12.7.2016 Liikenne Rengasvalmistaja muistuttaa ja neuvoo vesiliirroista Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ukkoskuuron yllättäessä saattaa iskeä myös vesiliirto. Maltti on valttia jo ennen itse liirtoon ajautumista, sillä paraskaan kesärengas ei pärjää liian kovissa nopeuksissa. Suomalaisten mielestä leppoisan kesäautoilun suurimmat riskitekijät ovat vaaralliset ohitukset ja liian lyhyet turvavälit sekä vesiliirto. Erittyisesti rajun ukkoskuuron sattuessa vesiliirron vaara on kuitenkin todellinen. Hyväkuntoisten renkaiden ja niiden oikean ilmanpaineen lisäksi tärkeintä on kuljettajan toiminta: pidä malttisi, ota jalka pois kaasupolkimelta, paina kytkin pohjaan ja ohjaa kulkusuuntaan. − Vesiliirron alkaessa ei vauhtia saa hiljentää jarruttamalla, vaan nostamalla jalka kaasupolkimelta ja painamalla kytkin pohjaan. Ohjaus on pidettävä kulkusuunnassa. Kun pito palautuu ja pyörät osoittavat voimakkaasti joko oikealla tai vasemmalle, seurauksena saattaa olla äkillinen suunnanmuutos, johon ei ehdi reagoida. Autoa ei saa myöskään kiihdyttää vesiliirron aikana, opastaa Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri. Käytännössä vesiliirron huomaa siitä, että auton ohjaustuntuma häviää. Renkaat eivät ennätä poistaa tarpeeksi vettä auton ja tien välistä, joten ajoneuvo jää luisumaan vesipatjan päälle. Ohjaustuntuman menetyksen lisäksi etuvetoisissa autoissa nousevat yleensä myös moottorin kierrokset. Suomalaisten maanteiden urat täyttyvät helposti vedestä sadekelillä, mikä muodostaa ongelman erityisesti ohitustilanteissa. Uudetkaan kesärenkaaat eivät estä vesiliirtoa jos nopeus on keliin nähden liian kova. − Kovalla sateella ainoa oikea tapa on vähentää nopeutta, jotta renkaiden urat ehtivät poistamaan riittävästi vettä renkaan ja tien välistä. Hyvät renkaat toki pienentävät riskiä, mutta niidenkin vedenpoistokyky on rajoitettu, jos vettä tulee kuin aisaa ja tilannenopeus on liian korkea, Morri neuvoo. Lain mukaan kesärenkaiden urasyvyyden tulee olla vähintään 1,6 millimetriä, mutta vesiliirron riski on merkittävästi suurempi kuluneilla renkailla. Rengasvalmistajat suosittelevat vähintään 4 milimetrin urasyvyyttä. Renkaiden kuluneisuus mitataan juuri vettä poistavien pääurien syvyydestä. Myös rengasmerkki ja -laatu vaikuttavat renkaan kykyyn vastustaa vesiliirtoa merkittävästi, eikä kitkarengas ole suorituskyvyltään verrattavissa aitoon kesärenkaaseen. Yleisen ajettavuuden ja kantavuuden lisäksi rengaspaineet kannattaa tarkistaa myös vesiliirron riskin takia, sillä liian alhaiset paineet lisäävät muiden ongelmien lisäksi myös vedestä aiheutuvien harmien mahdollisuutta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Näin vältät vesiliirron Sateella on auton nopeutta laskettava, uudetkaan renkaat eivät estä vesiliirtoa, jos nopeus ei ole tilanteen mukainen. Tarkista renkaiden uransyvyys, joka tulee olla vähintään neljä millimetriä. Tarkista rengaspaineet, liian alhainen ilmanpaine lisää voimakkaasti vesiliirron riskiä. Älä aja maanteiden veden täyttämissä urissa. Mitä tehdä jos auto joutuu vesiliirtoon? Ota rauhallisesti! Nosta jalka kaasulta ja paina kytkin pohjaan nopeuden laskemiseksi. Älä käännä rattia eri puolille, vaan pidä ohjaus kulkusuuntaan, kunnes pito jälleen palaa. Älä jarruta äläkä kiihdytä autoa vesiliirrossa, koska se vain heikentää pitoa edelleen. Lähde ja kuva: Nokian Renkaat Katso myös: Rengasvalmistajan vinkit kesäkuormien lastaukseen Liikenneturvan peräkärryvinkit kesän kuormapuuhiin Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan