18.3.2016 Ajoneuvot Huutokaupan kaunotar: Avions Voisin C14 Lumineuse vuodelta 1927 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kultaisen vuosikymmenen ranskatar on upea osoitus oman tiensä kulkemisesta aina lentokoneista autonvalmistukseen. RM Sotheby'sin viime viikonloppuna järjestetty klassikkohuutokauppa Floridan Amelia Islandilla oli melkoista menneisyyden loistoa. Yksi kirjaimellisesti loistokkaista klassikoista oli kuitenkin Avions Voisin C14 Lumineuse, joka jäi lopulta myymättä. Hinta-arvio ranskattarelle oli noin 800 000 – 950 000 dollaria (n. 700 000–840 000 euroa). Kauniin art decoa ja lentämisen aikakautta yhdistelevän ajoneuvon takaa löytyy mielenkiintoinen tarina Gabriel Voisinista ja ensimmäisestä maailmansodasta. Vuonna 1880 syntynyt Gabriel Voisin kuvataan useissa yhteyksissä 1800-luvun loppupuolen renessanssimieheksi, joka sovitti elämänsä aikana ainakin mekaanikon, insinöörin, arkkitehdin, aerodynamistin, keksijän, teollisuusmogulin, taiteilijan ja filosofin viittoja ylleen. Opinnot johdattivat nuorta miestä kohti arkkitehtuuria, mutta langaton lennätin ja lentävät koneet veivät tulevan ilmojen herran mennessään. Ensimmäisen lentokoneensa Voisin rakensi 1902 ja pari vuotta myöhemmin hän perusti veljensä Charlesin kanssa maailman ensimmäisen kaupallisen lentokonetehtaan (Appareils d'Aviation Les Fréres Voisin). Ensimmäinen maailmansota oli bisnesmielessä tuottoisaa aikaa, sillä Salmsonilta ja Hispano-Suizalta lisensoiduin moottorein varustettuja Voisinin lentokoneita valmistui yli 10 000 kappaletta. Luomuksensa käyttö sotavälineenä kuitenkin arpeutti Gabrielin. Sotavuosien jälkeen myös lentokoneiden kysyntä oli verrattain vähäistä, joten oli aika kohdistaa katseet autoilun haasteisiin. Ensimmäisen Avions Voisinin olivat suunnitelleet entiset Panhardin insinöörit, jotka olivat koittaneet kaupitella suunnitelmiaan André Citroënille. Koska ajoneuvon juuret olivat Panhardilla, siinä käytettiin Knight-tyyppistä luistiventtiilikonetta, joka oli pehmeän käyntinsä ja tasaisen vääntönsä ansiosta Voisinin mieleen. Myöhemmissä malleissa käytettiin edistyksellisiä rakenteita kuten moottorin kolmipistetuentaa, itsekantavaa koria ja puurungon päälle tehtyä alumiinilevyrakennetta. Voisin jätti mekaaniset rakenteet usein näkyviin auton sisustassakin, osoittaen kellontekijöiltä tuttua ylpeyttä omista ratkaisuistaan. Auton suunnitteluperiaatteissa oli tiettyä lentokonemaista ehdottomuutta: pääasiassa olivat keveys, tasapainoinen painonjakauma, matkatavaratila ja laatikkomaiset muodot. Vuonna 1927 esitelty Avions Voisin C14 Lumineuse, "valo", on saanut nimensä suurten ikkunoiden tuomasta valoisuudesta. C14 itsessään oli jatkokehitelmä aiemmasta kuusisylinterisestä C11-mallista. C14:n erikoisiin ja patentoituihin rakenteisiin kuuluivat muun muassa ovimekanismi, ikkunamekanismi, äänitorven ohjaus ja pneumaattisesti toteutettu vaihteiston rele. 2,3-litrainen luistiventtiilimoottori on yhdellä kaksikurkkuisella Zenith-kaasuttimella varustettu suora kutonen. Moottori tuottaa 66 hevosvoimaa ja muistuttaa luonteeltaan höyrykonetta tasaisen käyntinsä vuoksi. Pysähtymisestä huolehtivat kaikkiin pyöriin asennetut tehostetut rumpujarrut. Lehtijouset ja jäykät akselit olivat päivän sana alustaa suunniteltaessa ja kolmivaihteisen manuaalivaihteiston lisäksi autossa on kaksivaihteinen aluevaihteisto. Matkatavarakotelot on sijoitettu auton sivuille paremman painonjakauman nimissä. Myynnissä ollut ajoneuvo tunnettiin korinumerolla 28068 ja värikkään historian aikana ajoneuvo on kuulunut niin museokokoelmiin, osallistunut muotoilun satavuotisnäyttelyyn Pariisissa kuin saanut takaisin alkuperäisen moottorinsa. Restauroinnin mielenkiintoisin osa lienee kuitenkin sisusta, joka on palautettu alkuperäiseen Voisin-tyyliin, johon kuuluu oleellisena osana Paul Poiret'n inspiroima art deco -tyyppinen verhoilukuosi. Avions Voisinin tarina jatkui kuitenkin vielä C14 Lumineusin jälkeen. Merkki jatkoi upeiden autoluomusten rakentamista 1930-luvun alkupuolelle, jonka jälkeen talousvaikeudet alkoivat verottaa yhtiön tekemisiä. Toinen maailmansota pilasi Voisinin kuviot lopullisesti, joten yhtiö sulautettiin pääluotottajansa Gnome & Rhônen toimintoihin. Upeiden autojen lisäksi Voisinin perintö näkyy ehkä erään toisen ranskalaismerkin läpimurtohiteissä. Kun 1930-luvulla Voisinin palkat jäivät maksamatta, lähti yhtiön riveistä lätkimään eräs nuori luova insinööri. Miehen nimi oli André Lefèbvre ja sittemmin hän oli vastuussa Citroënilla muun muassa Traction Avantista, 2CV:stä ja DS:stä... Lähde: RM Sotheby's, kuvat: RM Sotheby's / Alexis Goure Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Ajoneuvot Nash Metropolitan on niin ihana, ettei sille raaski suuttua, vaikka se on välillä pirullisen itsepäinen – koeajo Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 5.6.2026 Koeajo Koeajo: Kia K4 Sportswagon – hyvää yötä viimeinen mam…farmari? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km