31.12.2018 Liikenne Mikä muuttuu liikenteessä vuonna 2019? Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Kevytautoja nuorille, ajokortti kännykkään, uudenlaisia peltipoliiseja ja uusia liikenteen virastoja. Vuosi 2019 tuo mukanaan useita tavallista autoilijaa koskevia muutoksia. Uusien autojen aiempaa tiukempi päästöjen ja kulutuksen WLTP-mittaustapa on vaikuttanut uusien autoverotukseen Suomessa. WLTP tuottaa 20–30 prosenttia aiempia NEDC-arvoja suurempia lukemia polttoaineen kulutuksessa ja hiilidioksidipäästöissä. Uuteen WLTP-mittaustapaan perustuvia autoverotaulukoita hienosäädettiin viimeksi joulukuun alussa. Uuden autoverotaulukon kerrotaan olevan veroneutraali aiempaan nähden, joskin yksittäisten automallien kohdalla vero voi nousta tai laskea NEDC-mittaukseen nähden. Mikäli ensi vuonna havaitaan uusia säätötarpeita, on todennäköistä että verotaulukoita edelleen hienosäädetään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kevytautoja… Ensi vuoden marraskuu tuo Suomen teille uuden kevytauton. Kevytauto on 15–17-vuotiaille nuorille suunnattu ajoneuvoluokka. Kevytauton myötä nuorille kuljettajille tuodaan ajoneuvojen rakenteen ja turvatekniikan osalta turvallinen liikkumisen vaihtoehto, joka voi hyödyttää nuorten ja perheiden arkea erityisesti sellaisilla alueilla, joilla joukkoliikennettä ei ole saatavilla. Kevytauto on rakenteeltaan vankempi ajoneuvo kuin nykyiset nuorten käytössä olevat mopoautot. Kevytautot olisivat tavallisia autoja, joiden omamassa on enintään 1 500 kiloa. Niiden huippunopeus olisi rajoitettu 60 kilometriin tunnissa. Moottoriteillä tai moottoriliikenneteillä kevytautolla ei saisi ajaa. …ja uusia peltipoliiseja Kohta ei auta jarrutella – uudet peltipoliisit tulevat! Maanteiden varteen tulee satoja tutkatekniikkaan perustuvia peltipoliiseja, jotka pystyvät mittaamaan auton nopeuden jopa 150 metrin päästä. Tutkakuvaustekniikkaan perustuvia uudenlaisia peltipoliiseja tulee nelos- ja kuutosteille. Ne otetaan käyttöön alkuvuonna 2019. Lähivuosina uudenlaista automaattivalvontaa tulee 700 tiekilometrille ja uusia tolppia 500, joissa on 150 kameraa. Väylä tulee 2019 Vuosi 2019 tuo Väylän. Liikennevirasto muuttuu ensi vuoden tullen Väyläksi, liikenteen hallinnon uudistus muuttaa muutenkin työnjakoa ja toimijoiden nimiä. Vuodenvaihde tuo myös tieliikenteen, rautatieliikenteen ja vesiväylien liikenteenohjaustehtävien yhtiöittämisen Traffic Management Finlandiin. Väylä tilaa liikenteenohjauksen palvelut tältä uudelta yhtiöltä. Vuoden alussa perustettava uusi Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) vastaa liikenteen luvista, pätevyyksistä, valvonnasta ja turvallisuudesta. Nykyisestä Liikennevirastosta uuteen virastoon siirtyvät mm. merikartoitus, liikenne- ja maankäyttötehtävät, liikkumisen palveluihin ja joukkoliikenteen palveluihin liittyvät tehtävät. Teiden alueellisesta kunnossapidosta vastaavat ensi vuonnakin ELY-keskukset. Väylä huolehtii valtakunnallisen palvelutason toteutumisesta. Päivittäisestä teiden kunnossapidosta huolehtivat kilpailutetut urakoitsijat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ajokortin voima hiipuu Ajokortin voima hiipuu – ensi vuosi tiukentaa henkilöllisyyden tunnistamista. Ajokortti ei enää ensi vuonna riitä uutta passia haettaessa, vaan mukana on oltava vanha passi tai henkilökortti. Mobiiliajokortti kännykkään Ensi vuosi tuo autoilijoiden ulottuville jo pitkään koekäytössä olleen Autoilija-mobiilisovelluksen. Sovellus sisältää sähköisen ajokortin lisäksi muuan muassa ajoneuvon tietoihin liittyviä palveluita. Kenties odotetuin osa uutta sovellusta on mobiiliajokortti. Teksti: Moottori Kuvat: Moottorin arkisto, Trafi Lue lisää Kaikki artikkelit 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” 30.10.2025 Uutinen Autoliitto saa vuosittain 10 000 avunpyyntöä samasta asiasta – näin vältyt ongelmilta oman autosi kanssa 30.10.2025 Uutinen Näetkö ratin takaa varmasti riittävän hyvin? – Salakavala kaihi autoilijoiden riesana Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 7.11.2025 Moottoripyörät Brabus 1400 R Signature Edition – äärimmäinen mörkönaku 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan