27.8.2015

Romutuspalkkiorahat käytetty – lisäraha haussa

Vuoden loppuun asti kestävän romutuspalkkiokokeilun kolme miljoonaa euroa ehtyvät elokuun aikana.

Heinäkuun alussa alkanut ajoneuvojen romutuspalkkiokokeilu on käynnistynyt hyvin vilkkaasti. Vuoden loppuun asti kestävään kokeiluun on varatut kolme miljoonaa euroa tulevat käytettyä jo elokuun aikana. Tämän perusteella voidaan arvioida, että kokeilun voimassaoloaikana tulisi yhteensä noin 8 000 palkkioon oikeuttavaa romutettavaa ajoneuvoa.

Liikenne- ja viestintäministeriö haluaa jatkaa ajoneuvojen romutuspalkkiokokeilua alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuoden loppuun asti, ja on siksi tehnyt viiden miljoonan euron lisätalousarvioesityksen. Hallitus antaa lisätalousarvioesityksen eduskunnalle 17. syyskuuta.

Romutuspalkkiokokeilun tavoitteena on edistää autokannan uudistumista ja samalla vähentää ajoneuvoliikenteestä aiheutuvia päästöjä ja parantaa liikenneturvallisuutta. Lisäksi kokeilun tavoitteena on lisätä virallisesti romutettavien vanhojen autojen määrää.

Kokeiluun osallistuvat valtio ja autoala yhdessä. Valtion maksaa 1 000 euron palkkion romutettavaa autoa kohti. Autoala osallistuu vapaaehtoisella 500 euron lisäkorvauksella sekä aktiivisella tiedotus- ja markkinointikampanjalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Miten romutuspalkkion saa?

Romutuspalkkion ehdot on tarkkaan rajattu ja määritelty. Romutuspalkkion voi saada uuden henkilö- tai matkailuauton hankintaa varten, jos vie romutettavaksi oman, yli 10 vuotta vanhan auton ja ostaa tilalle enintään 120 g/km hiilidioksidia päästävän ensirekisteröimättömän auton. Romutettavan auton on oltava vähintään 10 vuotta vanha.

Romutuspalkkion voi hyödyntää samasta romutettavasta autosta vain kerran. Yhteen uuteen autoon voi käyttää vain yhden romutuspalkkion.

Kommentoi artikkelia