16.10.2025 Uutinen ”Halpis-Teslan” Suomen hinnat julki – jopa 10 000 euron ero seuraavaan versioon Teksti Eetu Kokkonen Kuva Tesla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tesla Model Y Standard luopuu kasasta varusteita, mutta heittää samalla myös aimo annoksen euroja pois hankintahinnastaan. Yhdysvaltalainen sähköautonvalmistaja Tesla lähtee hakemaan uutta kärkeä yhä tiukemmaksi käyvässä kilpailussa. Uutisoimme jo edeltävällä viikolla uusista, riisutumpien Standard-versioiden lanseeraamisesta 3 ja Y -malleille. Kertauksen vuoksi mainitaan joitain oleellisimpia eroja entisiin perus- nyttemmin Premium-varustelluiksi brändättyihin mallisisariin. Ainakin Yhdysvalloissa Standard-versiosta on pudotettu pois FM-radio, keinonahkasisusta, tuplaikkunat, kaiuttimia ja tunnelmavalot. Lisäksi iskunvaimennus on yksinkertaisempaa mallia ja lasikatto on piilotettu kattoverhoilun taakse. Odotamme innolla ensimmäisten mattoveitsellä esiin kaivettujen lasikattojen kuvia. Standard-malli eroaa muista versioista myös ulkonäöltään. Molemmissa malleissa all-in-one -näyttöruutu on pidetty ennallaan. Sen sijaan riisutumpaankin versioon kuuluu muun muassa ”autopilotti”, eli nippu aktiivisia ajoavustimia, etäkäyttö puhelimella ja ilmastoinnin/lämmityksen päälle auton sammuttamisen jälkeen jättävä ”dog mode”. Ajoakun kapasiteetiksi ilmoitetaan 69 kilowattituntia. Standard-versiota mainostetaan malliston pienimmän kulutuksen omaavaksi. Ero muihin malleihin ei ole valtava, mutta 13,1 kWh/100 km kulutuksen ja 534 kilometrin WLTP-tulokset ovat kunnioitettavat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hieman yli 42 000 euroa Nyt Tesla Model Y Standard -mallille on tiedossa myös Suomen hinnat. Ilman lisävarusteita alkaen-malliin pääsee käsiksi edullisimmillaan 42 090 eurolla. Tässä on merkittävä ero niin ikään takavetoiseen, mutta hieman isompiakkuiseen Premium-versioon, jonka hinta alkaa tasan 10 000 euroa korkeammalta. Nelivetoisen version Premium All-Wheel Driven lähtöhinnaksi kerrotaan 55 090 e ja tehokkaamman Performancen 64 090 e. Hinta on Teslan yksi tärkeimmistä, ellei tärkein tämän hetkisistä kilpailuvalteista. Silti eroa kilpailijoihin ei kerry erityisen merkittävästi. Kilpailijoista muun muassa Škoda Enyaq kustantaa edullisimmillaan 45 750 e, ja Nissan Ariya 42 810 e. Näiden molempien kohdalla täytyy kuitenkin huomioida, että niiden ajoakkujen kapasiteetitkin ovat hieman Teslaa pienempiä. Standard-version asiakastoimitusten kerrotaan alkavan marraskuussa. Uusi Model Y valmistuu Teslan mukaan tuttuun tapaan Saksan Gigafactoryssa. Lue lisää Kaikki artikkelit 28.7.2026 Koeajo Tesla Model Y Long Range AWD 7-paikkainen – edelleen yksi sähköautomarkkinoiden järkiostoksista 8.3.2026 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y– onko tämä edullisin karvalakkimalli tämän hetken paras Tesla? 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 28.11.2025 Uutinen Qashqai ja muut kansansuosikit koepiinassa – Euro NCAP marraskuu 2025 17.10.2025 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Performance – sähköinen suosikkimalli tehokkaimmassa muodossa 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 20.8.2025 Yleinen Pariskunta osti myyjän markkinoiman hyväkuntoisen Teslan – autosta paljastuikin jopa katsastukseen vaikuttavia vikoja sekä kolarihistoria 9.7.2025 Sähköautot Enemmän eurolla – Tesla Model 3 tarjoaa parhaan toimintamatkan 8.7.2025 Sähköautot Jättisakot uhkaavat Teslaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla