22.11.2018 Ajoneuvot Päitsi ennen ja nyt – näin kisa on muuttunut Päijänneajo Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Uudella Päitsi Trophy -reitillä houkuttellaan uusia harrastajia kokemaan Päitsi parhaat palat. Kotimaisten moottoripyöräkilpailujen legenda ajetaan maaliskuussa jo 84. kerran. Historian ensimmäisten Päitsien, vuosien 1927 ja 1928 kilpailumateriaalia ja lisämääräyksiä selaillut Helsingin Moottorikerho ry kertoo, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä entisajan Päitsillä ja nykypäivän kilpailulla on. ”Kestävyys- ja luotettavuuskilpailu” -sanapari on valittu kuvaamaan legendaariseen asemaan nousseen moottoripyöräkilpailun ensimmäisiä vuosia. Pyörät ovat kehittyneet hurjasti liki sadan vuoden aikana, mutta järjestäjän mukaan kilpailun henki on pysynyt samana yli 90 vuotta. Kestävyyttä ja luotettavuutta vaaditaan kaluston lisäksi myös kuljettajilta edelleen. Päitsi on nykymuodossaankin ainutlaatuinen ja rankka kilpailu, jossa kilpailijat kahden päivän aikana ajavat 20-30 erikoiskoetta, joiden yhteenlaskettu pituus on yli 200 km. Siirtymineen kahden päivän aikana ajoa kertyy noin 800 km. Tuleva koitos ei enää ole kahden edeltävän vuoden tavoin MM-osakilpailu, mutta jatkuu järjestäjän mukaan sitäkin vahvemmin perinteikkäänä kaksipäiväisenä suurena seikkailuna. Päitsin tavaramerkkejä ovat erikoiskokeiden lisäksi, pitkät siirtymät, talviolosuhteet ja haastava pimeänajo. Aikoinaan Päitsin lähtö ja maali olivat näyttävästi Helsingin keskustassa. Vuosien saatossa on siirrytty muun muassa Vuosaareen, Malmille ja aina Vierumäelle asti. Tulevan kilpailun maaliin ajetaan Vantaalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Koko kisa ilman taukoa Reitin pituus on pysynyt vuosikymmenien aikana kutakuinkin samana, tosin alkuvuosina kilpailu ajettiin toukokuussa, kun nykyisin kilpaillaan jo maaliskuun puolivälin talviolosuhteissa Entisaikaan kilpailussa ei myöskään ollut erillisiä maastokokeita, ja vaikka pyörät ovat olleet vaatimattomampia, ajonopeudet pienempiä ja reitin olosuhteet helpommat, niin liki 700 kilometrin mittainen kilpailu ajettiin tuolloin yhteen putkeen ilman yötaukoa. Vuoden 1927 lisämääräys paljastaa, että vuoden 2019 uudistuksena esitelty Päitsi Trophy -reitti ei sekään ole Päitsin historiassa mikään valtava uudistus, pikemminkin paluu juurille. Ensimmäisessä Päitsissä vuonna 1927 ajettiin nimittäin varsinaisen Päitsin ohella hieman typistetty reitti, joka silloin oli suunnattu junioreille. Nyt kevennetyllä koetuksella houkutellaan mukaan erityisesti uusia kuljettajia. https://youtube.com/watch?v=IMtukIMHP3I&feature=youtu.be Vuoden 2019 reitti ja aikataulut Osallistumiskynnys Päijänteen ympäriajolle on tulevan kilpailun osalta järjestäjien mukaan matalampi, kiitos osin uuden Päitsi Trophy -reitin. Muilta osin kilpailun reitti ja aikataulut vastaavat edellisvuosien kaavaa. Historian 84.Päitsi ajetaan kaksipäiväisenä kilpailuna viikonloppuna 16.-17.3.2019. Kisa starttaa lauantaiaamuna Vierumäeltä ja yötauko vietetään niin ikään Vierumäellä. Yleiskilpailun voittaja kruunataan tällä kertaa Lavangon moottorikeskuksella Vantaalla. Tulevassa Päitsissä ajetaan seuraavissa luokissa: SM-luokat A1, A2, A3, B1, B2 ja B3, kansalliset luokat C1, C2, C3, V40, V50, V60 sekä luokat K, D, Classic (1989 ja vanhemmat) ja Pariajo. A- ja B -luokille Päitsi on SM-osakilpailu, josta jaetaan kahdet erilliset SM-pisteet lauantain ja sunnuntain tulosten perusteella. V40 ja V50 -luokille Päitsi on CUP-kilpailu, josta vastaavasti jaetaan kahdet erilliset pisteet. Päijänne-kilpi annetaan yleiskilpailun voittajalle kahden päivän yhteistuloksen perusteella. A, B, C, V40, V50 ja V60 luokat ajavat lauantaina reitin Heinola-Asikkala-Evo-Padasjoki-Kuhmoinen-Jämsä-Luhanka-Joutsa-Hartola-Sysmä-Heinola ja sunnuntaina reitin Heinola-Nastola-Lahti-Hollola-Orimattila-Mäntsälä-Järvenpää-Tuusula-Kerava-Vantaa. Kokonaisuudessaan reitille kertyy pituutta noin 700 kilometriä. K, D, Classic ja Pariajo-luokat ajavat Päitsi Trophy -reitin, joka lauantaina kattaa välit Heinola-Asikkala-Evo-Asikkala-Sysmä-Heinola ja sunnuntaina Heinola-Nastola-Lahti-Hollola-Orimattila-Mäntsälä-Järvenpää-Tuusula-Kerava-Vantaa. Päitsi Trophy -reitin pituus on noin 550 kilometriä. Ensimmäiset kilpailijat starttaavat lauantaina klo 8.01 ja sunnuntaina klo 8.31. Lähde, video ja artikkelikuva: Helsingin Moottorikerho ry Avauskuva: Moottorin arkisto/Antti Hentinen Mukaan vuoden 2019 Päitsille Ilmoittautuminen on avattu niin Päitsille kuin Päitsi Trophylle, ja se päättyy lauantaina 2.3.2019 klo 20.00. Kaikki, jotka ilmoittautuvat tulevalle Päitsille 31.12.2018 mennessä, pääsevät mukaan ainutlaatuiselle Päitsi-valmistautumisleirille, joka järjestetään vuoden 2019 alkupuolella Vierumäellä. Järjestäjän mukaan luvassa on muun muassa huippuneuvoja alan ammattilaisilta ja tähdellisiä Päitsi-vinkkejä. Ilmoittautuminen tapahtuu Moottoriliiton verkkosivustolla. Ilmoittautumislinkki ohjeineen sekä kilpailun lisämääräys löytyvät myös Päijänteen ympäriajon virallisilta nettisivuilta. Kilpailijoita kehotetaan tutustumaan huolellisesti myös kilpailun lisämääräykseen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 2.11.2025 Ajoneuvot Vuoden Auto Euroopassa -finalistit julkistettiin – vain Kia EV4 on ei-eurooppalainen, mutta sitäkin valmistetaan Euroopassa 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa – niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 30.10.2025 Ajoneuvot Maserati MCPura ja Alfa Romeo Giulia QV liittyivät Italian karabinieereihin – tehtävä liittyy enemmän lääketieteeseen kuin liikennekurin valvomiseen 29.10.2025 Ajoneuvot Kia PV5 ajoi täydellä kuormalla, yhdellä latauksella 693,38 kilometriä – tulos riitti Guinnessin maailmanennätykseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 7.11.2025 Moottoripyörät Brabus 1400 R Signature Edition – äärimmäinen mörkönaku 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan