10.8.2024 Autoilun aikakone Päivän kuva: Mercedes-Benz T80 – kun Porschen suunnittelema tähtikeula halusi rikkoa nopeusennätyksen Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ennätykset on tehty rikottavaksi, ja se yksistään on motivoinut ihmisiä vuosien saatossa erilaisiin uro- ja hirmutekoihin. Ferdinand Porschen suunnittelema T80-proto kelpaa hyvin esimerkiksi. Kirjoitimme juuri autojen ilmanvastuksesta ja Ferdinand Porschen Audin edeltäjälle eli Auto Unionille suunnittelemasta nopeusennätysautosta Auto Union V16 Type C Streamliner. Ferdinand oli kuitenkin sen verran kekseliäs ja monia asioita puuhaileva mies, että hän teki nopeusennätysauton myös Mercedekselle. Se on puolestaan esillä Mercedeksen museossa Stuttgartissa.Kyseinen auto on T80. Sen suunnittelu aloitettiin vuonna 1937, ja yli kahdeksan metriä pitkä ”auto" valmistui juuri ennen toista maailmansotaa. Se painoi 2,7 tonnia. T80:ssa on kuusi pyörää, kolme akselia ja 44,5-litrainen V12-lentokonemoottori. Näillä avuin – ja erittäin futuristisen korin avulla – sillä oli siis tarkoitus rikkoa nopeusennätys. Luonnollisesti myös Hitler suunnitteli käyttävänsä autoa omassa propagandassaan.Tavoitteeksi T80:lle asennettiin 600 km/h nopeus. Ihan projektin loppuvaiheilla tavoite nostettiin vielä lukemaan 750 km/h. Moottorina T80:ssa oli iso V12-moottori. Tuo DB 603 oli jatkokehitelmä DB 601:stä, joka oli mm. Messerschmitt Bf 109:n voimanlähde. Moottori tuotti noin 3000 hevosvoimaa.Aerodynaamisesti muotoillun korin ilmanvastuskerroin oli erittäin alhainen 0,18. Ennätysajo oli suunniteltu ajettavaksi tammikuussa 1940, ja paikka olisi ollut Saksan uuden autobaanaverkoston väli Berliinistä Halleen/Leipzigiin. No sitä ajoa ei sitten koskaan ajettu. Toinen maailmansota syttyi syyskuussa 1939, ja T80 joutui varastoon.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.2.2021 Ajoneuvot Autoilun aikakone: muuttoauto Mercedes-Benz 190 E 2.6 – kun näätä sytytysjohtoja maisteli 3.2.2021 Ajoneuvot Autoilun aikakone: muuttoauto Mercedes-Benz 190 E 2.6 – verollinen hinta melkein 400 000 markkaa! 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 30.4.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-AMG GLE 53e SUV – hienostunut hirviö 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 13.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötestin tähti Mercedes-Benz 250 TD myydään huutokaupalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen "kunnon nimet" 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää