3.3.2023 Ajoneuvot Nissan lisää sähköä mallistoon – jopa 98% osuus Euroopassa 2026 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissan hienosäätää omia ennusteitaan lähivuosien sähköistämisen osalta, eli tehdas on päättänyt lisätä sähköä mallistoon. Vielä loppuvuodesta 2021 Nissan arvioi, että sen myynnistä 75% muodostuisi sähköistetyistä voimalinjoista vuonna 2026. Sähköistetyllä tarkoitetaan tässä yhteydessä hybridiä tai täyssähköä.Nyt yokohamalaisyhtiö on korjannut ennustettaan ja uusien näkemysten mukaan merkki on 98% vauhdissa sähköistyksessä Euroopassa 2026.Ennustuksen takana on yli 13 miljardin euron panostus automalliston sähköistämiseen. Samalla Nissan haluaa myös saavuttaa Volkswagen-ryhmän myyntiosuutta Euroopan osalta ja Teslan osuutta Yhdysvalloissa. Kotimarkkinoillaankin Nissan arvioi, että sähköistettyjen osuus on 58% vuonna 2026, merkiten hienoista kasvua aiempaan.Mielenkiintoisesti Kiinan osalta Nissan on alentanut ennustettaan 40 prosentista 35 prosenttiin. Paikallisten autotehtaiden panostus täyssähköön merkitsee, että Nissan tuo markkinoille täyssähköisen katumaasturin 2024.– Tämä on uusi tapa jolla Nissan toimii Kiinassa, Kiinaa ajatellen, linjasi operatiivinen johtaja Ashwani Gupta.Oman malliston myyntiosuuksien kannalta ennusteiden tekeminen on melko helppoa, sillä kyse on pitkälti autovalmistajan päätöksistä tarjottavien voimalinjojen suhteen. Ennusteiden rukkaaminen ylöspäin merkitsee, että Nissan on päättänyt lisätä sähköistettyjen mallien osuutta mallistossaan pelkkiin polttomoottoreihin verrattuna.Guptan mukaan Nissan esitteleekin 2030 mennessä 27 sähköistettyä mallia, joista 19 on täyssähköisiä. Täyssähköisten maailmanlaajuisen myyntiosuuden arvioidaan olevan noin 40 prosenttia 2030.Lähde: Automotive News Kuva: NissanMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: ”Mummo Ankan” Detroit Electric 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä 22.5.2025 Sähköautot Maistiainen: Renault 4 – sympaattinen Tipparellu tarjoaa tilavampaa retroilua 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen ”kunnon nimet” 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 20.5.2025 Uutinen Rouheampi ja kyvykkäämpi – Fiat Grande Panda 4×4 -konsepti antaa viitteitä tulevasta 19.5.2025 Yleinen ”Tähän investointi Euroopassa on vaikeaa” – VW-pomo epäileväisenä sarjahybrideistä 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen "kunnon nimet" 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää