26.2.2016 Ajoneuvot Joutuuko Volkswagen sähköautoilemaan Yhdysvalloissa hyvityksenä? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saksalaislehden mukaan sähköautojen tuotanto Yhdysvalloissa saattaa olla keino päästä sopuun ympäristöviraston kanssa. Seuraava käänne Volkswagenin dieseleiden päästöskandaalin selvittämisessä Yhdysvalloissa on huhujen mukaan se, että yhtiö saattaa joutua siirtämään sähköautojensa tuotantoa Tennesseen Chattanoogassa sijaitsevalle tehtaalleen. Saksalaisen Welt am Sonntag -sanomalehden mukaan autovalmistaja ja Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA ovat keskustelleet päästöskandaalin hyvittämisestä sähköautojen rakentamisella ja sähköautoiluun littyvän infrastruktuurin parantamisella Yhdysvalloissa. Volkswagen ja EPA ovat jo pitkään hakeneet sopua dieselsotkujen selvittämiseksi, siinä kuitenkaan onnistumatta.Yhtiön edustajan mukaan ympäristöviraston kanssa käytävät keskustelut ovat kesken, joten niitä ei kommentoida. Ympäristövirasto kieltäytyi kommentoimasta asiaa uutistoimisto Reutersille.Joulukuussa 2015 erilaisten ympäristöryhmittymien edustajat yhdessä Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin kanssa ehdottivat, että Volkswagen hyvittäisi dieselrikkeensä osallistumalla voimakkaammin yhdysvaltalaiseen sähköautoiluun. Volkswagen onkin korostanut sähköautoihin liittyviä suunnitelmiaan päästöskandaalin puhkeamisen jälkeen.Uusin tieto Volkswagen-skandaalista Yhdysvalloissa on se, että keskustelut dieseleiden korjaamisesta ovat lopulta edenneet. Uutinen tulee vain hetki sen jälkeen, kun San Franciscon piirituomari asetti korjausohjelman ehdottomaksi takarajaksi maaliskuun 23. päivän. Tuomarin mukaan puoli vuotta on tarpeeksi pitkä aika selvittää, miten dieseleiden ongelmat ovat korjattavissa.Lähde: Autoblog / Reuters, kuva: Jari SaarentausMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle