22.6.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Italialainen moottoripyörätehdas valmisti tänä vuonna uudelleensyntynyttä Mini Mokea edellisen kerran 90-luvulla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vähän erilainen kesäauto, alun perin sotilasajoneuvona siipiään kokeillut Mini Moke on palannut kuvioihin miltei 30 vuoden jälkeen. BMC oli 50-luvun lopulla aivan tosissaan tekemässä tästä piskuisesta, kevytrakenteisesta maastoautosta Britannian asevoimien salaista asetta. Salaisuus oli siinä, että näin kevyen auton voisi pudottaa laskuvarjolla lentokoneesta, laskuvarjojoukkojen jatkaessa siltä istumalta. Amerikkalaiset toteuttivat BMC:n haaveen vuosia myöhemmin noin 3 tonnia painavammalla Humveellä. Valmistajansa toivomaa sotilasajoneuvoa Mokesta ei yrittämälläkään tullut. Sen sijaan Moke on aivan toisenlainen kulttiauto, erityisesti tietyissä maailmankolkissa. Britannian maaperällä Mokea toki myytiin, mutta suurena selittävänä tekijänä vanha kunnon englantilainen sää ei suosinut autoa, joka ei ole missään muodossaan täysin vedenpitävä. Australian itärannikolla tilanne oli toinen. BMC joutui jopa perustamaan Sydneyyn oman tehtaan Australian-Mokea varten. Tuolla suunnalla kirppu oli erityisesti surffaajien keskuudessa suosittu. Täydellisen aallon etsijät saivat siihen laudan erittäin kätevästi kyytiin, ilmastointi oli "vakiona" ja rantahietikolla eteneminen sujuvaa. Australia onkin kärkikohde myös klassikko-Moken metsästäjille nyt, jopa lähes 60 vuotta myöhemmin. Moken yksinkertaisen rakenteen keskiössä oli 1,0-litrainen (myöhemmin myös 1,1- ja 1,2-l.) moottori, etuvetorakenne sekä ilmiselvän kevyt ja yksinkertainen kori. Vanteet olivat ainoastaan 10-tuumaiset ostoskärryn pyörät. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viimeiset tehtiin italialaisen moottoripyörämerkin siunauksella Siviilikäyttöisen Mini Moken valmistus jatkui suurin piirtein samoissa kantimissa aloitusvuodesta 1964 aina 80-luvun loppuun asti. Nimet vaihtelivat Austinista Morrisiin ja Leylandiin. Kun brittivetoinen Mini Moke lopulta kuopattiin, valmistettiin autoja Portugalissa. Tässä kohtaa ohjat otti italialainen, harvinaislaatuisempi moottoripyörävalmistaja Cagiva Motor, joka edelleen näki Mokessa potentiaalia. Minin nimeä uusi hallitsija ei saanut käyttää, siksi vuosina 1990 - 1993 Portugalissa valmistetut yksilöt tunnetaan nimellä Cagiva Moke. Cagiva Moke jatkaa vahvasti surffiteemalla. Vuonna 1995 Cagiva siirsi Moken tuotannon kotipaikalleen Italian Bolognaan, mutta yhtään valmista yksilöä ei sieltä rullannut ulos, siispä polttomoottorisen Moken tuotanto päättyi 29 vuoden jälkeen lopullisesti. Reinkarnaatio - seuraavien 29 vuoden jälkeen Tänä vuonna automaailma on saanut nähdä peräti kaksi erillistä Moke-perillistä, molemmat täyssähköisiä. Hassua kyllä, toinen niistä on pelkästään Amerikan markkinoille - alkuperäinen kun ei menestynyt siellä alkuunkaan. Britanniasta nousevan Moke Internationalin näkemys asiasta on sähköinen lähes-replika. Alkuperäisille piirustuksille tehtynä se täyttää nekin nykyiset tieliikennestandardit, joita alkuperäinen ei täyttänyt. 44 hevosvoiman sähkömoottorissa on yhtä paljon tehoja, kuin Dacia Spring Electricissä ja 10 heppaa enemmän kuin originaalissa Mini Mokessa. 0 - 50 km/h saavutetaan 4,5 sekunnissa, toimintamatka on parisen sataa kilometriä ja hinta euroissa hieman vajaat 40 tonttua. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: AutoExpress, Carsguide.com.au Kuvat: BMC, Moke International, Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Nimi muutettu: Acadianin ja Beaumontin pienempi- ja isompilohkoiset kesäautot Kanadasta Nimi muutettu: Rolls-Royce Corniche ja Bentley Corniche – kesäautojen aateliset, jotka pelastivat molemmat merkit perikadolta Nimi muutettu: Lotus Amerikassa osa 2: ensimmäinen Tesla Nimi muutettu: Lotus Amerikassa osa 1: Dodge Circuit EV Nimi muutettu: Elan uudelleen – Kian ainoan urheiluauton surullinen tarina Nimi muutettu: Dodge Stealth on aito Amerikan rauta suoraan Japanista Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä – saatavilla Golfiin ja T-Rociin 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 25.10.2026 Ajoneuvot Fiat teki Pandinasta tämän näyttävän erikoismallin vain, jotta Italian hallitus ei kaappaisi Autobianchia Stellantikselta, ja mahdollisesti antaisi sitä kiinalaisvalmistajien käsiin 22.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 alkaen 29 990 euroa – tuolla hinnalla saa jo nopeimman version, muttei vielä mittaristonäyttöä 21.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 todistaa osaltaan, että sähköautokin voi olla yhtä aikaa ”edullinen” ja hauska – ja se on ihan kuin symmetrinen versio Velosterista 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Yleinen Royal Enfield julkisti ison adventuremallin – Himalayan 750 on kaunis ja edullinen 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä - saatavilla Golfiin ja T-Rociin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen