16.6.2021 Ajoneuvot Puolijohdepula pahenee autoteollisuudessa – Daimler ja Volkswagen leikkaavat työtunteja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Useita teollisuudenaloja vaivaava puolijohdepula vaikuttaa vielä eri autovalmistajien tuotantoon, vaikka tarkkojen vaikutusten arviointi ei olekaan vielä mahdollista. Maailmanlaajuinen puolijohdepula jatkuu ja osin pahenee. Mercedes-Benzin emoyhtiö Daimler on kertonut, että se vähentää tällä viikolla työtunteja Bremenin ja Rastattin tehtaillaan. Edustajan mukaan puolijohteiden herkkä ja arvaamaton tilanne tekee mahdottomaksi ennustaa puolijohdepulan vaikutuksen tuotantomääriin pidemmällä tähtäimellä. Volkswagen puolestaan vähentää työtunteja Wolfsburgin tehtaallaan ensi viikolla. Volkswagen-ryhmän toimitusjohtajan Herbert Diessin mukaan yhtiö on "kriisitilassa" puolijohdepulan takia. Hänen mukaansa tilanteen pahimmat vaikutukset näkyvät vuoden toisella neljänneksellä, joka päättyy kahden viikon päästä. Diess odottaa pulan helpottuvan syksyä kohti. Aiemmin eri autovalmistajat ovat kertoneet reagoineensa mikropiirien ja puolijohteiden toimitusvaikeuksiin eri tavoin. Esimerkiksi Peugeot vaihtoi väistyvän 308:n digimittaristoja perinteisiin viisarimalleihin, RAM toimitti avolavojaan vain yhdellä avaimella ja Ford kertoi puolijohdepriorisoinnin nostaneen täyssähköisen Mustang Mach-E:n ohi perinteisen Mustangin valmistusmäärien. Lähde: Automotive News Kuva: Mercedes-Benz Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Pula puolijohteista – valmistajat joutuvat riisumaan varusteita autoistaan ”Ei Mustang voi olla sähköcrossover” – Sähkö-Mustangin valmistusmäärä ohitti perinteisen Mikropiirien saatavuus huono – myös autonvalmistajat pulassa Peugeot hylkää digimittaristot yhdestä mallista – syynä pula-aika Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.7.2026 Viikon arkistopoiminto Vuoden 2001 Minun autoni -haastattelussa Aira Samulin: "Yleensä verenpaineeni mitataan kahdesti, sillä lääkärit eivät usko tulokseen" 22.7.2026 Liikenne Tiedostatko haasteet, joita liittyy ison ajoneuvon kuljettamiseen? 21.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 43: Royal Enfield ei ole roskaa – Himalayan 450 on loistava adventure 21.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Miltä tuntui istuutua ensimmäistä kertaa ikinä Alfa Romeon rattiin? 22.7.2026 Koeajo Suzukin ensimmäinen sähköauto jää hieman piippuun – eVitara on parhaimmillaankin ihan kiva 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?