16.7.2020 Ajoneuvot Nissan Ariya loikkaa kunnolla sähköaikaan – sähkö-Qashqai kulkee latauksella jopa 500 km Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uutta vaihdetta hakeva Nissan aikoo saavuttaa kilpailijoitaan sähkö- ja älyloikalla. Konseptina esitelty Nissan Ariya on tulossa tuotantoon yllättävän räväkkänä. Vaikka Nissan Leaf ennätti olla sähköautoilun esikuvana pitkään, on japanilaisvalmistajan aiempi tienraivaaja jäänyt ajasta auttomattomasti jälkeen. Tämä on tiedetty myös Nissanilla, joka lukuisten ongelmien keskellä hakee uutta alkua puhtaalta pöydältä. Uuden alun nimi on Nissan Ariya.Ariya esiteltiin aluksi konseptiautona Tokion autonäyttelyn yhteydessä, mutta nyt esitelty tuotantoversio on Nissanille suorastaan epätyypillisen lähellä konseptiautoa. 4,6 metriä pitkä sähköcrossover ottaa merkin logoa myöten selkeän pesäeron siihen, mitä Nissan on tehnyt koko 2000-luvun ajan. Samalla Ariya on pelinavaus Renault-Nissan-Mitsubishin yhteiselle CMF-EV-sähköpohjarakenteelle, jolla valmistajatrio pyrkii samanlaiseen temppuun, kuin mihin Volkswagen-ryhmä on yltämässä MEB-sähköautoperustansa kanssa.Nissan Ariya asettuu mitoiltaan sangen lähelle Volkswagenin tulevaa ID.4 -sähköcrossoveria. Ariyan pituus on 4 595 mm, leveys 1 850 mm, korkeus 1 660 mm ja auton akseliväli on 2 775 mm. Ariyan paino vaihtelee malliversion mukaan 1 800 kilogrammasta aina 2 300 kilogrammaan.Muotoilullisesti Ariya on huomattavan rohkea avaus Nissanilta. Uuden muotoilun linjaukseksi ilmoitetaan "Timeless Japanese Futurism", eli ajaton japanilainen futurismi. V-Motion-keulailme on kehittynyt uudeksi tyyliksi ja muotoilijat ovat voineet hyödyntää sähköautopohjarakenteen tuomaa vapautta auton muodoissa.Ulkopuolen voimakkaasti muotoiltu tyyli jatkuu myös sisällä aulamaisessa matkustamossa, jossa perinteisiä painikkeita on vaihdettu hipaisukytkimiin, jotka ilmestyvät vasta kun autoon kytketään virta. Nissan on pyrkinyt korostamaan matkustamon rentouttavaa ilmapiiriä myös materiaalivalinnoilla ja valaistuksen suunnittelulla. Kojelaudan muotoiluun on saatu vapautta siirtämällä esimerkiksi ilmastointilaite auton keulaan, eikä tilaa ole varattu myöskään kardaanitunnelille. Valmistaja kertoo panostaneensa hiljaisen sähköauton mukavuuteen huolehtimalla äänieristyksestä tavallistakin enemmän. Kokonaisuuden kruunaa Nissanin uusittu ja yksinkertaistettu logo, joka tullaan näkemään myös muualla mallistossa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyViidellä voimalinjallaNissan Ariya saapuu Eurooppaan peräti viidellä eri voimalinjaversiolla. Tarjolla on yhteensä kaksi akkukokoa, nimellisvaraukseltaan 65 kWh ja 90 kWh, joiden käytettävät kapasiteetit ovat 63 kWh ja 87 kWh. Pienemmän akun yhteydessä auton laturin huipputeho on 7,4 kW, suuremman akun kanssa tuki löytyy jopa 22 kW kolmivaihelataukselle. Pikalatausteho on 130 kW (CCS). Akusto on nestejäähdytetty.Takavetoversion teho on 160 kW (215 hv) pienemmän akun kanssa, 178 kW (240 hv) suuremman akun kanssa. Huippuvääntö on 300 newtonmetriä ja mallit kiihtyvät 0–100 km/h 7,5 sekunnin tuntumaan. Nissanin mukaan toimintamatkat ovat puolestaan 360 km ja 500 km yhdellä latauksella (WLTP). Huippunopeus on molemmissa tapauksissa 160 km/h.E-4ORCE -nelivetoversiossa Ariyan yhteisteho on 205 kW (278 hv) tai 225 kW (304 hv) akkuversiosta riippuen. Molemmat mallit kiihtyvät 0–100 km/h alle kuuden sekunnin. Pienemmällä akulla toimintamatka jää 340 kilometriin yhdellä latauksella, kookkaammalla saavutetaan 460 km. Huippunopeus on 200 km/h.Malliston huipulla viidentenä mallina on Nissan Ariya 87 kWh Performance, joka puristaa kookkaammasta akusta ja nelivetovoimalinjasta 290 kilowatin (392 hv) tehon ja 600 newtonmetrin väännön. 0–100 km/h luonnistuu jo 5,1 sekunnissa ja huippunopeus on 200 km/h, toimintamatkan jäädessä 400 kilometriin.Nissan on pyrkinyt toteuttamaan Ariyassa 50/50-painonjakauman. Auton vetomassa on suurimmillaan 1 500 kilogrammaa.Ei pelkästään sähköäNissanilla Ariyassa on kyse myös uusimman aallon Nissan Intelligent Mobility -toiminnoista. Pro Pilot -ajoavustin on saanut uusia ominaisuuksia, varsinkin Japanissa, joten moottoritieajojen pitäisi sujua entistä vaivattomammin. Tarjolla on myös E-pedal -ajotila yhdellä polkimella tapahtuvaa liikkumista varten. Nelivetomallissa Ariya hyödyntää molempia sähkömoottoreita enerigan talteenotossa, jotta auto ei nyökkäisi hidastettaessa.Ariyan tietoviihdejärjestelmä perustuu 12,3-tuumaisiin näyttöihin, joista toinen löytyy mittariston paikalta. Käytössä on myös segmenttinsä suurimpiin kuuluva värillinen tuulilasin heijastusnäyttö. Nissanin uusi puheohjaustoiminto vastaa tervehdykseen "Hei Nissan" ja se pyrkii tunnistamaan luonnollista kieltä ilman tiettyjen komentojen opettelua. Tarjolla on myös tuki NissanConnect-älypuhelinsovellukselle, jotta auton latauksen voi tarkistaa etänä.Ariya on samalla Nissanin ensimmäinen malli, joka on varustettu ohjelmiston etäpäivitysmahdollisuudella (OTA). Toiminnon avulla Nissan voi päivittää esimerkiksi tietoviihdejärjestelmän, ajonhallinnan tai voimalinjan asetuksia ilman, että autoa täytyy viedä huoltopisteeseen.– Nissan ARIYA on todella kaunis ja merkittävä auto. Sen avulla pääset pidemmälle, helpommin sekä mukavammin. ARIYA on vaikuttava ja se edustaa erinomaisesti Nissanin tavoitetta parantaa asiakkaidemme elämää, kommentoi Nissanin operatiivinen johtaja Ashwani Gupta.Nissan Ariyan saatavuudesta ja hinnoittelusta kerrotaan lisää lähikuukausina, mutta esimerkiksi Iso-Britanniaan autoja odotetaan alkuvuodesta 2021.Lähde ja kuvat: Nissan Lue myös: Aika Leafin jälkeen: Nissan Ariya esittäytyy kilpailijana VW ID.4:lle Renault-Nissan-Mitsubishi: "Paluuta ei ole, sillä siihen ei ole varaa" Kohti valoa: Renault, Nissan ja Mitsubishi panostavat vastuun jakamiseen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.2.2025 Uutinen Yksi maailman tunnetuimmista ja plagioiduimmasta tavaramerkeistä syntyi 100 vuotta sitten 19.2.2025 Ajoneuvot Škoda Elroq on rantautumassa Suomeen, selkeänä tähtäimenään ensirekisteröintitilaston kärkikymmenikkö 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 19.2.2025 Koeajo Koeajo: Fiat Grande Panda – neljä metriä makeaa elämää 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää”