23.9.2021 Ajoneuvot Lättänämuotia Ruotsista: tässä on Volvon uusi logo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvo on vaivihkaa uudistanut logonsa, joka noudattelee nyt autoalalla vallitsevaa ilmavan lättänyyden trendiä. Autojen keulalla logoa nähtäneen 2023 alkaen. Nopealla vilkaisulla asiat ovat lähes kuten ennenkin, mutta totta se on: kuvassa on Volvon uusi logo. Yhtiö vihjasi tulevasta ja uudistetusta logosta jo kesäkuussa Volvo Concept Rechargen yhteydessä, ja nyt uusi logo on tuotu muun muassa Volvon mediasivustolle sekä Facebook-sivulle.Logouudistuksesta uutisoivat yhdysvaltalainen Jalopnik, joka kertoo vahvistaneensa logomuutoksen yhtiön edustajilta. Myös Ruotsin Teknikens Värld kertoo logomuutoksesta.Volvo ei edelleenkään luovu muinaisesta rautaa merkitsevästä symbolistaan, joka valittiin jämäkän imagonsa vuoksi jo merkin ensimmäiseen automalliin ÖV 4:ään vuonna 1927. Symboli on samalla myös Mars-planeetan ja sodanjumalan merkki. Usein arkikeskustelussa Volvon symboli mielletäänkin juuriensa takia myös maskuliinisuuden symboliksi.Uusi logoversio luopuu aiemmasta kolmiulotteisesta tyylistä, kuten autoalalla on viime vuosina ollut tapana. Esimerkiksi Volkswagen, Renault, BMW ja Opel ovat jo vaihtaneet logonsa litistettyihin versioihin korostaessaan digitaalisuutta ja sitä, miten materiaaleja tarkastellaan nykyisin erilaisten näyttöjen kautta. Myös Volvo vetoaa litistymisessä digiloikkaan.Uusi logo kertoo samalla myös henkilöautoja valmistavan Volvo Carsin lähentymisestä raskaan kaluston Volvo Groupin kanssa kiinalaisjätti Geelyn haalittua merkittävän määrän AB Volvon osakkeita. Autojen keulalle uutta logoa odotetaan mallivuodelle 2023.Hiukan Volkswagenin avoimeksi jäävän W-kirjaimen tapaan myös Volvo on tuonut ilmavuutta logoonsa ja poistanut tekstin taustalla olleen raskaan poikkipalkin.Volvo PV 52:n logoversio.Myös Kia, Dacia ja Peugeot ovat uusineet merkkinsä kuluneen vuoden aikana, joskin kolmikko on uudistunut selvästi rohkeammin.Lähteet: Jalopnik, Teknikens Värld, Volvo Kuvat: Volvo Teksti: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: jokunen oivallus villistä lännestä eli siis tuning-osastolta 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous