt tätä DB7:n jälkeen tullutta malliaan DB8:ksi, jotta kukaan ei vahingossakaan erehtyisi luulemaan konepellin alla olevan 8-sylinteristä moottoria, autoon kun tuli Ford-sukuinen 5,9-litrainen V12. Tässä huutokauppahelmessä, joka on ennen entisöintiään vaurioitunut lunastuskuntoon, tuo Ford-sukuinen V12 on vaihtunut kilpailijaleiri General Motorsin V8-tuotteeseen. Autoon aivan hiljattain vaihdettu moottori on tyypiltään LS3 eli sama 6,2-litrainen yksikkö, joka löytyy muun muassa Chevrolet Corvette C6:sta. Yhdessä Corvetten 4-vaihteisen transakselin kanssa tämän Aston Martinin voi sanoa kulkevan Corvetten tekniikalla. Muokkauksista vastannut tampalainen virityspaja on lisäksi päivittänyt moottorin Holley Terminator X Max -moottorinohjausyksiköllä. Tekniikan lisäksi tämä Aston on vaihtanut myös väriä, ja nykyisin sitä koristaa ulkoväri nimeltä Skyfall Silver. Perinteisen mittaritaulun paikalle on puolestaan vaihdettu digitaalinen näyttö, jonka grafiikat ovat hyvin 007-henkiset. Takaluukusta puolestaan löytyy propaani- ja happisäiliöt. Niiden tarkoituksena on ruokkia oikeaa tulta, joka simuloi etusäleikön alta löytyvien leikkikonekiväärien suuliekkiä. Lähteet: Bring a Trailer, James Bond Fandom Lue lisää Kaikki artikkelit 11.7.2026 Huutokauppahelmet Aston Martin DB5 Shooting Brake oli vastaus sir David Brownin tarpeeseen kuljettaa poolokamppeita ja metsästyskoiraa maailmanluokan grand tourerissa – Huutokauppahelmet 20.9.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Aston Martin DB7 Vantage 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 29.7.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – ilmiöksi noussut Aston Martin Cygnet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 26.2.2026 Uutinen Niinhän siinä kävi: Aston Martin irtisanoo 20% työvoimastaan 24.2.2026 Uutinen Aston Martin jälleen talousvaikeuksissa – siirtää rahaa F1-tallilta keksityllä kaupalla 7.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: Maailman ensimmäinen tietokoneohjattu automalli – Aston Martin Lagonda 15.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: tyrmäävä Aston Martin Lagonda 6.8.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Aston Martin sai viimeinkin iskettyä Toyota IQ GRMN Superchargedille shakin ja matin 4.8.2025 Ajoneuvot Aston Martin harkitsee F1-tallin myymistä ja paluuta yksityisomistukseen 21.5.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Aston Martin ehti ensimmäisenä osallistumaan kansainväliseen kilpa-ajoon vetykäyttöisellä autolla 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 23.7.2026 Liikenne Osaisitko itse ajaa tässä risteyksessä? – Käpyläläinen ”liikenneympyrä” kylvää vaaratilanteita ja tööttäilyä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan