15.4.2021 Ajoneuvot Riittäisikö 770 kilometriä yhdellä latauksella? Tällä sähköautouutuudella se pitäisi onnistua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedes vahvistaa sähköautotarjontaa tänä vuonna usealla uutuudella. Eniten mielenkiintoa kerää nyt esitelty lippulaiva EQS. Sähköautojen tarjonta kasvaa ennätyksellistä vauhtia tällä hetkellä. Valmistajat esittelevät kilvan uusia malleja ja vuoden loppuun mennessä markkinan tarjonta on huomattavasti laajempi kuin vielä tällä hetkellä. Yksi teknologisesti mielenkiintoisimmista sähköautouutuuksista on Mercedeksen sähköautomalliston lippulaiva EQS. Samalla kyseinen malli on valmistajan ensimmäinen pelkästään sähköautoille tarkoitettua EVA2-alustarakennetta hyödyntävä tuote. Tämä rakenne tullaan jatkossa näkemään myös muiden isojen Mercedeksen sähköautojen pohjana. Ensimmäisiä viitteitä tämän uutuuden ulkoisesta tyylistä saatiin Vision EQS -konseptiauton muodossa Frankfurtin autonäyttelyssä 2019. Auto on EQA:sta poiketen säilyttänyt sulavat linjat myös tuotantoautoon saakka. EQA:n kohdallahan konseptiauto oli varsin näppärän oloinen ja matala kompaktin kokoluokan auto, mutta markkinoille saatiin odotuksista poiketen katumaasturi. EQS:n kohdalla valmistaja on korostanut aerodynamiikan merkitys kokonaistaloudellisuudessa ja siten sen vaikutusta toimintamatkaan. Ison auton ilmanvastuskertoimeksi ilmoitetaan 0,20, mikä onkin sarjatuotantoautojen kärkeä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sisällä hulppea näyttöelämys Valmistaja julkaisi jo alkuvuodesta kuvat EQS:n uudesta näyttöjärjestelmästä. Koko kojelaudan peittävää näyttöaluetta valmistaja kutsuu nimellä MBUX Hyperscreen. Tasaista pintaa on tarjolla lähes 1,5 metriä, jonka alta löytyvät mittaristo, keskinäyttö sekä etumatkustajan edestä löytyvä erillinen näyttö. Tyylissä on merkittävä ero viime vuonna esitellyn S-sarjalaisen kanssa. Vaakasuuntaisesti asetellut näytöt ja laaja yhtenäinen pinta luovat ohjaamoon vielä Mercedeksen perinteistä lippulaivaa modernimpaa tunnelmaa. Sisätilojen suhteen valmistaja kertoo EQS:n tarjoavan luokkansa parhaimmat tilat. Tehoa ja toimintamatkaa Sähköautojen kohdalla suuri mielenkiinto luonnollisesti kohdistuu akustoon. EQS tulee tarjolle kahdella akkuvaihtoehdolla, joiden käytettävissä olevat kapasiteetit ovat 90 ja 107,8 kWh. Akkukemian osalta nämä ovat Mercedeksen mallistossa ensimmäisiä niin sanottuja 811-kemiaa hyödyntäviä akkuja, joissa koboltin osuutta on pienennetty ja nikkelin osuutta kasvatettu. Numerosarja kertoo nikkelin, koboltin ja mangaanin osuuksien suhteesta. Parhaimmillaan uuden EQS:n WLTP-syklin mukaiseksi toimintamatkaksi valmistaja ilmoittaa 770 kilometriä, minkä turvin auto asettuu ilmoitettujen lukujen valossa toimintamatkojen kärkipäähän. Lataamisen suhteen autosta löytyy vakiona 11 kW AC-laturi ja lisävarusteena on tarjolla 22 kW tehoinen vaihtoehto. CCS-pikalatauksen huipputehoksi valmistaja kertoo 200 kW ja hyvissä olosuhteissa 300 kilometrin ajoon tarvittava energiamäärä siirtyy 15 minuutissa. Akusto on varustettu älykkäällä lämmönhallinnalla, ja järjestelmän ohjaus on luonnollisesti yhdistetty navigoinnin tietoihin. Tarjolle on tulossa takavetoinen ja nelivetoinen versio. Näistä ensimmäinen kulkee nimellä EQS 450+ ja tarjoaa kuljettajan käyttöön 245 kW (333 hv) ja 568 Nm. WLTP-syklin mukaisen energiankulutuksen vaihteluväliksi ilmoitetaan 15,7–20,4 kWh/100 km. Nelivetoinen malli tottelee nimeä EQS 580 4Matic ja sen vastaavat lukemat ovat 385 kW (524 hv) ja 855 Nm sekä 17,4–21,8 kWh/100 km. Takavetoisen version kiihdytys satasen nopeuteen tapahtuu 6,3 sekunnissa ja nelivetoisen spurtti sujuu kaksi sekuntia nopeammin. Molempien huippunopeus on rajoitettu lukemaan 210 km/h. Myöhemmin mallisto täydentyy myös tehokkaammilla ja nopeammilla versioilla, ja tehokkaimman version yhteistehoksi valmistaja kertoi 560 kW (762 hv). Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kilpailu kovenee Tuore EQS tulee mielenkiintoiseen joukkoon. Se tulee kilpailemaan esimerkiksi Audi e-Tron GT:n, Porsche Taycanin ja Tesla Model S:n kanssa. Ensimmäisten arvioiden mukaan EQS:n lähtöhinta tulee asettumaan S-sarjan alapuolelle. Tämä on hyvin linjassa edellä mainitun kilpailijajoukon kanssa. Jäämmekin erittäin suurella mielenkiinnolla odottamaan ensimmäisiä omia kokemuksia tästä Mercedeksen sähköautomalliston tuoreesta lippulaivasta, joka on paperilla varsin vakuuttava kokonaisuus. Teksti: Mikko Autio Lähde ja kuvat: Daimler AG Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 5.4.2026 Historia Opelin salainen kellari – minne konseptit menevät nukkumaan 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 16.4.2026 Yleinen Moottoripodi jakso 110: Toyota CH-R+ on sähkötykki, joka rakastaa mutkia 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin