15.12.2017 Ajoneuvot Ferrari lisää tuotantoaan – taustalla uusi katumaasturi ja miljonäärien lisääntyminen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Italialaismerkki Ferrarin odotetaan tekevän 9 000 autoa jo ensi vuonna. Enzo Ferrari tunsi elämäntyönsä. Hän ymmärsi Ferrarien haluttavuuden riippuvan harvinaisuudesta. Siksi autoja tehtiin aina yksi vähemmän kuin niille oli kysyntää. Maineikas italialaismerkki pitää yhä kiinni samasta periaatteesta, mutta kysynnän kasvaessa paineet kasvattaa tuotantoa ovat suuret. Vuonna 2016 Fiat Chrysler Automobilesista omaksi osakeyhtiöksi irroitettu merkki on myös sijoittajien paineiden alla. Lisämyynti johtaa lisätuloihin. Nyt yhtiön kerrotaan siirtyvän tuotannossa kahteen vuoroon vuonna 2018, sillä merkin odotetaan yltävän tavoiteltuun 9 000 auton vuosimyyntiin jo ensi vuonna. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tavoite piti saavuttaa vasta 2019. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Miljonäärien määrä kasvussa Ferrarin odotetaan kasvattavan myyntiään yli 10 000 autoon vuodessa tulevan katumaasturinsa avulla. Yhtiön odotetaan kasvattavan voittonsa 2,35 miljardiin dollariin vuoteen 2022 mennessä. Superautovalmistajan menestyksen takana on miljonäärimäärän raju kasvu. Bloomberg raportoi kiinteistöyhtiö Knight Frankin selvityksen kertovan maailman miljonäärikerhon kasvaneen 36 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja seuraavan vuosikymmenen odotetaan kartuttavan määrää vielä 37 prosenttia. Rahallakaan ei silti saa kaikkea onnea heti – uutta Ferrariaan joutuu odottamaan yli 12 kuukautta. Teksti Lauri Ahtiainen, Kuva Ferrari, lähde: Bloomberg Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista