11.4.2023 Ajoneuvot Mazda 3 päivitettiin Japanissa teknologia edellä – voinemme odottaa vastaavaa Eurooppaankin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Japanista kantautuneet tiedot Mazda 3:n päivityksestä kertovat, että ulkonäköön tai voimalinjoihin ei ole tällä kertaa puututtu. Sen sijaan muutokset koskevat viihde- ja turvallisuusteknologiaa. Monilla japanilaisvalmistajilla on tapana vetää hiukan kotiin päin, mitä tulee uusien mallien esittelyihin ja muihin tuoteuutisiin. Ennakkokäsitykseen meille tulevista japanilaisuutuuksista on siis tietyin varauksin mahdollista päästä seuraamalla sikäläisiä autouutisia - kunhan kielenkääntöohjelmat skulaavat.Aiemmin tänä vuonna Mazda päivitti pidempään porskuttaneen pikkuauto 2:n. Tuossakin tapauksessa uutinen saatiin ensin Japanista, mutta vain parisen viikkoa sen jälkeen myös Mazda Europe kertoi vastaavansuuntaisista uudistuksista. Kolmosen muutokset ovat vieläpä kakkosta kapea-alaisempia, joten Euroopan-debyytti saattaa senkin osalta olla jo ovella.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAjanmukaista teknologiaaEhdottomasti näkyvin osa Mazda 3:n päivitystä löytyy kojelaudan päältä. Siellä aiempi 8,8-tuumainen näyttö on vaihdettu suurempaan, 10,25-tuumaiseen. Alempaa keskikonsolista voi lisäksi bongata (ei tosin näistä kuvista) sinne lisätyn langattoman älypuhelintelakan sekä valaistun USB-C -portin.Auton ja älypuhelimen ykseyttä lisäävät nyt monet muutkin uudet asiat. Ensinnäkin Mazda 3 yhdistää Apple Carplayn sekä myös Android Auton langattomasti. Japanilaisasiakkaat voivat lisäksi käynnistää auton etänä esimerkiksi ilmastoinnin tai huurunpoiston vuoksi.Sovelluksen avulla voi myös muun muassa asettaa autolle nopeus- ja aluerajat eli jos toinen kuljettaja (tai pahimmassa tapauksessa varas) ylittää ne, saa kuljettaja kännykkäänsä heti varoituksen. Mazda My Car Care tuo lisäturvaa nimenomaan varkaudenestonäkökulmasta.Turvallisuusasioihin liittyvät myös järjestelmäuudistukset. Jalankulkijoista varoittavaa järjestelmää on paranneltu, samoin kuin kuljettajan vireystilan vahtia.Mazda kertoo lisäksi miettineensä uudelleen joitain kolmosen moottori-korimalli-varustetaso -yhdistelmiä, mutta on aikaista sanoa kuinka ne mahdollisesti vaikuttavat meikäläiseen mallistoon, joka on jo lähtökohtaisesti vähän erilainen.Kuvien Ceramic Metallic -värivaihtoehdon lisääminen palettiin on ainoa ulkonäköön vaikuttava muutos.Konepellin alla jatkavat 2,0-litraiset bensiinimoottorit Skyactiv-G- ja eksoottisempi Skyactiv-X. Molemmathan uivat luokassa edukseen monellakin tavalla vastavirtaan, ja jälkimmäinen hämmästyttää edelleen olemalla markkinoiden ainoa puristussytytteinen bensiinimoottori. Moottori on saanut molemmista erinomaisia kokemuksia koeajoiltaan.Atlantin takana ihastusta herättää vielä lisäksi kolmoseen saatavilla oleva 2,5-litrainen, turboahdettu, 250 hevosvoiman voimanlähde, joka toki olisi tosi kiva lisä myös meikäläiseen moottoripalettiin.Lähde ja kuvat: Mazda Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle