26.8.2021 Ajoneuvot Honda NSX Type S on tulevaisuuden keräilyharvinaisuus, mutta se jaetaan maailmalle epäreilusti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tasan eivät mene onnen lahjat. Jos asut Yhdysvalloissa, sinulla on 300 mahdollisuutta saada Type S, koko muussa maailmassa vain 50. Ennen kuin nillitys epätasaisesta levityksestä hirttää kokonaan kiinni, otetaan käsittelyyn itse auto. Vähän samalla tavalla kuin hyvän musiikkikappaleen loppupuolella saatetaan kuulla makea kitarasoolo, laittaa Honda NSX parastaan ennen lopullista painelemistaan auringonlaskuun seuraavan vuoden sisällä. Nämä 350 yksilöä tulevat olemaan mallisarjan viimeiset. NSX:n ensimmäisestä sukupolvesta tehtiin vain Japanin markkinoille (niinpä tietysti) Type S -versio vuonna 1997. Kuten silloinkin – ja jo nimestä päätellen – mallin teemana on terästetty urheilullisuus, suoraan kilparadoilta inspiroituna. Jo aiemmin vihjatun Type S.n erottaa muusta mallistosta jo ulkonäön puolesta, tosin parhaiten silloin kun perusmalli on vieressä. Autoon on haettu entistä enemmän formulamaista profiilia kiilamaiseen muotoon faceliftatun keulan kautta. Peräänsä se on saanut perin tehokkaalta näyttävän diffuusorin. Katto on painopisteen madalluttamisen nimissä tehty hiilikuidusta. Uudet viisipuolaiset vanteet kasvattavat raideleveyttä hieman, ja Pirellin kädenjälki näkyy luonnollisesti auton renkaissa. 70:ssä 350:stä yksilöstä tullaan näkemään erityinen Gotham Gray -mattaharmaa maalipinta. Konepeitto on aina yhtä urheilullisen punainen. Type S ei myöskään unohda tuoda itseään esille logojen muodossa. Painoa on mahdollista vähentää vielä entisestään lisähintaisella Lightweight Packagella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nelimoottorinen kuten aina ennenkin Hondan (Acuran) Yhdysvalloissa kehittämä toisen polven NSX on rakentunut varsin ainutlaatuisen nelimoottorirakenteen varaan. Siinä yksi 3,5-litrainen ahdettu V6 ruokkii kaikkiaan kolmea nelivetoisen hybridivoimalinjan sähkömoottoria. Hondan kielellä tätä kutsutaan kaikessa yksinkertaisuudessaan Sport Hybrid Super Handling All-Wheel-Driveksi (SH-AWD). Type-S:ssä myös SH-AWD on toistaiseksi viimeistä kertaa käytössä ja samalla uransa huipulla, se näkyy kasvaneina tehoina sekä pidempänä sähköisenä toimintamatkana. Voimalinja tuottaa nyt hieman yli 600 hevosvoimaa tehoa ja 667 newtonmetriä vääntöä. Lisäystä edeltävään mallivuoteen on tullut vastaavasti 30 hevosvoimaa ja 22 newtonmetriä. Suurin kiitos tehonlisäyksestä kuuluu NSX GT3 -rataversiosta lainatuille korkeampipaineisille ahtimille. Yhdeksänpykäläinen kaksoiskytkinlaatikko on säädetty rivakammaksi vaatien ylöspäinvaihtamisiin vain puolet aikaisemmasta ajasta. Tämän kaiken myötä nollasta sataan -tulos painuu syvemmälle alle kolmen sekunnin, mutta huippunopeus on edelleen 307 kilometriä tunnissa. Nykyinen ja tuleva keräilyharvinaisuus Kuten jo aiemminkin vihjasimme, maailmanhistorian toinen Honda NSX-sukupolvi on luonnollisesti seurannut ensimmäisen, vuosina 1990 – 2005 tuotetun NSX:n menestystarinaa. Täysin omalla tavalla, japanilaisella tarkkuudella, ilman yleisön ennakkokäsityksiä ja parhailla mahdollisilla opeilla Pininfarinasta ja Ayrton Sennasta lähtien suunniteltu urheiluauto on jäänyt monien mieleen ja toki myös kokoelmaan. Emme vielä tiedä, millaiseen arvoasemaan toisen polven NSX on nousemassa, mutta harvinaisemmaksi se on joka tapauksessa jäämässä. Jos ykköspolvea ehdittiin valmistaa 15 vuoden aikana 18 000 kappaletta, on tämän kohdalla valmistusmäärä jäämässä kuudessa vuodessa reiluun 3 000 yksilöön. Suurin osa niistä on myyty Yhdysvaltojen, Kiinan ja jostain syystä myös Kuwaitin markkinoilla Hondan luksusmerkki Acuran nimellä. Muu maailma on voinut ostaa Honda NSX:n. Acura/Honda NSX ei kuulu maailman kalleimpiin superautoihin, mutta sen asiakaskunnalla on keskimäärin varsin paksu lompakko. On nimittäin eittämättä niin, että henkilö, jolla on varaa yhteen superautoon, täyttää tarpeensa todennäköisemmin Ferrarilla tai Lamborghinilla kuin Hondalla. NSX onkin omiaan täyttämään autokokoelmia, joihin halutaan spesiaaleja malleja. Ensimmäinen NSX löytyy monien superjulkkisten kokoelmista. Heitä ovat esimerkiksi sellaiset kuin Tom Cruise, Harrison Ford, Bill Gates sekä Alice Cooper. Uuden polven omistajista ei ole ainakaan vielä julkaistu yhtä kattavaa listaa, mutta ihka ensimmäisen miljoonan dollarin (normaalisti 171 000 dollaria) Type S -yksilön talliinsa sai NASCAR-pohatta Rick Hendrick. Jokainen tästä Montereyn autoviikoilla huutokaupatusta autoyksilöstä saatu dollari meni hyväntekeväisyyteen, vakavista neurologisista sairauksista kärsivien lasten ja nuorten tukemiseen. Tuon viimeisen lauseen myötä siinä jonninjoutavassa jaossa ei enää yhtäkkiä olekaan mitään murehdittavaa. Lähteet: Acura, Motortrend, Car and Driver Kuvat: Acura/Honda Teksti: Benjamin Helander Muokattu 27.8.: korjattu kiihtyvyysarvossa ollut kirjoitusvirhe Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Valmistaja vihjaa: erikoismalli Honda NSX Type S on tulossa Honda NSX saapuu Eurooppaan syksyllä – onko vieläkin kesää jäljellä? Koeajo: Honda NSX – analoginen digitaalinen Kolibripiirros aavikolle – Honda NSX piirtää Nazcan viivoja uudelleen Suo, kuokka ja hybridijärjestelmä: uusi Honda NSX ja vaikea lapsuus Lämpöoranssi ja uudet kujeet: Honda NSX saa faceliftin Lue lisää Kaikki artikkelit 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Ajoneuvot Nash Metropolitan on niin ihana, ettei sille raaski suuttua, vaikka se on välillä pirullisen itsepäinen – koeajo 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 5.6.2026 Sähköautot Mazda CX-6e sai hinnat – yksinkertainen valikoima, paljon varusteita 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 8.6.2026 Yleinen Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 7.6.2026 Klassikko Yksi kaikkien aikojen kauneimpia Maserateja ja legendaarinen moottori on voittajan yhdistelmä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km