17.8.2017 Liikenne Kaupunkipyörillä poljettu yli miljoona matkaa –sponsorointi ei miellytä kaikkia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaupunkipyörillä on poljettu vuodessa ahkerasti: viime vuonna aloitettu kokeilu on ylittänyt miljoonan matkan rajan, eikä pyöriin kohdistuvalta ilkivallaltakaan ole vältytty. Tänä kesänä kaupunkipyöriä on kokeiltu myös Espoossa. Kaupunkipyörä rullasi ensimmäistä kertaa Helsingin katukuvaan jo vuosituhannen taitteessa, mutta vasta viime vuonna käynnistynyt, tuntuvasti päivitetty hanke on nostanut ne suurempaan suosioon. Nykyinen Helsingin kaupunkipyöräpalvelu on osoittautunut ennakoitua suositummaksi ja palvelun käyttäjämäärä nousee viikoittain, kertoo HKL. Elokuun toisella viikolla jokaisella pyörällä poljettiin keskimäärin 9,7 matkaa päivässä. Tänä kesänä Helsingissä on ajossa kaikkiaan 1 400 kaupunkipyörää. Myös Espoossa on kokeiltu kaupunkipyöriä Olarin ja Matinkylän alueilla. – Palvelun suuri suosio on ilahduttavaa ja kertoo siitä, että kaupunkilaiset ovat todella ottaneet kaupunkipyöräpalvelun omakseen, sanoo HKL:n toiminnanohjausyksikön johtaja Karoliina Rajakallio. Kaikki eivät ole kuitenkaan kaupunkipyöristä varauksettoman innoissaan. Anarkistit ilmoittivat alkuviikosta ”siistineensä” yhden kaupunkipyöräaseman pyörineen sponsorin mainoksista. Anarkistien mukaan heidän tekonsa oli vastalause ”kaupunkitilan kaupallistumiselle”. – Helsingin kaupunkipyörien kustannuksista arviolta puolet katetaan sponsorituloilla, kommentoi HKL:n viestintäpäällikkö Elina Norrena. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kaupunkipyörä - lyhyiden matkojen kulkuväline Ilman sponsoriyhteistyötä kaupunkipyörän käyttömaksut tuplaantuisivat. Tällä hetkellä rekisteröityminen koko pyöräilykaudeksi maksaa 25 euroa. Päivästä veloitetaan viisi ja viikosta kymmenen euroa. Kausihinta sisältää puolituntia ajoaikaa päivässä, lisäajasta veloitetaan erikseen. Koko kaudeksi on nyt rekisteröitynyt noin 33 000 henkilöä. Suuri luku kertoo siitä, että palvelua käyttävät erityisesti helsinkiläiset itse: turistien ja kokeilijoiden määrä on huomattavasti pienempi. Palvelusta on saatu tuloja kaupungille yli 860 000 euroa. Palveluun rekisteröityvä saa henkilökohtaisen pyöräilijätunnuksen ja pin-koodin pyörän noutoa varten. Pyöräilijätunnuksen sijasta voi käyttää myös HSL:n matkakorttia. Helsingissä vieraileva turisti voi lunastaa kaupunkipyörän ajettavakseen maksukortilla, ilman rekisteröitymistä palveluun, mutta vain muutamilta asemilta. Kaupunkipyöräasemien sijainnin ja vapaiden pyörien tilanteen voi tarkistaa netistä Reittioppaasta. Kaupunkipyöräverkosto laajenee, asemilla ruuhkaa Kaupunkipyörän voi käytön jälkeen palauttaa mille tahansa kaupunkipyöräasemalle. Kun pyörän näyttöön syttyy vihreä valo, se on onnistuneesti palautettu telineeseen. Järjestelmäoperaattori CityBike Finland Oy seuraa ajantasaisesti pyörien käyttöastetta ja asemien tilannetta ja siirtää pyöriä kysynnän mukaan telineiltä toiselle. Nyt kaupunkipyöräverkosto ulottuu kantakaupungista Lauttasaareen, Munkkiniemeen, Pasilaan ja Kumpulaan. Myös Käpylästä ja Kalasatamasta löytyy kaupunkipyöräasemia. – Kaupunkipyöräpalvelun suuren käyttäjämäärän vuoksi käyttäjien on hyvä huomioida, että ruuhkahuiput ja massatapahtumat kuormittavat palvelua ja voivat aiheuttaa ajoittain tyhjiä ja täysiä telineitä. Teemme kuitenkin järjestelmäoperaattori CityBike Finlandin kanssa kaikkemme, jotta pyörien määrää saataisiin tasattua, kertoo Rajakallio. Rekisteröityminen palvelun käyttäjäksi sekä kaupunkipyörien käyttöohjeet ja tieto käyttömaksuista on koottu osoitteeseen www.hsl.fi/kaupunkipyörät. Lue myös: Turku harkitsee kaupunkipyöräjärjestelmää vuosille 2018–2020 Näin käytät kaupunkipyörää! Lähteet: HKL, Helsingin Uutiset, Takku.net Kuvitus: Antti Hentinen/Moottori Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?