1.6.2021 Ajoneuvot Nissan pohtii sähköautoakkujen gigatehdasta Britanniaan – jos kannustimista sovitaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissan suunnittelee Sunderlandin autotehtaan tueksi suurta akkutehdasta yhtiön panostaessa Britannian toimintoihin. Neuvotteluissa kaivataan kuitenkin porkkanoita hallituksen suunnalta. Nissanin Euroopan toiminnot ovat perustuneet usean vuosikymmenen ajan voimakkaasti yhtiön autotehtaaseen Iso-Britannian Sunderlandissa, jossa on valmistettu vuosien varrella muun muassa Qashqaita, Jukea, Almeraa, Bluebirdia, Micraa ja Leafia. Brexit on kuitenkin keikuttanut japanilaismerkin suunnitelmia, aluksi uhkakuvina ja sittemmin toteutuneena sopimuksena. Nyt Nissan on keskustellut Britannian hallituksen kanssa suuresta akkutehtaasta, joka tukisi Sunderlandin autotehtaan toimintaa. Nissanille tämä akkujen gigatehdas merkitsisi suurinta sähköautotuotannon keskittymää Japanin ulkopuolella. Keskustelut alkoivat Brexit-sopimuksen jälkeen ja tehdassopimus saatetaan julkistaa jo tulevana kesänä ennen COP26-ilmastohuippukokousta. Nissan haluaa kuitenkin kymmenien miljoonien puntien suuruiset tuet tehtaalleen, mukaan lukien keinon alentaa akkutehtaan energiakustannuksia. Britannian autotehtaiden kannalta investointien varmistaminen on kriittistä ja sähköistymisen edetessä kilpailu akkutehtaiden sijoittamisesta on kovaa. Britannia kärsi jo aiemmin kolauksen kun Tesla valitsi Euroopan tehtaansa sijoituspaikaksi Saksan. Teslan toimitusjohtaja Elon Musk kuitenkin vihjasi hiljattain, että merkki saattaisi olla kiinnostunut myös Britanniasta, mutta aktiivisia keskusteluja ei ole käynnissä. Sisäpiirilähteiden mukaan Nissanin gigatehtaan lisäksi käynnissä on myös muita akkutehdassuunnitelmia. Nissan juhlisti maaliskuussa hetkeä, jolloin sähköauto Leafin valmistusmäärä ohitti 1986 avatun tehtaan Bluebirdin valmistusmäärän. Alkuperäisistä työntekijöistä Leafin tuotantolinjalta löytyy vielä 19. Nissanin Sunderlandin tehtasalueelle tuleva akkutehdas kuuluisi kiinalaiselle akkuvalmistaja Envision AESC:lle ja se mahdollistaisi 200 000 sähköauton akkujen valmistamisen vuosittain. Alussa vuotuinen valmistuskapasiteetti olisi kuusi gigawattituntia akkukapasiteettia vuodessa tehtaan auetessa 2024 ja voisi nousta 18-20 gWh vuositasolle seuraavina vuosina. Samalla se loisi tuhansia työpaikkoja. Envision operoi jo Sunderlandin tehtaan lähellä olevaa 1,9 gigawattitunnin akkutehdasta, joka valmistaa akkuja Sunderlandissa valmistettavaan Nissan Leafiin. Akkutehdas oli aiemmin Nissanin ja Envisionin yhteisyritys, mutta Nissan myi osuutensa 2019. Nissanin suunnitelmissa 1986 avatusta Sunderlandin tehtaasta tulisi sen johtava sähköautotehdas Japanin Tochigin jälkeen. Seuraavan polven Nissan Leaf valmistetaan näillä näkymin sekä Japanissa että Britanniassa. Brexitistä huolimatta Nissan on tykästynyt Sunderlandin tehtaaseen. Operatiivinen johtaja Ashwani Gupta kommentoi aiemmin, että kyseessä on Nissanin kilpailukyvyn kannalta yksi maailman parhaista tehtaista. Gupta jatkoi, että Nissanin tavoitteena on saada akkutuotannon hinta alle 100 dollarin per kilowattitunti. Lähde: Financial Times Kuvat: Nissan Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan