18.6.2023 Ajoneuvot Muistatko vielä Nissan Maximan? – Nissanin ison sedanin tuotanto katkeaa 43 vuoden jälkeen tähän kesään Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Maximaa on myyty eri markkinoilla jo kahdeksan sukupolven ajan. Iso ja perinteistä kaavaa noudattava sedan ei enää käy toivotulla tavalla kaupaksi, joten jälleen joudumme sanomaan näkemiin yhdelle isolle mallinimelle - ainakin toistaiseksi. Nissan Maxima on valmistajansa perinteikkäimpiä ja pisimpään valmistettuja mallinimiä, ja itse asiassa Nissanin henkilöautojen nykyään käytössä olevista mallinimistä vain Patrol, Skyline ja Z-sarja ovat sitä vanhempia. Maximan juuret ovat itse asiassa niin kaukana, että ensimmäisenä mallinimi nähtiin Datsunissa. Vanhan Datsun 810:n korvaajaksi otettiin vuonna 1980 Datsun Maxima, joka luotiin pidentämällä Japanin markkinoiden takavetoista Bluebirdiä noin kymmenellä senttimetrillä. Tästä saatiinkin jo heti kättelyssä lähtölaukaus kaikkia Maxima-sukupolvia yhdistävälle asialle, suurelle koolle, sekä kuusisylinteriselle moottorille, jota varten Bluebirdin koria piti alun perin suurentaa. Vuosimallin 1987 Maxima V6 Maxima on perustunut toisesta sukupolvestaan eli vuodesta 1984 alkaen etuvetorakenteelle, ja siitä eteenpäin auto on kehittynyt sellaisenaan sukupolvittain eteenpäin isona, usein kuusisylinterisenä sedanina. Suomalaisittain yleisin Maxima-sukupolvi on varmasti viides, jota myytiin eurooppalaisena Nissan Maxima QX:n nimellä kohtuullisen lyhyen aikaa vuosina 1999 - 2002. Suomessakin tuttua viidennen polven Maximaa valmistettiin myös vielä vähän tasokkaampana Infiniti i35:nä. Näin oli myös kaksikon edeltäjien kohdalla. Isoa sedania liikutti aina vähintään 3,0-litrainen V6. Tämän jälkeen Maxima katosi useimmilta globaaleilta markkinoilta, ja oli itse asiassa kahden sukupolven ajan pelkästään pohjoisamerikkalainen tuote, tuotantopaikkaa myöten. Vasta viimeisin ja viimeiseksi jäävä kahdeksas sukupolvi on tuotannossa USA:n lisäksi Kiinassa, ja myynnissä ainakin Lähi-idässä. Viimeisin Maxima on ollut tuotannossa vuodesta 2015 lähtien, joten koko mallinimen lopetus ajoittuu 8-polven luonnolliseen poistumaan. Tuotantolinjat Tennesseessä sulkeutuvat Maximan osalta aivan lähiaikoina. Maximan tuotannon lopetuksesta kerrottiin jo viime vuonna, mutta mitään varsinaista "final editionia" autosta ei saatu. Viimeisin erikoismalli on 40th Anniversary vuodelta 2020. Maximan myyntiluvut ovat olleet jo hyvän aikaa laskusuuntaisia. Esimerkiksi vuosien 2021 ja 2022 välillä mallin myynti putosi peräti 62 prosentilla. 8-polven Maxima, jota nissan markkinoi itse määritellysti "neliovisena urheiluautona", perustuu Nissanin isoille etuvetoautoille tarkoitetulle D-alustalle, joka on Renault-Nissanin CMF:n edeltäjä. Myöskään voimalinjapuolella allianssiyhteistyö Renaultin kanssa ei ole näkynyt, sillä pellin alta löytyy kahta laatua Nissanin omia bensiinimoottoreita, 2,5-litrainen rivinelonen sekä yli 300-hevosvoimainen 3,5-litrainen V6. Jälkimmäisen avuin 4,9-metrinen "urheiluauto" kiihtyy nollasta sataan mukavasti 5,9 sekunnissa. Maxima 40th Anniversary Kaikesta huolimatta Nissan ei välttämättä ole haudannut Maximan nimeä lopullisesti, vaikka onkin tehnyt sen tässä muodossaan. On nimittäin mahdollista, että Maxima tekee muutaman vuoden sisällä paluun jonkin sortin sähköautona. Lähde ja kuvat: Nissan/Infiniti Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 14.11.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: keväällä 1949 oman auton sai valita näiden 24 sallitun mallin joukosta - jos vain sattui saamaan autolle ostoluvan 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 13.11.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Škoda Elroqin näyttö kerää kehuja, mutta kahvimuki ja kännykkä tappelevat elintilasta 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista