18.7.2018 Liikenne Onnettomuustietoinstituutti: kevytautoista olisi sekä hyötyä että haittaa liikenneturvallisuudelle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Parempi törmäysturvallisuus mopoautoon verrattuna olisi etu, mutta ajoneuvon suurempi massa voisi aiheuttaa ylimääräistä vaaraa kevyttä liikennettä ajatellen. Liikenne- ja viestintäministeriö lähetti kesäkuussa asiantuntijatahojen lausuntokierrokselle esityksen niin kutsutuista nuorten kevytautoista, jotka perustuisivat henkilöautoihin ja joiden nopeus olisi teknisesti rajoitettu enintään 45 kilometriin tunnissa. Esitystä perustellaan erityisesti sillä, että yleisesti käytössä oleviin mopoautoihin verrattuna uudet kevytautot olisivat tuntuvasti turvallisempia mahdollisessa kolaritilanteessa. Lakimuutosten ehdotetaan tulevan voimaan marraskuussa 2019. Liikennevakuutuskeskuksen yhteydessä toimivan Onnettomuustietoinstituutin (OTI) lausunto paljastaa, että vaikka henkilöauton korirakenne on mopoautoa suojaavampi, kevytautojen kokonaisturvallisuusvaikutusta on kaikkiaan vaikea arvioida. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mopoauto ei niin turvaton OTI painottaa lausunnossaan lähtökohtaisesti, ettei mopoautoilu liikennevahinkotilaston ja tutkijalautakuntien tutkimien onnettomuuksien valossa ole niin vaarallista kuin usein saatetaan ajatella. Vuosina 2012–2016 liikennevakuutuksesta korvattiin kaikkiaan 5 317 mopoautovahinkoa. Suurimmassa osassa (81 %) tapauksista kyseessä oli muu kuin henkilövahinko. Mopoautovahingoissa vammautuneista lähes kaikkien (99 %) vammat olivat lieviä. Tutkijalautakuntien arvioiden mukaan vahvempi rakenne olisi pelastanut kuolemalta mahdollisesti kahdessa kuolemaan johtaneessa mopoauto-onnettomuudessa kaikkiaan seitsemästä sattuneesta vuosina 2004–2016. Toisaalta kahdessa yhteenajossa törmäysvoimat olivat ajoneuvojen nopeuserojen vuoksi niin suuria, ettei edes henkilöauton korirakenne olisi tarjonnut riittävää suojaa. Lisäksi lautakuntien arvioiden mukaan kahdessa kuolemaan johtaneessa mopoauto-onnettomuudessa turvavyön käyttö olisi mahdollisesti tai todennäköisesti pelastanut kuolemalta sekä lieventänyt yhden mopoautolla liikkuneen vammoja. Paino lisää vaaroja Kevytauton vankempi korirakenne ja paremmat turvalaitteet eivät myöskään poista kuljettajien tekemiä havainto- ja ennakointivirheitä, vaikka uusilla aktiivisilla turvallisuusvarusteilla niitä voidaankin kompensoida. OTI selvittää lausunnossaan, että mopoilla ja mopoautoilla ajetaan usein alueilla, joilla liikkuu runsaasti muita suojaamattomia tienkäyttäjiä – esimerkiksi koulujen lähiympäristössä. Huomattavasti painavammalla kevytautolla törmäys esimerkiksi kevyen liikenteen edustajaan voisikin olla huomattavasti tuhoisampi kuin mopoautolla. OTI:n mukaan olisikin hyvä vaatia kevytautoihin myös erilaisia törmäyksenestojärjestelmiä, jotka olisi mahdollisesti varustettu jalankulkijan ja pyöräilijän tunnistamistoiminnoilla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 60 km/h tuo huolta Myös nopeus on Onnettomuustietoinstituutin huolena. Jos kevytautojen suurinta sallittua nopeutta nostettaisiin nyt kaavaillusta 45 kilometristä tunnissa kuuteenkymppiin, se voisi ”rohkaista” ylinopeudella ajoa taajamassa. OTI muistuttaa, että törmäysten vakavuus riippuu käytetyistä nopeuksista – etenkin muiden tienkäyttäjien kannalta, kun rajoitetut henkilöautot olisivat merkittävästi mopoautoja painavampia. Kovemmasta vauhdista myös pysähtymismatka olisi pidempi, mikä korostuu talvikelillä. Toisaalta tutkijalautakuntien vuosina 2004–2016 tutkimissa onnettomuuksissa mopoautojen muita ajoneuvoja pienempi rakenteellinen nopeus ja ajoradalla liikkuminen eivät ole näyttäytyneet ongelmana. Sitä paitsi 60 km/h maksiminopeus saattaisi kannustaa nuorta ajamaan kevytautolla mopoautoa useammin maantiellä, mikä sekin lisää vakavien onnettomuuksien todennäköisyyttä. Lisämatkustajatkin riskinä Eräs mielenkiintoinen huomio OTI:n lausunnossa koskee matkustajien määrää. Koska kevytautossa saisi kuljettaa useampaa henkilöä kuin kaksipaikkaisessa mopoautossa, se saattaisi haitata kuljettajan ajosuoritusta entisestään ja lisätä näyttämisen halua kavereille. Tämä ylimääräisten matkustajien ilmiö on jo näkynyt tutkijalautakuntien tutkimissa mopoauto-onnettomuuksissa. OTI mainitsee lausunnossaan myös sen, että mahdollisissa onnettomuustilanteissa useampi henkilö autossa on vaarassa vammautua. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin