20.3.2020 Liikenne Polttoaineiden hinnat kovassa laskussa – yksi asema ylitse muiden, kaikki polttoaineet muita edullisemmin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Raakaöljyn hinnan aleneminen alkaa näkyä Suomessakin polttoainepumpuilla. Polttoaineiden hinnat vaihtelevat kuitenkin huomattavan paljon asemakohtaisesti, joten missä tahansa tankille ei kannata pysähtyä. Yleisimpien autoissa käytettävien kulutuspolttoaineiden hinnat ovat tippuneet maaliskuussa roimasti raakaöljyn hinnan romahtamisen vuoksi. Asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat. Autoilijoiden ilmoittamiin tietoihin perustuvan Polttoaine.netin tietokannan mukaan 95E10-bensiinin keskihinta Suomessa on iltapäivällä 20.3. ollut 1,402 euroa litralta, 98E:n 1,486 e/l ja dieselin 1,271 e/l. Vielä helmikuussa polttoaineiden keskihinnat litraa kohden ovat olleet Tilastokeskuksen mukaan 1,51 e (95E10), 1,59 e (98E) ja 1,39 e (diesel). Tammikuussa hinnat ovat olleet tätäkin korkeammalla. Polttoaine.netin tietokannan mukaan yksi huoltoasema on kuitenkin tarjonnut 20.3. kaikkia näitä kolmea polttoainetta edullisemmin kuin mikään muu asema Suomessa, kyseessä on Tuurin kyläkaupan bensa-asemalla Alavudella: 95E10 on kustantanut 1,279 e/l, 98E 1,349 e/l ja diesel 1,14 e/l. Polttoaineiden hintoja kannattaa pitää silmällä tankatessa, erot voivat nimittäin olla yllättävänkin suuret. Polttoaine.netin mukaan 19.3. litra 95E10:ä on kustantanut Raision SEO -huoltoasemalla 1,681 euroa. Hintavinta 98E on ollut Jokioisten SEOlla (1,679 e/l) ja diesel puolestaan Sotkamon ABC:llä (1,424 e/l). Päivitys 20.3. klo 15.16: Kuopion ST1 alitti Tuurin kyläkaupan bensa-aseman 98E:n hinnan sentin kymmennyksellä (1,348 e/l). Lähde: Polttoaine.net, Tilastokeskus Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Mikä käyttövoima sopisi parhaiten sinulle – uusi laskuri arvioi päästöt ja kustannukset Syksy näyttää, korotetaanko polttoaineveroja Tutkimus: Vuotuinen dieselvero pois, polttoaine kalliimmaksi Autoliitto: kaikki käyttövoimat päästörajatalkoisiin Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin