18.7.2019 Ajoneuvot HX-kandidaatit esittelyssä osa 3: Eurofighter Typhoon EF2000 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä HX-juttujen kolmannessa osassa tutustumme yhteiseurooppalaiseen Eurofighter Typhooniin. Eurofighter Typhoon on eurooppalaisen yhteistyön tulosta. Se syntyi 1980-luvulla, kun neljä maata halusi lyöttäytyä yhteen parhaan eurooppalaisen hävittäjän kehittämiseksi. Mukana ohjelmassa ovat suurmaista Iso-Britannia, Saksa, Italia ja Espanja. Ranska pysytteli kuitenkin omassa konetyypissään, siitä osoituksena meillä on Rafale. Brittiläinen BAE Systems hoitaa pääasiassa markkinoinnin Suomeen päin, ja Iso-Britannia onkin se maa, jonne Suomi tarjouspyyntönsä lähetti, ja jonka kanssa mahdollisesta kaupasta sovittaisiin. Muut valmistajaosapuolet ovat italialainen Leonardo (Alenia) ja Espanjan ja Saksan Airbus (EADS)-osastot sekä Saksassa kotipaikkaansa pitävä Eurofighter Jagdflugzeug, joka perustettiin hanketta varten ja jonka ympärillä se pyörii. Osat toimitetaan eri tehtaista BAE Systemsille, joka kokoaa koneet valmiiksi Wartonin kaupungissa Englannissa. Typhoon lensi ensilentonsa vuonna 1994, täysin valmiiksi kone saatiin 2000-luvun alkupuolella. Alun perin Eurofighterin tarkoitus oli olla enemmänkin eräänlainen ensivasteyksikkö, joka hoitaa kiusankappaleet pois todellisten monitoimihävittäjien tieltä. Tällainen monitoimihävittäjä Typhoonista tehtiin erilaisilla asejärjestelmien muutoksilla ja lisäyksillä muutama vuosi sitten. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Voimanpesä Eurofighter Typhoon on hävittäjä, josta löytyy voimaa kuin vähän isommastakin kylästä. Koneen lentomassa on HX-ehdokkaista keskitasoa. Kaksi Rolls-Roycen valmistamaa Eurojet-moottoria vastaavat luokan kovimmasta suorituskyvystä, ja Typhoon on ryhmän toinen kaksinkertaiseen äänennopeuteen pystyvä kone. Monet muistavat Suomen Ilmavoimien Saab Drakenien suorastaan repivän soundin. HX-ehdokkaista lähimmäksi tätä äänimaailmaa taitaa päästä juuri jälkipoltolla Typhoon. Eurofighterissa luotetaan Rafalen tavoin Canard-deltasiipi-rakenteeseen. Tarjolla on yksi- ja kaksipaikkaiset versiot, joista jälkimmäistä on käytetty eniten harjoituskoneena. Typhoonin kilpailukyvystä on pidetty huolta matkan varrella erinäköisillä päivityksillä. Mukaan on tullut esimerkiksi kehittynyt AESA-tutkalaite sekä Rafalen yhteydessä mainittu eurooppalainen Meteor-ohjus, jota siis pidetään maailman tehokkaimpana ilmataisteluohjuksena. Seuraava suurempi päivitys on tulossa niihin aikoihin, kun Suomen ensimmäiset uudet hävittäjät toimitetaan. Plussat ja miinukset Eurofighterin suurimmat plussat löytyvät ehdottomasti suorituskykypuolelta, tehon ja painon suhde on ehdokkaista parasta. Koneen liikehtimiskyky on huippuluokkaa. Sitä se on myös maan kamaralla, sillä Typhoonin kiitotievaatimukset sekä nousussa että laskussa ovat erittäin pienet. Valmistaja kehuu lentoonlähdön onnistuvan jopa alle 400-metriseltä kiitotieltä jälkipoltolla. Suomen lukuisissa maantietukikohdissa lyhyistä kiihdytyksistä ja jarrutuksista on luonnollisesti paljon hyötyä. Yhdeksi plussaksi nousee BAE Systemsin väläyttämä mahdollisuus koota Typhooneja Suomen maaperällä, sillä Suomen valintaprosessissa painoarvoa saa myös kotimaisen teollisuuden näkökulma, ja tästä Eurofighter kerää kyllä pisteitä. Typhoonin suurimmat miinukset puolestaan löytyvät elinkaarikustannuksista, jotka pääsevät karkaamaan melko korkealle. Tehokas kaksimoottorinen kone kuluttaa paljon polttoainetta, eivätkä muutkaan kustannukset ole pienimmästä päästä. Toinen iso ongelma on ollut kinastelu valmistajaosapuolten välillä. Neljän suurmaan yhteinen tuotantolinja voi johtaa ryppyihin rakkaudessa. Tämä on ollut riski tuotannon jatkuvuudelle. Myös Brexitistä saattaa koitua ylimääräistä turbulenssia Eurofighterin moniosaisen valmistusprosessin sujuvuuteen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Osuneet valinnat Eurofighter Typhoon on luonnollinen valinta sen neljälle valmistajamaalle, joilla kaikilla on kuitenkin rinnalla käytössään jokin toinenkin ensilinjan hävittäjäkonetyyppi. Itävallan Ilmavoimille Eurofighter on ainoa hävittäjätyyppi. Typhooneja on saatu kaupaksi myös Euroopan ulkopuolelle. Omanin sulttaanikunnalla niitä on F-16:n rinnalla, ja myös Yhdysvaltain suuri Lähi-idän liittolainen Saudi-Arabia on täydentänyt Typhoonilla muun muassa F-15 Eaglen tähdittämää laivastoaan. Taistelutehtäviin Eurofighter Typhoon on osallistunut muutamissa Lähi-idän maissa, ei varsinaisesti ilmataisteluun, mutta esimerkiksi pommituslentoja Typhoonilla on useita takanaan. NATO pitää Viron ilmapuolustusta yllä pitkälti maassa pidettävien Eurofighterien kautta. Eurofighteria saattaa näkyä tulevaisuudessa myös Suomessa NATO-yhteistyökumppanuuden myötä harjoituksissa. Lentonäytöksissä olemme sitä päässeet ihailemaan viime vuosina Kaivopuistossa 2017, Jyväskylän Tikkakoskella viime vuonna, ja viimeksi Typhoonin väkevät jälkipolttimet lauloivat kesäkuun puolivälissä Turussa. Lisäksi Eurofighterin täysikokoinen malli saapui Englannista rekkojen kyydissä Kaivopuistoon. Suomalaisyleisö sai näin tuntumaa myös koneen ohjaamoon. Teksti: Benjamin Helander Kuvat: BAE Systems Lue myös: HX-kandidaatit esittelyssä osa 2: Dassault Rafale HX-kandidaatit esittelyssä: Boeing F/A-18 E/F Super Hornet Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?