30.9.2016 Ajoneuvot Opel Ampera-e: ihan tavallinen sähköauto – hyvä niin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaipaatko aivan tavallista autoa, joka kulkee sähköllä? Opelilla on sinulle asiaa. Pariisin autonäyttelyn suuriin trendeihin kuuluivat jälleen kerran sähköautot, mutta toiset valmistajat elävät konseptien sijaan jo tässä vuodessa. Positiivisiin yllättäjiin kuuluu General Motors, jonka Chevrolet Bolt -täyssähköauto lausutaan euroopaksi Opel Ampera-e. Samalla B/C-segmenttien sähköihme on saanut eurooppalaisiin paremmin vetoavat linjat. Opel lupailee Ampera-e:lle melkoisia suoritusarvoja. Yhdellä latauksella pääsee yli 500 kilometriä NEDC-mittaussyklin mukaan, minkä Opel toitottaa olevan 200 kilometriä enemmän kuin yhdelläkään toisella vastaavalla sähköautolla. Eroa havainnollistaakseen valmistaja esitteli messuosastollaan leikkimielistä kilpailua, jossa pienet sähköautot ajavat Lontoosta Pariisiin. Vain Opel Ampera-e selviäisi valmistajan mukaan 460 kilometrin matkan simahtamatta. Pitkän toimintamatkan lisäksi myös kulkupuolen pitäisi olla kunnossa. Erikoisen 0-50 km/t -kiihdytyksen pitäisi sujua 3,2 sekunnissa ja 80–120 km/t ohituskiihdytyksenkin pitäisi onnistua 4,5 sekunnissa. Sähkömoottorin suorituskyky vastaa noin 204 hevosvoiman (150 kW) tehoa ja siitä saadaan 360 newtonmetriä maksimivääntöä. Viidelle hengelle suunniteltujen tilojen autossa on lisäksi 381 litran kokoinen tavaratila, sillä akusto on trendien mukaisesti sijoitettu ajoneuvon pohjaan. Sisällä tunnelma on yllättävän normaali: vaikka tietty pikkuautomaisuus tuntuu tiettyjen verhoilumateriaalien halpuudessa niin tarkoituskaan ei ole olla erityisen premium. Varmasti monia ilahduttavasti tieteiselokuvien ja futuristien povaamat villit ratkaisut loistavat poissaolollaan, joten Opel Ampera-e on aivan tavallinen auto, joka kulkee sähköllä. Aika näyttää onko General Motorsin ratkaisu suurten kansanjoukkojen sähköautotarpeeseen oikea, mutta suunnittelussa on kiistämätöntä logiikkaa. Sisällä tavallisuutta rikkoo ehkä eniten kojelaudan suuri kosketusnäyttö, mutta ne ovat oivia apuvälineitä muun muassa sähköautojen lataustoimintojen hallintaan. Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan