1.2.2023 Ajoneuvot Pääjohtaja suitsuttaa ralliohjelmaa – ”Moottoriurheilun tärkeys ulottuu kauas Skodan historiassa” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tshekkimerkki Skodan ohjaksissa viime kesästä lähtien työskennellyt Klaus Zellmer näkee moottoriurheilun kiinteänä osana merkin toimintoja jatkossakin. Tunteet vilahtelevat eloisan saksalaisen puheessa, kun hän luonnehtii jo vuosia varsin aktiivista osaa Skodan mielikuvamarkkinoinnissa näytellyttä ralliprojektia. Vihreään toppatakkiin sonnustautunut Klaus Zellmer seisoo merkin kovimman luomuksen edessä ja hymyilee. Syytä hymyyn on, sillä auto on jälleen pitkän työrupeaman tulos, jota kelpaa ylpeydellä tutkia monesta eri näkökulmasta. Emil Lindholm tiimin suomalaisena testikuljettajana laskee ajaneensa uutukaisella jopa 8000 kilometriä. Lindholm oli yksi neljästä testikuljettajasta, ja sai paljon vastuuta projektissa. Susi lampaan vaatteissa - sitä uusi Fabia RS Rally2 varsin todennäköisesti on. Skoda on Fabia-mallin kahdeksanvuotisella taipaleella osannut tehdä luokkaan täysin ylivoimaisen ralliaseen, pedon, eikä ole syytä epäillä, että tällä kertaa olisi toisin. Heti Monte Carlo -rallissa auto osoitti potentiaalinsa. Nopeus riittää varmuudella WRC2-luokan voittoihin, kuten edeltävillä Fabia R5 ja Fabia R5 Evo -malleilla. - Moottoriurheilun tärkeys ulottuu kauas Skodan historiassa - onhan Skoda jo 128-vuotias ja täten autoteollisuuden vanhimpia toimijoita. Näin haluamme myös jatkaa, vakuuttaa Zellmer Moottorin erikoishaastattelussa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Voittava resepti Yksi merkittävimmistä asioista Skodan kohdalla on työn tinkimättömyys ja kyky oppia virheistä. Skodan kohdalla kyse ei ole korulauseista, joita on hyvä tiputella sopivassa välissä. Vuosituhannen vaihteessa Fabia oli jo tuttu auto rallipoluilla. Tuolloin Skoda yritti vimmatusti pärjätä WRC-autollaan kokeneempia kilpakumppaneitaan vastaan. Kuljettajiksi palkattiin rallin maailmanmestareita, kuten Didier Auriol ja Colin McRae, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Tehdastiimin osalta toiminta oli loppunut jo vuonna 2005, joskin Fabia-mallia nähtiin rallipoluilla vielä tämänkin jälkeen, mutta yksityistiimien käsissä. Ahtamaton S2000-malli Fabiasta oli jo sinnepäin, mutta vasta Fabia R5 keväällä 2015 sinkautti Skodan siihen asemaan, jossa merkki on ollut kohta jo vuosikymmenen ajan. Sittemmin Fabiaa on rakennettu 477 kappaletta asiakaskäyttöön, ja tilauskirja pullistelee jälleen uuden RS Rally2 -mallin osalta. Tiimi kykenee tuottamaan vain noin tusinan verran autoja kuukaudessa, joten odottavan aika käy helposti pitkäksi, kun ensimmäisiä yksilöitä odotetaan Ralli SM -sarjassa ajaville kuljettajille. Zellmer näkee rallin luovan oikeanlaista mielikuvaa Skodalle, eikä panostus ole siitä johtuen jatkossakaan pienenemään päin. Virallisena tehdastiiminä, omissa väreissään Skoda ei ole ollut mukana enää vuoden 2019 jälkeen, vaan on ulkoistanut käytännön vastuun turkkilais-saksalaiselle Toksport -tiimille. Lue myös: Toksportin tiimistä löytyy legendaarinen suomalaisvahvistus – Lasse Lampi! Viimeiseksi jääneellä Skoda Motorsportin virallisella kaudella 2019 WRC2 Pro -mestariksi ajoi Kalle Rovanperä. Tiimin riveissä tällä kaudella tulee rallin MM-sarjaa kiertämään muun muassa nuori Sami Pajari, jolta jäi kauden avannut Monte Carlo -ralli ajamatta ruokamyrkytyksen vuoksi. - Ralli on tunteellinen asia ja teknisesti haastava laji kaikille. Olemme olleet Fabia -mallilla jo pitkään ja menestyksekkäästi mukana voittaen monia titteleitä. Kun on hyvä tiimi, toimiva juttu ja asiakkaita, niin sillä konseptilla aiomme myös jatkaa. Olisi vaikea kuvitella Skodaa täysin ilman rallipanostusta. Niin syvällä merkin perimässä lajin vaikutus on. Ainakaan nykyisen toimitusjohtajan valtakaudella asiat eivät ole muuttumassa mihinkään. - Skoda on tunteilla johdettu brändi. Sikäli moottoriurheilu palvelee meitä hyvin, Zellmer huomauttaa. Teksti, kuvat ja video: Miika Wuorela Lue lisää Kaikki artikkelit 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 21.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 43: Royal Enfield ei ole roskaa – Himalayan 450 on loistava adventure 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?