Nelivetoista norsujahtia aavikolla

Aavikkonorsujen etsiminen muistuttaa pahimmillaan aavejahtia. Jättimäiset eläimet osaavat toisinaan kadota Namibian karuille syrjäseuduille kuin tuhka tuuleen.

Aavikkonorsu on savanninorsu, joka on erikoistunut kuivaan ja kuumaan. Kuten nimestä voi päätellä, pärjäävät nämä jättiläiset muun muassa Afrikan lounaisrannikon Namib -aavikon ankarissa olosuhteissa.

Maailman vanhimmaksi arvioitu aavikkokaistale levittäytyy suurimmalta osin Namibian alueelle.

Hiekkadyynien lisäksi karua, merenrannasta jopa 160 kilometrin leveydelle sisämaahan työntyvää aavikkoa on tarjolla lähes kaikissa kuviteltavissa muodoissa aina pikkukivikivimerestä eroosion hiomaan vuoristoon.

Pituutta aavikolla kerrotaan olevan selvästi enemmän kuin Suomella. Ja vesi on vähissä kaikkialla.

Keitaalta keitaalle suuntaaminen on aavikkonorsujen arkipäivää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Toyotalla norsujahtiin

Valtavalla alueella omaan tahtiinsa kulkeva aavikkonorsu saattaa pöllähtää suoraan leiriin, mutta moista tuuria ei tällä kertaa ole.

Maastossa jälkiä näkyy paljon ja paikalliset tietävät kertoa, että havaintoja on muun muassa 26 norsun laumasta ja yksittäisestä isosta uroksesta, mutta päivää tuoreempaa jälkeä ei sitkeästä yrittämisestä huolimatta löydy.

Matkaa taitetaan Toyota Land Cruiser -saattueessa pitkin muinaisia jokiuomia, jossa vesi on kuuden vuoden kuivuuden jäljiltä siinä määrin kortilla, että laitumetkin hiipuvat. Paimenvuorossa olevat miehet keräävät säkkeihin tuoreita lehviä lehmille ja vuohille vietäväksi.

Nelivetoinen ja maastokelpoinen ajoneuvo on seudulla välttämätön, eikä syrjäseuduille ole asiaa ilman opasta. Hädän tullen alueella ollaan lähinnä oman avun varassa, vaikka satellittipuhelimen avulla yhteys sivistykseen saataisiinkin.

Opas vastaa myös turvallisuudesta. Vaikka norsua ei voi automaattisesti pitää pahapäisenä, on maailman suurin maanisäkäs hermostuessaan hengenvaarallinen tuttavuus, joka runnoo pahimmassa tapauksessa ajoneuvon lisäksi matkalaiset lunastuskuntoon.

Omin päin autosta poistuminen onkin ehdottomasti kiellettyä. Opas painottaa, että radiopuhelimen välittämiä ohjeita on toteltava ehdottomasti. Jos norsut ovat levottomia, poistutaan paikalta vähin äänin ja mahdollisesti tyystin kuvaamatta. Kerran elämässä -tyyppisen elämyksen äärellä moista ei toivo toki kukaan.

Paviaaneja, paviaaneja

Lounastauolla kuullaan lupaavia uutisia: aamuyöllä läheisen leirin isäntä on häätänyt telttojen tuntumaan hakeutuneen jättiläismäisen norsun kauemmaksi laaksoon.

Havainto on vain muutamien tuntien ikäinen, mutta sen takia ei tarvitse jättää eväsleipää syömättä. Varjoon ei ole kuitenkaan varaa jäädä pötköttelemään.

Läheisellä rinteellä kiipeilevät paviaanit huomaavat kameroita hamuavat matkalaiset, eivätkä jää kuvattavaksi. Lopputuloksena kameran taltioimasta maisemasta erottuu muutama musta pikseli.

Vuoden luontokuvaa ei synny, mutta ehkäpä edes kotijoukot uskovat niiden olevan paviaaneja.

Matka jatkuu ja jäljet ovat entistä lupaavampia. Norsu on laahannut kulkiessaan kärsällään maata. Hätäisesti katsottuna valtava jälki näyttää jättiläiskäärmeen jättämältä.

Matelijoitakin seudulla on, mutta huomattavasti laahausjälkeä pienemmässä koossa. Niistä tyypillisin on kotoisen kyyn kaukainen sukuinen, pienikokoinen ja myrkyllinen.

Päivä etenee vettä etsien. Todennäköisesti norsuilla on sama suunnitelma. Jälkiä riittää ja paviaanien lisäksi rinteillä näkyy lintuja ja antilooppeja.

Tunnelma tiivistyy

Muinaisen jokiuoman sukeltaessa syvälle, muuttuu maisema karusta suorastaan vehreäksi. Pian renkaiden alla loiskuu vapaana virtaavaa vettä ja laakson reunoja verhoaa kivikon sijaan autoa korkeampi kaislikko.

Vesieste ei ole varsinainen haaste maastokelpoisille autoille, mutta huolimattomuuteen ei ratin takana ole varaa. Jumiin jäämisen riski on olemassa ja peitteinen maasto ei ole rypemiseen turvallisin mahdollinen.

Penkalla norsun jälkiin painuneet leijonan käpälien painaumat kertovat, että liikkeellä on muitakin.

Kärsivällinen peto saattaa olla pusikossa piilossa vain metrien päässä, joten ei ihme, että opas neuvoo pysymään aina autossa tai sen tuntumassa. Kymmenien metrien päähän vaeltava matkalainen saattaa päätyä paistikkaaksi.

Kosteikon toisella laidalla sitkeän alavireinen tuuri kääntyy. Mutkan takana penkereellä seisoo aamupäivän lupaavien jälkien jättäjä. Yllätys on täydellinen, sillä norsu seisoo vain metrien päässä.

Alkuhämmennyksen jälkeen kamerat laulavat. Jättimäinen aavikkonorsu pysyy rauhallisena yllättävästä huomiosta huolimatta ja saattue lipuu rauhassa sen ohi.

Suurimmat norsu-urokset ovat jopa kuusitonnisia ja säkäkorkeuskin hipoo neljää metriä, joten ei ihme, että kookkaan maasturin takapenkillä kokee itsensä varsin pieneksi.

Uusintakierrokseen ei kapeassa kanjonissa tarjoudu mahdollisuutta, joten saattueen matka jatkuu kohti leiriä, josta löytyy lähes keilapallon kokoisia todisteita norsujen aiemmista vierailusta.