3.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnetko ison auton ympärille jäävät katveet? Teksti Teppo Vesalainen Kuva Teppo Vesalainen Katveita jää auton taakse, sivuille, eteen ja etuviistoon. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tämänkaltaisten muistutustarrojen soisi yleistyvän myös suomalaisten linja- ja kuorma-autojen perässä. Tällä kertaa ”Päivän kuvana” on linja-auton perään liimattu tarra, joka varoittaa auton ympärille jäävistä katvealueista. Muistutus on aiheellinen, sillä jos ison auton kuljettaja ei näe toista tienkäyttäjää, ei hänellä ole mahdollisuuksia tätä väistääkään. Olisikin tärkeää, että myös muut liikenteessä liikkuvat tiedostaisivat katveiden olemassaolon ja pyrkisivät mahdollisuuksien mukaan välttämään niiden alueella liikkumista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Autoliitolla havainnollisia videoita Autoliitto on pyrkinyt lisäämään muiden tienkäyttäjien tietoisuutta isojen autojen katvealueista muun muassa tekemällä pari asiaa käsittelevää videota. Videoista ensimmäinen on suunnattu autoilijoille ja pyöräilijöille ja toinen koululaisille – tosin tuossa koululaisille suunnatulla videolla esitetyt asiat tulisi myös jokaisen aikuisen tiedostaa. Varmista, näetkö ison auton kuljettajan Hyvä nyrkkisääntö on, että jos kykenet itse näkemään ison auton kuljettajan, on hänelläkin todennäköisesti mahdollisuus havaita sinut. Kannattaa siis pyrkiä sijoittumaan niin, että kuljettaja näkyy joko auton lasien läpi tai sen peilistä. Vaikka erilaiset kamerajärjestelmät yleistyvät koko ajan jo ihan henkilöautoissakin, on liikenteessä edelleen valitettavan paljon sellaisia kuorma- ja linja-autoja, joissa edes peruutuskameraa ei ole. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.8.2026 Päivän kuva Oliko sinun autokoulusi luokassa vastaava ”valotaulu”? 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 4.8.2026 Autoilu Tiedätkö, mitkä ovat Euroopan turvallisimpia maita autoilijoille? 3.8.2026 Autoilu Törkeät rattijuopumukset vähenivät, samoin päihteisiin liittyvät liikennevahingot – huolena sähköpotkulaudoilla päihtyneenä ajaminen 31.7.2026 Päivän kuva Nämä lienevät kaikkien aikojen vanhimpia EU-rekisterikilvissä Suomen teillä ajaneita autoja 30.7.2026 Päivän kuva Ilves on vain yhden kappaleen verran valmistettu suomalainen farmariauto – pystytkö pelkän muodon perusteella erottamaan, minkä tunnetun autonvalmistajan tekniikkaan se perustuu? 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 26.7.2026 Päivän kuva Oletko jo huomannut tämän ralliaiheisen puistomuuntajan? – Sen sijainti ei ole varsinaisesti yllätys Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 10.8.2026 Taksit Taksilakiin jäi useita valuvikoja – viranomainen kriittisenä 10.8.2026 Päivän kuva Oliko sinun autokoulusi luokassa vastaava ”valotaulu”? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 10.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetty erikoisuus: Varhainen ja supersiisti Lada Samara 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla