8.4.2022

Pelätty välivuosi peruttu – tässä 19 moottoripyöräuutuutta kaudelle 2022

2022 MP uutuudet

Tässä ovat kauden 2022 tärkeimmät moottoripyöräuutuudet.

Euro 5 -normien astuttua voimaan viime vuoden alussa moottoripyörävalmistajien oli pakko uudistaa mallistoaan rajusti kaudelle 2021. Sen pelättiin tekevän kaudesta 2022 eräänlaisen välivuoden, mutta näin ei ole käynyt. Valmistajat ovat esitelleet täysin uusia malleja, uudistettuja malleja sekä eri tavoin päivitettyjä versioita runsain mitoin kaudelle 2022.

Osa mallistoista uudistetaan Euro 5 -tasolle vasta kaudeksi 2022, sillä ”häntäluvan” turvin uusia Euro 4 -luokiteltuja pyöriä on ollut mahdollista myydä vielä pienehköjä määriä kaudella 2021. Selvästi uusi suuntaus on sekin, että enää kaikkia seuraavan kauden uutuuksia ei esitellä loka-marraskuussa Saksan ja Italian suurissa kansainvälisissä moottoripyöränäyttelyissä, vaan uutuuksia on putkahdellut julkisuuteen tasaista tahtia heti syyskuusta lähtien, kun eurooppalaistehtailla palattiin lomilta takaisin sorvin ääreen.

Eikä uutuuksien julkistus ole päättynyt vieläkään. Eurooppalaismerkeistä eniten uutuuksia ovat esitelleet italialainen Ducati ja perinteinen brittimerkki Triumph. Tuotantomääriltään selvästi suuremmat, Itävaltalainen KTM ja saksalainen BMW, sen sijaan ovat esitelleet pääasiassa päivitettyjä versioita nykymalleistaan.

Se on ilmiselvästi tyyntä myrskyn edellä, ja kaudelle 2023 näiltä kahdelta on varmasti luvassa useampia täydellisesti uudistuneita malleja. Japanilaismerkeistä hiljaisinta eloa viime vuosina viettänyt Suzuki esitteli ensi kaudeksi täysin uuden mallin sen lisäksi, että muuta mallistoa päivitettiin pienemmässä mittakaavassa. Nousevan auringon maan aktiivisin merkki on Yamaha, joka jatkaa vahvaa uusien mallien vyörytystään myös kaudeksi 2022. Esittelemme aluksi jokaiselta merkiltä sen tärkeimmän ja suurimman uutuuden, sen jälkeen hieman lyhyemmin muita uutuuksia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Husqvarna Norden 901

Husqvarna Norden 901Norden 901 on tähän asti yksisylinterisiä moottoreita käyttäneen Husqvarnan ensimmäinen kaksisylinterinen malli, ja samalla malliston lippulaiva. Tekniikka nojautuu konsernisisar KTM 890 Adventureen, mutta muutoksia on tehty runsaasti niin tekniikkaan, mittoihin kuin varustetasoonkin. Maastohenkisestä ulkonäöstä huolimatta Norden taittuu mukavasti myös matka-ajoon. Vakiona mm. kahteen suuntaan toimiva vaihdeavustin sekä vakionopeussäädin. 889 cm3, 77 kW (105 hv), 100 Nm, tankattuna 218 kg. Hinta 20 173 €.

Harley-Davidson Sportster S

Harley-Davidson Sportster S

65 vuotta sitten lanseerattu Sportster kokee mallihistoriansa suurimman uudistuksen. Teholukema lähes tuplaantuu ja samalla painoa pudotetaan 30 kilolla. Ilmajäähdytteinen V2-moottori vaihtuu nestejäähdytteiseen moottorityypin sentään pysyessä samana. Nykyaikaa edustavat mm. Muuttuva venttiiliajoitus sekä kuljettajan valittavat ajotilat. Uusi Sportster S on powercruiser-tyyppinen pyörä rennon mukavalla ajoasennolla. 1252 cm3, 90 kW (121 hv), 127 Nm, tankattuna 228 kg. Hinta 20 470 €.

Moto Guzzi V100 Mandello

Moto Guzzi V100 Mandello

Kaikkien aikojen teknisin Moto Guzzi, johon on istutettu täysin uusi, nestejäähdytteinen V2-moottori. Kolme tehokarttaa, neljä ajotilaa sekä säädettävät luistonesto ja moottorijarru. Lähes nakupyörältä näyttävässä Mandellossa on paitsi sähkösäätöinen tuulilasi, myös tankin sivuilta esiin kääntyvät ilmanohjaimet, jotka suojaavat kuljettajaa ajoviimalta. Yksipuoleinen takahaarukka ja kardaaniveto antavat peräosalle pelkistetyn ilmeen. 1042 cm3, 85 kW (115 hv), 105 Nm. Tarkemmat tekniset tiedot, hinta ja saatavuus ilmoitetaan myöhemmin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Triumph Tiger 1200

Triumph Tiger 1200

Iso Tiikeri saa kevyemmän rungon sekä uuden kardaanivedon. Suurin uutuus on kuitenkin rivikolmosmoottori, jossa nyt käytetään T-plane-kampiakselia ja erikoista 1-3-2-sytytysjärjestystä. Näiden avulla sytytysväli on epätasainen, millä saadaan moottoriin tasaisempi vääntö sekä enemmän pitoa takarenkaalle. Kaksi matkakäyttöön tarkoitettua alumiinivanteista mallia ja kaksi maastokelpoisempaa pinnavanteista mallia. Explorer-versioissa 30-litrainen tankki, muissa 20-litrainen. 1160 cm3, 110 kW (150 hv), 130 Nm, tankattuna 240–261 kg. Hintahaarukka 26 500–29 700 €.

Honda NT1100

Honda NT110

Runko ja moottori on lainattu seikkailupyörä Africa Twinistä, mutta halkaisijaltaan pienemmät pyörät, lyhyemmät joustomatkat ja erilaiset katteet tekevät NT1100:sta puhtaasti matkamoottoripyörän. Tuulilasissa on manuaalinen korkeussäätö ja kahvanlämmittimet sekä vakionopeussäädin kuuluvat vakiovarustukseen. Kuljettajan valittavat tehoasetukset sekä säädettävät luiston- ja keulimisenesto sekä moottorijarru. Sivulaukut hankittava lisävarusteena. 1084 cm3, 75 kW (102 hv), 104 Nm, tankattuna 238 kg. Hinta 18 995 €.

Ducati DesertX

Ducati DesertX

Ducati-malliston selvästi maastokelpoisin pyörä. Maastokäyttöön tarkoitetut renkaat, suuiri maavara ja yli 200 millin joustomatkat yhdistettynä 202 kilon kuivapainoon on yhdistelmä, jota bolognalaisvalmistajalla ei ole ennen ollut tarjolla. Moottorina uudesta Monsterista ja Multistrada V2:sta tuttu voimanlähde. Retro-enduron ulkonäöstä huolimatta tekniikka on nykyaikaista ja DesertX soveltuu myös matka-ajoon. 937 cm3, 81 kW (110 hv), 92 Nm, kuivapaino 202 kg. Hinta 21 900 €.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Aprilia Tuareg 660

Aprilia Tuareg 660

Uusi runko mutta RS 660 ja Tuono 660 -malleista tuttu moottori, jota on kallistettu enemmän eteenpäin ja keskialueen vääntöä kasvatettu ja huipputehoa pienennetty. Tuaregin suunnittelussa on selvästikin kuljettu maasto-ominaisuudet edellä, sillä 21/18-tuumaisten renkaiden lisäksi siinä on 240 millimetrin joustomatkat. Elektronisten avustimien paketti on kattava ja 18 litran tankillisen luvataan riittävän 450 kilometrin matkalle. 659 cm3, 59 kW (80 hv), 70 Nm, tankattuna 204 kg. Hinta ja saatavuus ilmoitetaan myöhemmin.

Kawasaki Z 650 RS

Kawasaki Z 650 RS

Z 650 -nakumalliin perustuva uusi retro ei ole syntynyt pelkästään muoveja vaihtamalla, vaan uutuus on selvästi kookkaampi. Vanteet ja mittaristo on lainattu isommasta Z 900 RS:stä ja ajovaloksi vaihdettu paremmin tyyliin sopiva iso pyöreä malli. Muotoilultaan RS on ajaton ja se on suunniteltu vaivattomaan jokapäiväiseen ajoon. 649 cm3, 50 kW (68 hv), 64 Nm, tankattuna 187 kg. Hinta 10 995 €.

BMW K 1600

BMW K 1600 GT

Paluun tekevä kuusisylinterinen K 1600 -mallisto pitää sisällään neljä versiota, urheilullinen K 1600 GT, mukava matkailija K 1600 GTL, linjakas ja rento sivulaukuilla varustettu K 1600 B (bagger) sekä Grand America, joka on käytännössä Bagger lisättynä kolmannella laukulla. Moottoripäivityksen yhteydessä teho pysyi ennallaan, mutta vääntö kasvoi viidellä newtonmetrillä. 1649 cm3, 118 kW (160 hv), 180 Nm, tankattuna 343–370 kg. Hintahaarukka 35 500–42 590 €.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suzuki GSX-S1000 GT

Suzuki GSX S1000 GT

Tekniikaltaan GT nojautuu nakumalli GSX-S1000:een. Siinä on kolme ajotilaa, luistonesto, vakionopeussäädin ja kahteen suuntaan toimiva vaihdeavustin. Eroina ajoasento, katteet sekä matkakäyttöön suunniteltu varustelu. Uusi TFT-mittaristo on Suzukin ensimmäinen, jossa on älypuhelinliitäntä. Urheilullinen sportstourer vauhdikkaalle matkaajalle. 999 cm3, 112 kW (152 hv), 106 Nm, tankattuna 226 kg. Hinta 20 290 €.

KTM 1290 Super Duke GT

KTM 1290 Super Duke GT

Euro 5 -päivitys ei muuta moottorin teho- ja vääntölukemia. Moottorin lisäksi uudistuksina on mm. Super Duke R:stä tutut kevyemmät vanteet ja uudenmalliset ohjaustangon katkaisimet sekä Super Adventuresta lainattu mittaristo. Semiaktiivinen jousitus viimeistelee ajonautinnon. 1301 cm3, 129 kW (175 hv), 141 Nm, tankattuna 225 kg. Hinta ilmoitetaan myöhemmin.

Yamaha MT-10 / MT-10 SP

Yamaha MT 10 SP

Perustekniikka on lainattu R1-sporttimallista. Teho on edeltävästä sukupolvesta kasvanut kuudella hevosvoimalla, ajoavustimia kehitetty ja ulkonäköä tietysti päivitetty. Kasvaneesta tehosta huolimatta tavoitteena on ollut mahdollisimman täyteläinen vääntö 4000 ja 8000 kierroksen välillä. SP-versio eroaa Öhlinsin semiaktiivisella jousituksella ja aggressiivisemmalla värityksellä. 998 cm3, 122 kW (166 hv), 112 Nm, tankattuna 212 kg. Hinnat ilmoitetaan myöhemmin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Honda CBR 1000 RR-R Fireblade SP

Honda CBR 1000 RR-R Fireblade SP

Firebladen moottori saa lisää voimaa keskialueelle. Muutoksia on tehty mm. Imukanaviin, imusuppiloihin, nostettu puristussuhdetta ja muokattu pakoputkistoa. Samalla välityksiä on lyhennetty sopimaan paremmin katuajoon. Myös Tricolor-värityksinen 30th Anniversary -versio Firebladen 30-vuotisjuhlien kunniaksi. 1000 cm3, 160 kW (217 hv), 112 Nm, tankattuna 201 kg. Hinta 37 790 €.

Ducati Streetfighter V2

Ducati Streetfighter V4 SP
Ducati Streetfighter V4

208-hevosvoimaisen Streetfighter V4:n kanssa saman ulkonäön jakava Streetfighter V2 tarjoaa selvästi edullisemman vaihtoehdon powernakujen ystävälle. Moottori on lainattu Panigale V2:sta ja ajoavustinpaketti on kattava. Helposti käsiteltävää suorituskykyä.  955 cm3, 112,5 kW (153 hv), 101,4 Nm, tankattuna 200 kg. Hinta 23 600 €.

Kawasaki Ninja H2 SX

Kawasaki Ninja H2 SX

Erona edeltäjään uudet päästömääräykset alittava moottori, isompi ja monipuolisempi mittaristo, tutkatekniikan mukana adaptiivinen vakionopeussäädin, törmäysvaroitin ja kuolleenkulmanvaroitin. Vakiona myös vaihdeavustin, rengaspainevalvonta ja avaimeton käyttö. SE-versiossa lisäksi semiaktiivinen jousitus ja tehokkaammat jarrut. 999 cm3, 147 kW (200 hv), 137 Nm, tankattuna 266 kg. Hinta 37 500 € (SE)

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suzuki Katana

Suzuki Katana

Uudistetun mallin tunnistaa uusista värityksistä. Euro 5 -päivityksen yhteydessä teho nousee kaksi hevosvoimaa ja keskikierroksilla on enemmän voimaa. Vakiona kolme ajotilaa, luistonesto ja kaksitoiminen vaihdeavustin. 999 cm3, 112 kW (152 hv), 106 Nm, tankattuna 215 kg. Hinta ilmoitetaan myöhemmin.

Triumph Speed Triple RR

Triumph Speed Triple RR

Nakumalli Speed Triplen perään lisätty ”RR” tarkoittaa café racer -tyylistä katetta ja nojaavampaa ajoasentoa. Tupla-ajovalo on vaihtunut yhteen pyöreään ja jousitukseksi on vaihdettu Öhlinsin semiaktiivinen järjestelmä. Puhdas superbike retropyörän vaatteissa. 1160 cm3, 132 kW (180 hv) 125 Nm, tankattuna 199 kg. Hinta 26 600 €

Yamaha XSR 900

Yamaha XSR 900

Retromalli XSR uudistuu saaden uusimman sukupolven MT-09:n rungon ja tekniikan. Kolmisylinterinen rivimoottori on saanut lisää iskutilavuutta ja tehoa. Kuljettaja istuu aitoon retrotyyliin melko takana. Värityksenä ratamoottoripyöräilyn 1980-luvun Gauloises -MM-tiimistä tuttu sininen. 889 cm3, 87,5 kW (119 hv), 93 Nm, 193 kg. Hinta 14 339 €.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

BMW R 1800 Transcontinental & Bagger

BMW R 1800 Transcontinental

1800-kuutioisen ilmajäähdytteisen boxerin ympärille rakennetun R18:n saa jatkossa myös sivulaukuilla varustettuna Baggerina ja kolmen laukun Transcontinental-luksusmatkapyöränä. Molemmissa on ohjaustangon mukana kääntyvä iso etukate, 10,25-tuumainen TFT-värinäyttö ja Marshallin audiojärjestelmä. 1802 cm3, 67 kW (91 HV), 158 Nm, 398 kg / 427 kg. Hinnat 35 000 € / 37 000 €.

Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Valmistajat

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat