28.1.2016 Liikenne Puskurissa roikkuminen riepoo ja vaarantaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Noin neljä autoilijaa kymmenestä myöntää roikkuneensa joskus liian lähellä. Liikenneturvan tuoreessa kyselytutkimuksessa kuusi kuljettajaa kymmenestä kokee, että takapuskurin läheisyydessä roikkuminen on lisääntynyt liikenteessä. Puskurin ihaileminen myös riepoo kuljettajia jopa enemmän kuin huono tiestö tai ylinopeutta ajavat.– Liian tuttavallinen läheisyys edellä kulkevan takapuskuriin tekee omasta ajosta tempoilevaa, epätaloudellista ja rasittavaa sekä itselle että edessä kulkevalle. Äkkijarrutusten tapaisten yllättävien tilanteiden edessä omaa ajoneuvoa on myös hyvin vaikea saada pysähtymään ajoissa ilman riittävää turvaväliä. Liian lyhyt välimatka voi johtaa peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin, toteaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.Noin neljäkymmentä prosenttia autoilevista myöntää ajaneensa liian lähellä edellä ajavaa, edes joskus. Vain hieman yli kuusi kymmenestä suomalaisesta pitää perässä roikkumista vakavana liikennerikkomuksena. Kyselyissä muun muassa ajaminen väsyneenä ja punaista päin polkupyörällä ajaminen koetaan lähellä roikkumista vakavammaksi rikkomukseksi.Puskurissa roikkuminen korostuu erityisesti liukkaalla. Talvikeleillä jarrutusmatkojen pidentymisen lisäksi ongelmaksi nousee pimeyden tai sadekelin vaikeuttama havainnointi.– Usein liian lyhyen välin syyksi manataan toinen autoilija, joka on kiilannut eteen ja syönyt turvavälin toiminnallaan. Jos ohittavan menopelin kuljettaja palaa kaistalle liian lähelle eteen, kannattaa ottaa jalka pois kaasupolkimelta ja omaa vauhtia höllentämällä palauttaa turvaväli ennalleen, Vuoristo neuvoo.Mikäli huomaa edellä ajavien kulkevan lähellä toisiaan, kannattaa itse jättäytyä kauemmaksi. Kuljettajalle jää tällöin paremmin aikaa reagoida, mahdollistaen tasaisemman ja taloudellisemman ajon.Osaatko ajaa liukkaalla? Liikenneturvan viisi vinkkiä liukasajoon löydät täältä.Lähde: Liikenneturva, kuva: Liikenneturva/Kaisa TanskanenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan 11.3.2025 Uutinen Holtiton ajelu kuriin, promilleraja sähköpotkulautailuun – tavoitteena kuripaketti 1.5. alkaen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle