26.10.2018 Ajoneuvot Kuminasta – tässäkö uusi ratkaisu nastarenkaiden haittoihin? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Continentalin uutuus tuo vaihtoehdon perinteisen nastarenkaan ja kitkarenkaan välille. Nastat vai kitkat? Klassikkokysymys jakaa kannattajat – usein tiukastikin omiin poteroihinsa. Kummallakin rengastyypillä on omat valttinsa. Trafin kyselytutkimuksen (Talvirenkaiden valintakriteerit 5/2018) perusteella kahdeksan kymmenestä suomalaisautoilijasta valitsee autonsa alle nastarenkaat, kaksi kymmenestä kitkarenkaat. Liikenneturvan mukaan luottamus nastarenkaisiin on vahvaa: peräti kolme viidestä tuoreeseen kyselyyn vastanneesta autoilevasta oli sitä mieltä, että kitkarenkaat eivät ole riittävän turvalliset Suomen talviolosuhteissa. – Nastarenkaat tasaavat kelinvaihteluja mainiosti erityisesti silloin, kun lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Jos ollaan kireästi pakkasen puolella, toimivat kitkatkin erinomaisesti. Myös lähinnä kaupunkialueilla ajava pärjää useimmiten koko talven mainiosti kitkoilla, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara arvioi. Mutta entä jos tarjolla olisi rengas, jonka vahvuudet olisivat kahden eri talvirengastyypin välissä? Continentalin uusi innovaatio kantaa nimeä kuminasta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Outo mutta koeteltu Kuminasta kuulostaa oudolta. Ratkaisulla on haettu kuitenkin useita etuja alumiinirunkoiseen nastarakenteeseen verrattuna. – Kyllä se vaan toimii, on tätä niin kauan, vuosikausia, suunniteltu, kehitelty ja testattu, Continental Rengas Oy:n markkinointipäällikkö Marko Pursiainen vakuuttaa. Kun kuminastan joustava olka-alue osu tien pintaan, ei siitä aiheudu ääntä samalla lailla kuin alumiinirunkoisen nastan osuessa tiehen. Valmistajansa mukaan ContiFlexStud-kuminasta takaa siis enemmän ajomukavuutta, vähemmän rengasmelua ja nastojen irtoamista. Kuminastan runko kuluu samaan tahtiin renkaan kulutuspinnan kanssa. Kuminastojen irtoamattomuus perustuu siihen, että kuminastan runko paistetaan tiiviisti kiinni renkaan runkoon. – Nastojen irtoamiseen tarvitaan yli 400 prosenttia suurempi voima kuin perinteisellä nastoituksella, Pursiainen taustoittaa. Parempaa pitoa Mutta voiko kuminen nasta olla myös pitävä? Continental lupaa, ettei kuminasta aiheuta tässä suhteessa pettymystä perinteiseen nastaan verrattuna. Valmistajan mukaan joustavan materiaalin ansiosta kuminasta mukautuu tien pinnan vaihteluihin, jolloin nastan kevyt kovametallikärki tunkeutuu voimakkaammin ja syvemmälle jäähän. – Tämä mahdollistaa jopa seitsemän prosenttia paremman jääpidon. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että renkaiden nastamäärää voidaan mahdollisesti pienentää ilman, että renkaan keskeiset talviajo-ominaisuudet kärsisivät, Pursiainen kertoo. Kuminasta on hellävaraisempi myös teille, joiden kunto on Suomessa ollut kesto-ongelma. Kumisen nastarungon ansiosta tien pintaan osuu perusnastaan verrattuna vähemmän metallia, jolloin tiehen kohdistuvat vauriot jäävät vähäisemmiksi. Uutuusrengasta on aluksi yhtä kokoa 235/45 R 18, lisää vaihtoehtoja tulee tarjolle alkuvuodesta 2019. – Mullistava nastateknologia nojaa mukavaa kyllä suomalaiseen osaamiseen. Kumirunkonastat valmistaa Continentalin omistama suomalainen Tikka Spikes Oy. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Marko Jokela, Jonne Luomala ja valmistaja Lähteet: Continental, Trafi, Liikenneturva Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 18.8.2026 Sähköautot Audi A2 e-tron seuraa edeltäjänsä renkaanjäljissä – tuleva malli rikkoo nyt jo ennätyksiä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja